28.2.2016

Mehiläinen meiän lintu


Akseli Gallen-Kallela Lemminkäisen äiti 1897

Lemminkäinen on surmattu ja paloiteltu, ruuminosat viskattu Tuonelan jokeen. Lemminkäisen äiti 
löytää joesta haravalla poikansa osat. Äiti ompelee poikansa kokonaiseksi, mutta tarvitsee pojan 
henkiin herättämiseen parantavaa monikukkahunaja-voidetta. Lemminkäisen äiti kutsuu 
mesipistiäisiä avukseen:


Kalevalan 15 runo, säkeet 420-520
"Mehiläinen, meiän lintu, metsän kukkien kuningas! Lähe nyt mettä noutamahan, 
simoa tavottamahan mieluisasta Metsolasta, tarkasta Tapiolasta, 
monen kukkasen kuvusta,
monen heinän helpehestä kipehille voitehiksi, pahoille parantehiksi!"

Mehiläinen, liukas lintu, jopa lenti löyhäytti mieluisahan Metsolahan, 
tarkkahan Tapiolahan.
Nokki kukkia keolta, keitti mettä kielellänsä kuuen kukkasen nenästä, 
sa'an heinän helpehestä. 
Niin tulla tuhuttelevi, käyä käärämöittelevi, kaikki siipensä simassa, 
sulkansa sulassa meessä.

Itse äiti Lemminkäisen otti noita voitehia, niillä voiti voipunutta, 
pahoin-tullutta paranti: ei tullut apuanoista, saanut miehelle sanoja.

Siitä tuon sanoiksi virkki: "Mehiläinen, lintuseni! Lennä tuonne toisialle, 
ylitse meren yheksän, saarehen selällisehen, metisehen manterehen, 
Tuurin uutehen tupahan, Palvoisen laettomahan! 
Siell' on mettä mieluhista, siellä voietta hyveä, joka suonihin sopivi, 
jäsenihin kelpoavi. Tuop' on niitä voitehia, 
kanna niitä katsehia vian päälle pannakseni,
vammoille valellakseni!"

Mehiläinen, mies kepeä, taasen lenti liihytteli ylitse meren yheksän, 
meri-puolen kymmenettä. 
Lenti päivän, lenti toisen, lenti kohta kolmannenki, 
ruokosella istumatta, lehellä levähtämättä, 
saarehen selällisehen, metisehen manterehen, 
korvalle tulisen kosken, pyhän virran pyörtehelle.

Siellä mettä keitettihin, rasvoja rakennettihin, pikkuisissa pottiloissa, 
kaunoisissa kattiloissa, peukalon mahuttavissa, sormenpään sovittavissa.

Mehiläinen, mies kepeä, saip' on niitä voitehia. Vähän aikoa kuluvi, 
pikkuisen pirahtelevi:
jo tulla turahtelevi, saa'a saaveroittelevi, kuusi kuppia sylissä, 
seitsemän selän takana, ne on täynnä voitehia, täynnä rasvoja hyviä.

Itse äiti Lemminkäisen voiti noilla voitehilla, yheksillä voitehilla, 
kaheksilla katsehilla: ei vielä apua saanut, tok' ei tuostana tavannut. 

Niin sanoi sanalla tuolla, lausui tuolla lausehella: 
"Mehiläinen, ilman lintu! Lennä tuonne kolmas kerta ylähäksi taivosehen, 
päälle taivosen yheksän! Siell' on viljalta simoa, siellä mettä mielin määrin,
joilla ennen Luoja loitsi, puheli puhas Jumala, 
voiti Luoja lapsiansa pahan vallan vammaksissa. 
Kasta siipesi simassa, sulkasi sulassa meessä, tuo simoa siivessäsi, 
kanna mettä kaapussasi kipehille voitehiksi, vammoille valantehiksi!"

