Peksalan koulu

 Peksalan vanhan koulun kunnostus

Peksalan kansakoulu Angelniemellä toimi vuosina 1905-1958. Rakennuksen hirsiin on lyijykynällä kirjoitettu: " 1904 on tämä koulu tehty rakentaja I.Salo Kiikalasta 1903 aloitettu"

Peksalan koulu on nyt koti ja koulun vanhassa keittolarakennuksessa (jossa on ollut myös yhden lehmän navetta) on sauna sekä ateljee.

Peksalan koulu on arvokkaana rakennusperinteen edustajana maakuntakaavaan merkitty suojelukohde Angelniemellä, Kemiön saaren puolella. Koulun päiväkirjat ovat v:sta 1909 alkaen tallella. Sotien aikana koulua käytettiin Suomen Vapaan huollon toimipisteenä ja sotaorpojen vastaanottokeskuksena. Koulun vintiltä on löytynyt myös runsaasti lottien toimintan liittyvää aineistoa. Sittemmin kaiken sotiin liittyvän materiaalin olen toimittanut Salon Seudun Lottaperinne ry:n haltuun. Koulutoiminta lakkautettiin 1958 ja sen jälkeen rakennuksessa on toiminut ainakin puusepän, veneveistäjän ja keraamikon verstaat. Ostimme koulun vuonna 1986 ja muutimme sinne alkuvuodesta 1987. Rakennus on alkuperäisessä kunnossa eli säästynyt kaikilta "muovisilta parannuksilta ja mukavuuksilta". Puulämmitys, 7 tulisijaa (leivinuuni, hella, pönttöuuneja sekä Angelniemen kirkon vanha valurautainen puukamina (edellisen omistajan lisäämä).

Peksalan koulun julkisivuremontti alkoi vuonna 2012 ja saimme siihen rakennusperinnön suojeluun osoitettua korjausavustusta ELY-keskukselta. Remontin suunnittelussa on avustanut Turun kaupungin maakunnallisen rakennustutkimuksen vastaava tutkija Eija Suna.

Peksalan koulun remontin on toteuttanut kirvesmies Aarni Ihalainen.  Kunnostusurakka alkoi kesällä 2012 eteläseinustan lahojen hirsikerrosten vaihtamisella "vanhoihin uusiin" hirsiin. Koulun ikkunoiden kunnostusta ja seinien maalaamista on tehty seinä ja vuosi -tahtiin.



Etelä-seinusta 2012
Etelä-seinusta 2014
Julkisivu länteen eli maantielle päin 2016
Luokkahuoneet tunnnistaa 9-ruutuisista ikkunoista.
Ovien värivalinta (italianpunainen) on saanut huomiota: "olet maalannut ovet." "Joo, olen kyl maalannut vähän muutakin". 2017. Pohjoisseinustalla vielä telineet, projekti jatkuu ja siirtyy katolle...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti