Vieraslajit kuriin. Komealupiini l. lupiini (Lupinus polyphyllus)

Oma pieni lupiini-sotani alkoi. Olen jo aikaisemmin tarmokkaasti suojellut kotitieni paahteisia tienvierustoja, joiden niitty- ja ketokukkien loisto on silmiä sekä mieltä hivelevää luonnon monimuotoisuutta. Luonnon monimuotoisuus on kuihtumassa kiihtyvään tahtiin eri puolilla maailmaa ja ihmisten mukana tahallaan tai tahattomasti levinneet vieraslajit valtaavat alkuperäiskasveilta alaa.

Pohjoisen suunnassa olevaan metsikön reunaan on siirtomaan mukana päässyt kuin varkain syntymään tiheä lupiini-viidakko. Paikka ei varsinaisesti kuulu "vartiointi-alueeseeni",  mutta lupiinin kanssa ei kannata odottaa... Inspiraation taistoon sain värjäysohjeesta, joka lupasi lupiinin varsista luonnonvalkoisille villalangoilleni kirkkaan vihreää ja kukista turkoosiin vivahtavaa sävyä. Samapa tuo, otan joka tapauksessa koko kasvin. Kukat olivat kyllä jo hieman vanhoja - ja osa siemenkodilla - olin siis hivenen myöhässä. Värjäysohjeessa puretusaineena on kuparivithrilli, jota en halua erikseen hankkia. Ehkä löydän jotain vanhaa kuparia sen sijaan...

 Ennen ja jälkeen. Ensi vuonna ja ehkä vielä seuraavanakin joudun vielä niittämään, mutta periaatteessa lupiinin saa aika vähällä pois, kun ajoittaa niiton ennen siemnnystä. Olin siis hieman myöhässä.

Heitin lupiinin varsista riipimäni kukat, lehdet ja siemenkodat muuripataan (varret eivät mahtuneet) - ja muutaman kupariesineen: shamaaninaisen saappaan kilven sekä vanhan löylykiulun. Ainakin niissä oli hapettunutta sinistä väriä, kuin värijauhetta pinnassa. Otin ajan avukseni ja keitin lankoja väriliemessä pitkään ja hartaasta. Annan nyt lankojen seistä liemessä useita päiviä..... 

Jo 30 kevättä on juotu kahvia sama kivirappu takapuolen alla.

Raikasta. Sade pyyhkinyt viimeiset omenapuun kukat maahan. Tämä on aikaa, - aamukahvilla kivirappusilla - jolloin haluaisin jakaa ystäville tämän ympäröivän maiseman, sen äänet - ja puhtaan ilman. Maiseman, jota kehystää kaunis vanhan metsän syli aihkimäntyineen ja jättihaapoineen, ja jonka edustalla valkea syreeni puhjennut juuri kukkaan hämmentäen alkavan kesän tuoksumaailmaa. Koulunaikaiset kirsikkapuut ovat odotuksen tilassa, villiintynyt omenapuu hipoo korkeusennätystä. Pian aukeavat kaivon ympäriltä kukkaloistoonsa juhannusruusut, taustalla pihlajankukat levittäytyvät arvokkaasti keloutuvan männyn sivustoille. Äänimaisema huumaa: kuin kaikki maailman linnut laulaisivat juuri täällä.

Ystäväni ihmetteli: "miten joku voi asua samassa paikassa 30 vuotta". Minä voin, ihan vaan tämän takia.