Mehiläinen, mielilintu, hänpä tuon sanoiksi saatti: 
"Mitenkä mä sinne pääsen, minä mies vähäväkinen!"
"Hyvä on sinne päästäksesi, kaunis kaapsahellaksesi: 
yli kuun, alatse päivän, toivon tähtien välitse. 
Lennät päivän löyhyttelet kuutamoisen kulmaluille, 
siitä toisen siuottelet otavaisen olkapäille, 
kolmannen kohotteleihet seitsentähtisen selälle; 
siit' on matkoa palanen, pikkarainen piiramata perillepyhän Jumalan, 
asunnoille autuahan."
Mehiläinen maasta nousi, simasiipi mättähältä; 
jopa lenti löyhytteli, pienin siivin siuotteli. 
Lenti kuun keheä myöten, päivän päärmettä samosi, otavaisten olkapäitse, 
seitsentähtyen selitse: lenti Luojan kellarihin, kamarihin kaikkivallan. 
Siellä voietta tehä'än, rasvoja rakennetahan hope'isissa paoissa, 
kultaisissa kattiloissa: mettä kiehui keskimaissa, laoilla suloa voita, 
simoa suvinenässä, päässä pohja rasvaisia. 

Mehiläinen, ilman lintu, sai siitä simoja kyllin, metosia mielin määrin. 
Oli aikoa vähäinen: jo tulla tuhuttelevi, 
saa'a käärähyttelevi sata sarvea sylissä, tuhat muuta muhkurata; 
missä mettä, kussa vettä, kussa voietta parasta.

27.2.2016

Keinopesiä pihapiirin pienimmille

Hurjaa. Helsingin sanomat tänään:  Pölyttäjien katoaminen uhkaa koko maailman ruokatuotantoa. Tästä on varoitettu jo pitkään. Uusin raportti vahvistaa aikaisempia havaintoja.

Monet hyönteis- ja lintulajit, ne kaikkein pienimmät kanssaeläjämme, ovat elintärkeitä maailman ravintotaloudelle ja ihmisten terveydelle. Pölytyksestä riippuvaiset kasvit muodostavat 35 prosenttia maailman viljelyskasvien tuotannosta. Olemme riippuvaisia luonnon monimuotoisuudesta.

Mitä voimme tehdä?


Voimme vaatia entistä voimallisemmin luonnon monimuotoisuuden suojelua - ja suojella itse. Voimme myös opiskella eläinten elinympäristöjen piirteitä - ja oppia ymmärtämään. Paljon vahinkoa on ehtinyt tapahtua, mutta vielä voimme yrittää kompensoida ympäristölle aiheuttamiamme haittoja. Suomalainen metsätalous on muuttanut metsäluontoa niin, että esimerkiksi lintujen kolopuista on huutava pula. Siksi nyt on polkaistu käyntiin hanke "Miljoona linnunpönttöä". Hienoa, linnunpönttöjä tarvitaan, mutta niiden rinnalle tarvitaan myös paljon koskematonta metsänpeittoa lahopuineen sekä kolopuiden ja vanhojen metsien suojelua. 


Pölyttäjille pönttöjä


Voimme auttaa myös pölyttäjiä. Mesipistiäiset ovat tärkeitä pölyttäjiä. Mesipistiäisille suotuisat elinympäristöt ovat hävinneet maaseudun muutoksen myötä ja monet lajit ovat uhanalaisia tai vaarantuneita.  Erakkomehiläiset ovat villejä mesipistiäisiä.

Nyt on viime hetket käsillä valmistaa mesipistiäisille tekopesiä talven yli kuivuneista pölleistä tai ruokonipuista - ohjeita löydät mm. Suomen luonto-lehdestä. Pesät on hyvä olla sijoitettuna paikoilleen viimeisten lumenrippeiden aikaan maalis-huhtikuussa.

Kääk - myrkkypistiäisiä!


Erakkomehiläiset, niinkuin tarhamehiläisetkin kuuluvat myrkkypistiäisiin. Rauhallinen yhteiselo näiden pelottavien pörriäisten kanssa on mahdollista. Villimehiläisillä on kyllä pistin, mutta se on niin heikosti kehittynyt, ettei se kykene läpäisemään ihmisen ihoa. Sitä paitsi nämä hyönteiset ovat hyvin rauhallisia, minkä vuoksi niiden toimia on erittäin helppoa seurata - pysyt vain itse rauhallisena!

