28.11.2017

Kun kaunis sammalkatto vuotaa...


Olen alkanut kuvitella, miltä koulukotini näyttäisi kolmenkymmenen tai viidenkymmenen vuoden päästä. Jättäisin sen näille sijoilleen, luonnonmukaisesti. Hävittäisin jäljiltäni vain kaiken synteettisen. Metsäneläimille vapaa pääsy. Yli nelimetriset huovat luokan seinillä sinnittelisivät vuosikymmenet. Villaverhot ikkunoissa päästäisivät valoa sisään koiperhosten nyplättyä niihin lisää reikiä. Kaikki huopa olisi pörröistä uusien asukkaiden nypittyä niistä pesävilloja. Toki jättäisin villaisen varaston keskelle lattiaa alkuvuosien pesätarpeiksi - ehkä siitä riittäisi jopa ensimmäiset kymmenen vuotta. Villojen värit säilyvät lähes ikuisesti. Kompassikuvioksi paneloitu sisäkatto tummuisi tummumistaan, kunnes alkaisi vaipua hiljalleen uuninvierustaa alas valuttaen hiekkaa lattialle. Miten kaunista täällä olisikaan! Ovet laulaisivat tuulessa itkuvirsiään ja loitsujaan rohkeille käydä sisään. Ehkä talon löytää luontokuvaaja, joka virittelee lankansa sisälle.... 

Tällaisin unelmin, kun kaunis sammalkatto vuotaa:

Kuiva ja kaunis aluskate. Ilmastonmuutos on lisännyt jatkuvia sateita. Kuivat
jaksot ovat lyhyitä. Noin 70 vuotias katto ei jaksa.
Vain sammaleet betonitiilien päällä kukoistavat hohtavan vihreinä.
Vuotokohta piipun vieressä. Tästä on vuotanut aikaisemminkin,
mutta piippujen pellitysten jälkeen alue pysyi kuivana parikymmentä vuotta,
kunnes taas...
Pahin tilanne on jiireissä. Puun koputtelija totesi hirren vahvaksi.
Huokaus.
Virityksiä, joilla vesi valuu saaveihin.
Uusi märkä kohta löytyi kattotikkaiden alta.
Tiilien vaihtoreissut ovat murtaneet tiiliä. Tikkaiden alla
olevat puukorotukset ovat lahonneet ja tikkaat painavat kattotiiliä.




Onneksi vintti on avara ja hyvin tuulettuva, kattorakenteet ovat tukevat, ryhdikkäät ja kattotuoleja on riittävän tiheästi.

Olen lähettänyt tarjouspyyntöjä kattourakoitsijoille. Kaikki eivät innostu kuultuaan sanat museovirasto ja suojelu. Toisille toimijoille se on vain hieno haaste ja tilaisuus olla osallisena rakennusperinnön säilyttämisessä.  Rakennus on yli 10 km korkea. Katon pinta-ala 300m2 ja tiiliä  4000.  Vaihtoehtoja katon kunnostukseen ovat:

1. betonitiilien alas liu´uttaminen ja käsitteleminen sementti-kaseiini maalilla. Tiilien nosto takaisin  ja ladonta paikatulle katolle ja uusille ruoteille. Tällainen operaatio on tehty mm Salossa Hajalan asemalla. Tiilet puhdistettiin maassa. Katso mielenkiintoinen raportti aseman työvaiheista
2. Kierrättää 4000 kpl vanhoja savitiiliä - pitää vaan löytää ne ensin jostain. Mutta katolla ei ole ikinä ollut "vanhoja" savitiiliä.
3. Ateljee-keittolarakennukseen olen laitattanut saksalaisen Wiekorin lukkiutuvat savitiilet (2004), joiden profiili on samankaltainen kun perinteisissä muottiin tehdyissä betonisissa valssitiilissä. Perinteisiä malleja mukailevia savitiiliä löytyy Ormaxilta: Granat 
4. Ikaalisten kattomiehillä on "perinnetiili", jonka "ulkomuoto on sekoitus vanhoista tiilimalleista", on ehkä uusvanhoista betonitiilistä se paras vaihtoehto - ja kevyt, jos rakenteet eivät kestä.
6. Putsataan katto sammalista. Korjataan kriittiset kohdat ja vaihdetaan saviväriliemessä kastellut tiilet rikkinäisten tilalle. Tehdään tilkkutäkkiä. Rampataan katolla ja rikotaan aina lisää uusia tiiliä. 
7. Vaihtoehto ks yllä: "Olen alkanut kuvitella..."


Kun vielä oli kuivaa. Nyt sammaleet ovat paisuneet ja levittäytyneet
laajemmille alueille. Katto suorastaan hohtaa vihreyttä. On se kaunis.



17.9.2017

Erakkomehiläisten pesiä

Olen pitänyt pihassa useita vuosia erilaisia mesipistiäisille sopivia pesärakennelmia. Vain murto-osa asuntojen aukoista on ollut käytössä - eli suuaukot ovat muurattu umpeen. Kertooko myös tämä erakkomehiläisten vähyydestä? Lehdenleikkaajamehiläisiä en ole nähnyt enää vuosiin. 




"Eläinpölytteisten kasvien sadot kärsivät pölyttäjien vähentymisestä. Yksipuolistuva pölyttäjälajisto puolestaan verottaa luonnonkasvien lisääntymistä. 
Pölyttäjähyönteisten väheneminen on uhka paitsi kasveille myös niiden varassa elävälle ihmiskunnalle. Monia pölyttäjälajeja uhkaa sukupuuttoon ajautuminen ja sen takia vaarantuvat myös eläinpölytteiset kasvit ja niistä hyötyvät eliöt. Yli 75 prosenttia maapallon tärkeimmistä ruokakasveista on pölyttäjistä riippuvaisia tai hyötyviä.



Maatalous voisi parantaa pölyttäjähyönteisten olosuhteita! Satotilastoista voidaan havaita, että viimeksi kuluneiden 15–20 vuoden aikana hyönteispölytteisten viljelykasvien sadot ovat maatalousvaltaisilla alueilla laskeneet selvästi myös Suomessa. Samanlaista laskua ei näy pohjoisemmilla, vähemmän viljellyillä seuduilla eikä varsinkaan tuulipölytteisillä kasveilla"  Lähde Suomen Ympäristökeskus Syke 2016 . 

Samat pesät myöhemmin syyskuussa - osasta pesiä on lähdetty lentoon :






30.7.2017

Hiljaa hyvää tulee... sateet määräävät tahdin.

Talo kuin mummo huulet punattuina!

Olemme maalanneet koulukotiamme seinä ja vuosi tahdilla. Mennyt kesä oli niin sateinen, että pohjoisseinä jäi vielä odottamaan maalia.  Valitettavasti vesikatto on alkanut vuotaa useista kohdin....Seuraavaksi onkin edessä isompi urakka: betonitiilet on otettava alas, puhdistettava ja upotettava sementtimaaliseokseen, joka sävytetään italian/falunin punaisella pigmentillä. Falunin punaisessa on mukana kuparia, joka ehkäisee sammalkasvustoa. Vai sittenkin uusi savitiilikatto?







22.7.2017

Oravan pesä


Oravan pesä

Kas kuusen latvassa oksien alla  (männyn)
on pesä pienoinen oravalla; (pehmoinen)
sen poikaset siinä ne leikkiä lyö
ja pikku hampahin siementä syö.

On siinä vihreä vilpoinen katto 
ja naavoista lämpöinen lattiamatto (villasta)
ja pikkuruikkuiset ikkunat
ja vuoteena sammalet vihannat. (hahtuvat kirjavat)

Kun talven tuulet ne metsässä laukkaa
ja lumet ne lentää ja pakkanen paukka,
niin oravan pesästä pienoinen pää
se ikkunan reiästä pilkistää.

Ja kuusonen tuutivi tullessa ehtoon
siell' oravan poikasen tuttuhun kehtoon
Ja elämä heillä on herttaisaa,
kun kuusen latvassa keinua saa.

(Oravan pesä Peksalan koulun pihapuussa)


Katso myös:

Oravan pesä on sävy sävyyn talon kanssa:

Oravan pesäpuu


19.7.2017

Kierrätystä 70-luvulta

Isoäidin kangaspuissa kutoma muovikassimatto kuivakäymälän lattialla.
Olen säilyttänyt aarteinani isoäitini kutomia muovisia räsymattoja. Räsyt on leikattu 70-lukuisista muovikasseista. Harmikseni yhtään maitopussi-nukkamattoa ei ole säilynyt. Voi luoja, miten näitä halveksinkaan kudontakoulua käydessäni 70-luvun lopulla: kangaspuissa kudottua ja ryijysolmeiltua muovia, yök! Mutta olihan se edelläkävijämäistä muovin kierrätystä. Tosin äitini kertoi, että esimerkiksi oransseja muovikasseja käytiin hakemassa varta vasten Valintatalosta. Ihmeen hyvin ovat muovimatot säilyneet. Valkopohjainen on vielä aivan ehjä, mutta pitkässä oranssi-harmaa-raidallisessa on reikiä.



Onhan muovissa oma hohtonsa...Kunpa se kiertäiskin vain tuotteissa..

Mikä lie rikkonut muovikuteen - jyrsijä? Tämä matonkude ei tunnu muovikassi-peräiseltä. Olisikohan  jotain merkkausnauhaa?


16.7.2017

Räsymatto-romantiikkaa


Perinnetiedon mukaan räsymatot tulee pestä aina ennen juhannusta, koska vain silloin ne kuivuvat kyllin nopeasti ulkona - ja pitkään märkänä seisoviin mattoihin tulee SE haju. Juhannuksen jälkeen alkavat yökasteet.
 

Se oli ennen se. Ilmastonmuutos muokkaa myös perinteitä ja työkalenteria. Epävakainen kylmä kesäkuu lykkäsi matonpesun heinäntekokuuhun. Tosin olin jo muutaman vuoden lykännyt ihan itse räsymattojen pesua - ja likaisia mattoja olikin kertynyt tuplat. Kaikesta ei voi syyttää ilmastoa.


Ennenvanhaan matot pestiin vesistöjen äärellä, rantakallioilla tai kelluvilla laitureilla, joissa matot roikkuivat laiturin reunan yli vedessä. Pesijät seisoivat laituriin upotetuissa tynnyreissä kuuraten mattonsa juuriharjalla ja mäntysaippualla.  Mäntysaippua on emäksistä, joka yhdessä matoista lähtevän lian kanssa rehevöittää vesiä. Vesiensuojelun sivutuotteina kunnat ja kylät ovatkin ahkerasti perustaneet kuivanmaan matonpesupaikkoja, jotka yleensä ovat viimeisen päälle hyvin suunniteltuja juuri matonpesijöiden tarpeisiin. Muutaman kerran olen käynyt, mutta märkien mattojen autolla kotiin raahaaminen ei tuntunut järkevältä.

Isäni mattopyykillä (60-luvun alku)
Nyt päätin kokeilla isäni tynnyripesupaikkojen jälkeisenä aikana kehittämää konstia, jossa pesu tapahtuu kotipihassa vanhan hetekan päällä kuuraten, myöhemmin painepesuria käyttäen. Näyttää saman keinon keksineet monet muutkin räsymatottojensa rakastajat. Vaan on rajua painepesurin lempi: kaikki eivät sitä kestä.  Matot, jotka on kudottu löyhästi ("norjalais-tyyppiset") tai joissa on pitkiä nastoja tai toimikasraitoja, pörrööntyvät tai jopa hajoavat. Toki riippuu myös räsyjen laadusta. Tiiviiksi kangaspuissa luhalla lyöty matto kestää parhaiten käyyön ja rajummankin pesun.

Käytin vanhan mäntysaippuapala-varastoni loppuun ja jouduin turvautumaan pullosaippuuaan, joka  ei välttämättä ole enää vain sitä itseään "mäntysaippuaa". Hankaan mäntysaippualla ja kuuraan vain selvät likakohdat.

Matonpesun lomassa katkon räsymaton rispaantuneen tai kuluneen pään pois ja solmin maton uudelleen. Tässä yksi perinteinen solmimistapa, jossa loikitaan ensin neljän loimen yli:



 Matot saavat odottaa jonkin aikaa pinossa. Pääsevät lattialle vasta viilenevien öiden alkaessa tuntua lattioiden pinnoilla. Vielä toinen mokoma pino odottaa pesemistä. Onnistuukohan elokuussa?

Räsymaton puhtaudessa on jotain erityistä hohtoa!


15.6.2017

Vieraslajit kuriin. Komealupiini l. lupiini (Lupinus polyphyllus)

Oma pieni lupiini-sotani alkoi. Olen jo aikaisemmin tarmokkaasti suojellut kotitieni paahteisia tienvierustoja, joiden niitty- ja ketokukkien loisto on silmiä sekä mieltä hivelevää luonnon monimuotoisuutta. Luonnon monimuotoisuus on kuihtumassa kiihtyvään tahtiin eri puolilla maailmaa ja ihmisten mukana tahallaan tai tahattomasti levinneet vieraslajit valtaavat alkuperäiskasveilta alaa.

Pohjoisen suunnassa olevaan metsikön reunaan on siirtomaan mukana päässyt kuin varkain syntymään tiheä lupiini-viidakko. Paikka ei varsinaisesti kuulu "vartiointi-alueeseeni",  mutta lupiinin kanssa ei kannata odottaa... Inspiraation taistoon sain värjäysohjeesta, joka lupasi lupiinin varsista luonnonvalkoisille villalangoilleni kirkkaan vihreää ja kukista turkoosiin vivahtavaa sävyä. Samapa tuo, otan joka tapauksessa koko kasvin. Kukat olivat kyllä jo hieman vanhoja - ja osa siemenkodilla - olin siis hivenen myöhässä. Värjäysohjeessa puretusaineena on kuparivithrilli, jota en halua erikseen hankkia. Ehkä löydän jotain vanhaa kuparia sen sijaan...




 Ennen ja jälkeen. Ensi vuonna ja ehkä vielä seuraavanakin joudun vielä niittämään, mutta periaatteessa lupiinin saa aika vähällä pois, kun ajoittaa niiton ennen siemnnystä. Olin siis hieman myöhässä.





Heitin lupiinin varsista riipimäni kukat, lehdet ja siemenkodat muuripataan (varret eivät mahtuneet) - ja muutaman kupariesineen: shamaaninaisen saappaan kilven sekä vanhan löylykiulun. Ainakin niissä oli hapettunutta sinistä väriä, kuin värijauhetta pinnassa. Otin ajan avukseni ja keitin lankoja väriliemessä pitkään ja hartaasta. Annan nyt lankojen seistä liemessä useita päiviä..... 

6.6.2017

Jo 30 kevättä on juotu kahvia sama kivirappu takapuolen alla.

Raikasta. Sade pyyhkinyt viimeiset omenapuun kukat maahan. Tämä on aikaa, - aamukahvilla kivirappusilla - jolloin haluaisin jakaa ystäville tämän ympäröivän maiseman, sen äänet - ja puhtaan ilman. Maiseman, jota kehystää kaunis vanhan metsän syli aihkimäntyineen ja jättihaapoineen, ja jonka edustalla valkea syreeni puhjennut juuri kukkaan hämmentäen alkavan kesän tuoksumaailmaa. Koulunaikaiset kirsikkapuut ovat odotuksen tilassa, villiintynyt omenapuu hipoo korkeusennätystä. Pian aukeavat kaivon ympäriltä kukkaloistoonsa juhannusruusut, taustalla pihlajankukat levittäytyvät arvokkaasti keloutuvan männyn sivustoille. Äänimaisema huumaa: kuin kaikki maailman linnut laulaisivat juuri täällä.

Ystäväni ihmetteli: "miten joku voi asua samassa paikassa 30 vuotta". Minä voin, ihan vaan tämän takia.



8.2.2017

Helmikuu on sittenkin oikea helmikuu!


Vihdoin aurinkoa ja pakkasta - ja öinen kuutamo. Niin piristävää epätoivoisen talvettomuuden keskellä... kuin myös se, että auringonkehrääjien heimo kasvaa!

Piha kylpee auringossa. Koivun oksat täynnä auringossa kylpeviä keltaisia palloja.
Aurinkokeräimet sulivat nopeasti ja lämpöä siirtyi vesivaraajaan useamman tunnin ajan -10 C pakkasesta huolimatta. Tänään  sosiaalisessa mediassakin iloittiin helmikuun auringon tuottamasta lämpimästä vedestä. Keräimet ovat yleistyneet, mikä on todella hienoa - vaikka monille on edelleen yllättävää miten se aurinko lämmittää sydäntalvellakin ihan talteen asti. Toiset vielä harkitsevat ja kysyvät: kauanko menee, kun investointi keräimiin maksaa itsensä takaisin.... Olen kirjoittanut aiheesta helmikuussa 2011: Milloin se aurinko maksaa sulle takaisin?

Talon eteinen näyttää uudessa värissään tyytyväiseltä. Vielä eilen ilme näytti synkältä - luonnonvärit elävät voimakkaasti valon ja vuodenaikojen mukaan: Miksi kannattaa maalata pellavamaalilla ja luonnonpigmenteillä 

Mesipistiäisten talvipesien ovet ovat vielä tiukasti kiinni. Nyt on hyvä aika aloittaa mesipistiäisten pesien teko - ai miksi, siitä lisää:  Keinopesiä pihapiirin pienimmille

Mikä lie kesken jäänyt sisustusprojekti tässä! Sisustavatko eläimetkin väreillä? 
Pihapiirin eläimet sisustuspuuhissa - vai taiteilevatko?


Tinttien ruokinta on nyt siirretty kauemmas talosta metsänreunaan -pitävät liikaa ikkunakitistä varsinkin syksyisin pellavainen ravintolisä maistuu, siksi onkin syytä aloittaa kittaushommat varhain keväällä, kun tinttien mielenkiinto suuntautuu heräileviin hyönteisiin. Lisää talitinteista:
Elämää ikkunoiden ympärillä