Lehdenleikkajamehiläinen


Kiinnostukseni mesipistiäisiä kohtaan heräsi vuosia sitten - sattumalta, ja kun lapset olivat vielä pieniä. Pihakeittiömme penkkeinä oli kookkaat pajurungot. Istuimme vihanneksia tulella käännellen, kunnes huomasimme lasten kanssa, että jalkoväleissämme oli liikettä: pieniä pörriäisiä tai jonkinsortin mehiläisiä, "myrkkypistiäisiä varmaan”, lenteli eestaas jalkojemme väleistä. Lapset olivat oppineet olemaan rauhallisesti ampiaisten (ampiaiset eivät ole mesipistiäisiä, vaan raadonsyöjiä eli petoja) kanssa, joten kumarruimme tarkastelemaan tarkemmin mitä oikein puiden rungoilla tapahtui. Tosiaankin: runkoihin oli ilmaantunut pienen pieniä reikiä, halkaisijaltaan noin 4-5 millimetriä. Pörriäiset ilmiselvästi pitivät reikiä pesinään. Päätimme seurata tilannetta ja jatkoimme penkkien käyttöä ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Mehiläiset eivät myöskään välittäneet meistä, vaan jatkoivat lentojaan. Joidenkin päivien kuluttua huomasimme, että reiät oli peitetty vihreällä... Tutkimme reikiä ja selvisi, että rei´issä oli pieniä lehtien paloja, jotka oli leikattu pienen otuksen pienen pienillä hampailla tarkalleen puussa olevien reikien kokoisiksi. Olimme haltioissamme! Joka reiän suulla oli paksu nippu näitä taidokkaita lehtileikkeleitä! Näimme myös, miten mehiläiset kantoivat pyörylöitä pesiinsä ja asettelivat ne huolellisesti suuaukolle. Sisällä onkalon perällä oli lapsosia.

Vanhassa pajunrungossa asui ahkera pölyttäjä Megachile rotundata eli lehdenleikkaajamehiläinen.

Pesäpönttöjä ja erakkohotelleja:


Kokeilumielessä valmistettuja pesiä:






Erakko-hotellit

Erakkomehiläisille huoneistoja mukavuuksineen: aamuaurinkoon suunnatut oviaukot, pitkät puhtaat käytävät ja turvallinen ympäristö, jossa paljon pölytettävää.



Erakkomehiläiset ovat villejä mesipistiäisiä, joiden naaras rakentaa pesän yksin ilman lajitovereidensa apua. Erakkomehiläiset elävät yksin tai pienissä yhdyskunnissa, mutta vailla samanlaista sosiaalista luonnetta kuin tarhamehiläiset ja kimalaiset. Erakkomehiläisillä ei ole työläisiä, vain koiraita ja naaraita. Erakkomehiläisemot kasvattavat jälkikasvunsa pesäkoloissa, jotka ne tekevät, lajista riippuen, maahan tai pieneen reikään puussa. Emo täyttää pesän siitepölyllä ja medellä. 

Mesipistiäiset ovat tärkeimpiä kasvien pölyttäjiä


Kolopesivien mesipistiäisten asuntopula on pahentunut maaseudun muutoksessa. Metsänhoito on siivonnut lahopuut ja muokannut metsäpohjan, avonaiset laidunniityt ovat kasvaneet umpeen, puistot ja pihat ovat siistillä nurmikolla, hirsirakentaminen on vähentynyt ja puuaitojen tilalla on betonia ja metallia. Kovakuoriaisten puuhun tekemiin reikiin pesimään tottuneet erakkomehiläiset pölyttävät kukkia ja puutarhamarjoja, sekä monia maatalouden viljelykasveja, kuten rypsiä ja hernekasveja. Erakkomehiläiset keräävät siitepölyä tarhamehiläisen tavoin vasuihinsa tai takaruumiinsa runsaisiin karvoihin. Ne ovat meille hyvin arvokkaita pölyttäjiä. Meidän terveellinen ja monipuolinen ravinto on suorastaan riippuvainen erakkomehiläisten tarjoamista pölytyspalveluista.

Tutkittu juttu: yksi ainoa muurarimehiläinen saattaa pölyttää yhtä monta kukkaa kuin 80-300 tarhamehiläistä! Villien mesipistiäisten pesimäpaikat ovat vähissä ja tein Erakko-hotellit tähän tarpeeseen. Muidenmuassa muurari- ja lehdenleikkaajamehiläiset arvostavat hotellimajoitusta pitkillä puhtailla käytävillä.

Kyse on vielä suuremmasta kokonaisuudesta kuin vain ihmisen ravinnosta. Erakkomehiläisten pesissä loisivat monet muut hyönteiset, kuten toukojäärä tai villakärpänen. Pölyttäjähyönteiset vaikuttavat välillisesti myös lintujen ja muiden eläinten ravinnonsaantiin pölyttymisen kautta muodostuvien siementen muodossa. Hyönteiset ovat olennainen osa luonnon monimuotoisuutta. Ne ovat monien lajien tärkeitä ravintolähteitä, niin loisten kuin petojen. Hyönteiset ja muut selkärangattomat muodostavat kasvien ohella ravintoverkoston perustan, jonka heikkeneminen vaikuttaa ennalta-arvaamattomasti luonnon tasapainoon.

Hotellihuoneita varattu!

Alkuperäinen juttu Paljasjalkapolku-ympäristötaidenäyttelyn Erakko Hotellit -teoksesta (vanhassa blogissani)

5.2.2016

Kevät näyttäytyi!

Aurinkokeräimien päällä oli vielä lunta, kun kerääjän lämpömittarin lukema nousi jo keskipäivällä +49 asteeseen. Yleensä huippulukemat syntyvät vasta iltapäivällä yhden jälkeen.  Tuo 49 astetta on  helmikuinen ennätys - tosin ennätys harvakseen mitatuista ja muistiin merkityistä lämpötiloista. Pian alkoivat pilvet kerääntyä taivaalle ja lämpötila keräimissä laski  nopeasti - tänään taas uusi lumi peittää keräimiä. Päiväkirjaa selatessani huomaan, että yleensä olen käynyt ottamassa mittarilukeman ylös aurinkoisilla helmikuisilla pakkaskeleillä, jolloin keräimen nesteen lämpötila kireistä yöpakkasista huolimatta kipuaa jopa + 30 asteeseen. Tehokas on! Kevät on tulollaan.
Aurinko auraa lumet alas keräimistä

Naapurissa Sokerikulmalla, entisellä Suomen Sokerin koemaatilalla, jossa nykyään on asuinyhteisö, residenssi sekä kulttuuriyhdistysten tiloja, on siirrytty öljystä maalämpöön. Järjestelmää tueksi on asennettu myös aurinkokeräimet - heillä elilen keräimissä kiertävän nesteen lämpötila nousi jo +60 asteeseen. Keräimet on otettu käyttöön vasta viime kesänä, joten meneillään jännittävä ensimmäinen seurantavuosi.

Sokerikulman maalampö+aurinkokeräimet-järjestelmän suunnitteli ja asensi salolainen Lämpö-Nurmi
Sokerikulman tilaan kuuluu Residenssi Revonhäntä eli Revohka, jossa tapahtuu mielenkiintosia asioita ympäri vuoden - ja jossa viihtyisät ryhmämajoittumisen tilat. Mahdollisuus myös pitempiaikaiseen työskentelyresidenssiin. Sokerikulmalla toimii myös osuuskunta Juurikas.
Tietoja majoituksesta: 
ja toiminnasta
Revohka 

1.2.2016

Miksi valaat ovat aurinkoja?

Merenpohjaan vajonnut aurinko


Valaat lisääntyvät hitaasti, elävät pitkän elämän, jonka kaari muistuttaa hyvin paljon ihmisten elämänkaarta lapsuudesta nuoruuteen ja vanhuuten. Kuoltuaan valaat painuvat merten syvyyksiin. Suurten valaanruhojen hajoamisprosessi merenpohjassa kestää vuosikymmeniä. 

Tutkijat löysivät 70-luvulla fotosynteesin rinnalle toisen yhteyttämisen muodon, kemosynteesin, jossa lehtivihreättömät bakteerit pystyvät yhteyttämään hiilidioksidia saamansa kemiallisen energian avulla – eli yhteyttämään ilman auringon valoa.  Kemosynteesiä tapahtui merenpohjan kuumien lähteiden läheisyydessä. Myöhemmin huomattiin (1987 meribiologi Craig Smith/University of Hawaii), että myös hitaasti hajoavissa öljyisissä valaanruhoissa mikrobit ja arkkieliöt hapettavat valaan ruhosta vapautuvia yksinkertaisia epäorgaanisia aineita kuten rikki- ja typpiyhdisteitä sekä metaania. Kemiallisesta hapetuksesta syntyy eliöiden tarvitsemaa energiaa, hiilihydraatteja. Kemosynteesin arvellaan olevan eliöiden varhaisin energiantuotantomenetelmä. Kuollut valas on ikäänkuin merenpohjaan vajonnut aurinko. Näin valasauringot muodostavat yhdessä merten syvyyksien mustien savuttajien kanssa meriluonnon ja koko planeetan monimuotoisuutta ylläpitävän tärkeän verkoston. 

Teollinen valaiden metsästys on tehnyt mittaamattoman aukon tähän verkostoon - ja samalla myös luonnon monimuotoisuuteen. Tämä on yksi merkittävä, jopa sivuutettu tekijä, miksi valaiden suojelu on erityisen tärkeää. Valailla on paljon muitakin ekosysteemin ylläpitoon ja säätelyyn liittyviä tehtäviä: vasta hiljattain on paljastunut, miten monien syväsukeltajien, erityisesti kaskelottien, merenpohjasta nostama rauta ylläpitää monimutkaista ravintoverkostoa planktoneista merilintuihin. Kaskelotti käyttää ravinnoksen syvänteissä eläviä pohjaeläimiä, kuten kalmareita ja mustekaloja. Kaskelottien punertava rautapiroinen uloste on arvokasta ravintoa planktonille - ja rauta myös tehostaa merten kykyä sitoa hiilidioksidia. 

***

Vuodenvaihteessa olin onnekas. Pääsin avustajaksi valassafarilaivalle, ja opin taas yhden uuden asian, jossa valaat ovat tärkeässä asemassa ekosysteemin tasapainon ylläpitäjinä. Valaita ei turhaan lueta kuuluvaksi ns lippulaivalajeihin eli flagship species . 

Tunnelmia valassafarilta:

Mitä kaikkea voikaan arktinen talven syli tarjota: aurinkoja! 



Keskellä kaamosta, jolloin auringon oranssi valo on läsnä vain hetken vuorten lumisilla huipuilla, miekka- ja ryhävalaiden valkeissa evissä sekä valaiden hengityksessä, aurinko on läsnä kaikkialla. Auringonpilkut maalaavat revontulia taivaalle, jota halkoo auringoista koostuva linnunrata, ympärillä auringon valoa heijastavia planeettoja.

Tromssassa on parhaillaankin meneillään myös ihmeellinen aurinkonäytelmä: ympäröiviin vuonoihin on kerääntynyt suurin osa Barentsin meren ryhävalaista sillin pyyntiin - ryhävalas-perheitä, nuorisoa, uroksia sekä naaraita. Ne, tai oikeastaan he, ovat olleet siellä jo marraskuusta lähtien, ja todennäköisesti suuntaavat takaisin Karibialle laulamaan ja lisääntymään helmikuun lopulla. Ryhävalaat vaeltavat vuosittain Karibialta Barentsin merelle, mutta Tromssan vuonojen silliparvet on humpakeille (Humpback whales) uusi löytö, sillä ensimmäiset kaksi valasta ilmaantuivat näille seuduille vasta noin viisi vuotta sitten. Seuraavana vuonna ryhävalaita olikin jo 50, sitten parisataa ja nyt ainakin 700 yksilöä.

Kuva: Lauri Pietikäinen/Kalastaja kuivalla maalla-blogissa. Auringonvalo heijastuu ryhävalaan  hengityssuihkuun.

Jos valaat kiinnostavat, voit lukea lisää ryhävalaista Arctic Whale Toursin oppaan Lauri Pietikäisen blogista mm. siitä, miksi ennakkoluuloista huolimatta valaat ovatkin tervetulleita lisäkalastajia vuonoihin. Saalista riittää kaikille, myös ihmisille. Valaat pitävät sillit liikkeellä ja estävät niiden liikalisääntymisen. Toisin sanoen valailla on tässäkin kohtaa merkittävä tehtävä ekosysteemissä tasapainon ylläpitäjinä. Ilman valaita vuonoissa hillittömästi lisääntyvät sillit ovat aiheuttaneet happikatoa, josta pahimpina vuosina on seurannut ekokatastrofi eli kalojen massakuolema. Ilmastonmuutoksen arvellaan olevan yksi tekijä tässä uudenlaisessa kuviossa.

Uusi lähimatkailukohde on vielä sangen tuntematon


Pohjois-Norjan kaamos houkuttelee turisteja - Tromssa kuhisee matkailijoita, ja jopa hyvin kaukaa: Aasiasta, Australiasta, Afrikan ja Amerikan mantereilta. Monet ovat tulleet nähdäkseen revontulia  ja poroja ja kokeakseen lumen. Tromssassa valassafarilla mukana ollut ystäväni ihmettelikin: turistikaupat ovat täynnä poro- ja revontuliaiheisia pipoja, -paitoja ja kahvimukeja, mutta missään ei näkynyt valaanpyrstön kuvaakaan mukaan kotiin vietäväksi, vaikka lähivesillä on koko ajan meneillään tämä mitä ihmeellisin näytelmä! 

Tromssan päiväkirjasta:

29.12.2015
Arctic Whale Tours  Tänään kaiken nähnyt oppaamme, Lauri Pietikäinen, hihkui "uskomatonta, uskomatonta". Valaita oli kaikkialla ja ne tulivat lähelle. Ryhävalaiden talvinen viipyminen näillä vesillä, näin sankoin joukoin, on uusi ilmiö - Karibia saa odottaa, sillä täällä on runsain mitoin rasvaista silliä. Ja me turistit olemme kuin lapset karkkikaupassa: kaamosauringon pinkki-laikkusiksi värjäämät miekkavalasperheet piirittävät joka puolelta hiljakseen keikkuvaa laivaamme, jonka kannelta ahmimme näitä ihmeellisiä olentoja herkeämättä katseillamme. Isoäitiensä ohjaamina miekkavalaat pyytävät ja kokoavat sillejä. Samaan aikaan tarkkakorvaiset ryhävalasnuorukaiset, jotka eivät vielä taida laumansa kupla-verkkokalastus-yhteistyötä, käyttävät hyväkseen miekkavalaiden ruokapöytiä - kaikessa sovussa, sillä norjalaiset miekkavalaat ovat lempeitä, eivätkä ne saalista ryhävalaiden poikasia. Jänniä nämä valaskulttuurit, sillä Karibian lisääntymisalueilta ryhävalailla on karuja perheidenhajoamis-kokemuksia: sikäläiset miekkavalaat tappavat ryhävalaidenkin poikasia. Pohjoisessa voi toisiin luottaa, sillä täällä toimii valaillakin sosiaalidemokratia.


30.12.2015
Olen valasmummojen valtakunnassa. Valaiden suurperheissä se on isoäiti joka sanoo missä silliparvi seisoo. Meillä ranta-apinoilla ja valailla on muutakin yhteistä: vaihdevuodet - ja se vasta hienoa onkin, sillä siihen perustuu mahdollisuus isovanhemmuuteen ja viisauteen. Ollan valaiksi.



31.12.2015 
Työnsin lumella täyteen sullotun kahvipannun kotatulille ja läksimme joukolla vuonon rantaan. Porot seurasivat mukana - ei kahvinporot, vaan kesyt peurat, ne joiden naaraillakin on sarvet eli aurinkopeurat - kokonainen tokka! Haalean vihreät revontulet peittyivät varkain ammuttujen leijuvien hätärakettien punaan, joka valaisi oudolla tavalla lumivalkean maan ja sen porot. Rannassa avautui Tromssan taivas. Laivojen sireenit ulisivat vuodenvaihteen kunniaksi. Äänimeri resonoi ympäröivien vuorien kanssa muuttuen ryhävalaiden trumpetin mataliksi soinnuiksi, samalla kuin taivas täyttyi joka suuntaan räjähtävistä värikkäistä silliparvista. Porot eivät olleet moksiskaan taivaallisen meren näytelmästä, vaan kuopsuttivat tuoreen lumen alta jäkälää ja heinää.

Mutta mitä ajattelivatkaan ryhävalaat! Vuoden ensimmäisenä päivänä saimme seurata kymmenien ryhävalaiden ruokailua runsaiden silliparvien äärellä, ruokariittiä, jossa valaat eviensä ja vartaloidensa liikkeillä kokoavat silliparvet kuplaverkkoon lähelle veden pintaa. Vesi kiehuu silmiemme edessä, ja pian kuohunnan keskeltä nousevat valaat, kaikki yhtä aikaa, ylös vedestä vyötäröjään myöten valtaisat suut ammollaan - kuin tanssien. Hopeiset sillit kirpoavat tanssijoiden suista kuin ilotulitteet paikalle juhlimaan saapuneille merilokeille ja merikotkalle lahjoiksi. Ja tämä näytelmä toistuu, joka puolella laivaa, paikalla on useita parvia. Uskomatonta. Vuoden ensimmäinen päivä painuu vuorten taakse. Auringon punainen kajo hiipuu, laivamme salonki täyttyy punaposkisista ja autuaan onnellisista valasrakastajista.



***

Arctic Whale Tours on ainoa valassafareita tarjoava toimija Tromssassa, jolla on WDCS (Whale and Dolphin Society) sertifikaatti toiminnalleen. Sympaattisen Jacquelyne-laivan miehistö ja oppaat noudattavat yhdessä valaiden suojelujärjestön kanssa luotuja pelisääntöjä. Oleellista on se, että liikkuvia valaita ei seurata, ja ruokailevien parvien ympärille jätetään vähintään 100 metriä tilaa. Opas Lauri Pietikäinen tuntee valaat kuin parhaat ystävänsä - ja hän muistuttaa laivan vierailijoille:  pysähdymme, maltamme odottaa, niin valaat tulevat -ja se toimii. Valaat ovat myös oppineet käyttämään laivan seinää hyödykseen saalistaessaan sillejä: ryhävalaat ajavat sillit kohti laivan kylkeä. Laivan varjon huomatessaan silliparvi tekeekin äkkikäännöksen ja ryhävalaat ovat valmiina haukkaamaan suuriin suihinsa panikoivan silliparven. Valaiden keittiöt sijaitsevat usein juuri jyrkänteiden läheisyydessä. Vedenalaiset jyrkänteet ovat ekologisia hotspotteja, sillä vedenalaisten jyrkänteiden suojissa ja reunoilla luonnon monimuotoisuus kukoistaa monikerroksisina hyllyinä.

Hyviä kuvia valasretkiltämme löytyy Arctic Whale Safarin sivuilta.

Linkkejä:

Suosittelen myös vierailua paikallisella porotilalla, jota isännöi nuori saamelaisperhe: Tromsø Arctic Reindeer Farm. Sekä Arctic Whale Tour että  Tromsø Arctic Reindeer Experience löytyvät luonnollisesti myös facebookista.







Lapin Kansan -juttu valasturismista 2.2.2016 - myös Lauri Pietikäisen haastattelu.

Valastarkkailu-juttuja vanhasta blogistani:

Azorit:
Tulivuoren sydämestä syntyneet

Viena:
Valastarkkailua Vienanmerellä

Valasturismi ja merenpohjaan vajonnut aurinko  (vanha tekstini, joka on ollut jutunjuurena tässä)