Ensimmäinen rempaton vuosi takana.
Huokaus ja helpotus. Onkin ollut hieman tyhjä olo: ei lainkaan stressiä. Tyhjyys tältä osin on ollut hyväksi. Olen nauttinut upeasta luonnonympäristöstä, pihapiiristä, sen koommin mitään muuttamatta, korjaamatta. Olen tarttunut pensseliin ja hieman vasaraan vain ehostaakseni ulkohuusia talomaalien jämillä.
 |
Rakennustelineet eteläseinustalla
|
Löytyi ilmakuva vuodelta 2011, jolloin pystytimme talon eteläseinustalle ensimmäiset rakennustelineet. Hirsiseinästä oli löytynyt huomattava lahovaurio. Sen kunnostaminen aloitti seitsemän vuoden remonttiputken - mutta ei sentään seitsemän vuoden painajaista, vaan onnistumisen iloa, ihailua, väsymystä ja pettymyksiäkin. Ajattelin, että tämä on vain vaihe, joka on elettävä: otetaan iisisti, tehdään huolella ja rauhassa, talovanhusta kunnioittaen vanhoilla hyviksi todetuilla entisöinti-metodeilla. Tahtia määräsi myös talous.
Nyt voin vahvalla kokemuksella lohduttaa kaikkia vanhan talon asukkaita/hankkimista harkitseville:
Hiljaa hyvää tulee, kaikesta selviää, eikä tarvita paksua lompakkoa. Toki silloin täytyy myös itse tehdä ja opiskella yhtä sun toista, vaan ammattilaista se ei korvaa.
Remontti alkaa sisältä
Ostimme talon vuonna 1986. Aloitimme ensimmäisen "oikean sisärempan" vasta vuonna 2011. Tavoitteena oli myös hieman luksusta: sisä-kuivahuusi ja induktioliesi puuhellan rinnalle sekä lämpöeristyksiä: lattioiden alle ja välikattoon lisää purua, seiniin huokolevyä. Puuhella on toki edelleen päivittäin käytössä, samoin ulkohuusi, josta samalla voi tarkkailla vaikka lintuja. Ai niin, ilmalämpöpumppu, se meinasi unohtua: ei se tupaa kaunista, mutta enää ei tarvitse reissuilta palattuaan aloittaa talonlämmitystä alusta.
"Opettajan kamarin" seinän sisäpintoja avatessamme löytyi kosteusläikkiä. Ikkunan puitteet paljastuivat lahoiksi ja hirsissä oli sienikasvustoa. Talon ulkoseinää vaurion kohdalta tutkittuamme huomasimme ulkolaudoissa rakoa ja pullistumia. Eteläseinän ylimmäinen poikittainen lista oli vääntynyt sisäänpäin uittaen vettä ylemmille hirsille ja näin lahovaurio oli edennyt hiljalleen alaspäin hirsien ja vuorilautojen välissä. Tästä havainnoista alkoi seitsemän vuotta kestävä remonttijakso: yksi ulkoseinä ja huone kerrallaan.
Laho ei lannista. Vahinkokartoitus 2011:
Laho ei lannista 2: Tuumasta toimeen. Korjaus 2012
Lahovaurion korjaamisen jälkeen maalasimme seinät ja kunnostimme ikkunat - yksin ja yhdessä, vaihtelevalla perhe-kokoonpanolla. Samaan aikaan tehtiin myös sisäpuolella pintaremonttia. Onneksi perhepiiristämme löytyy perinnerakentamista arvostava, koulutuksen saanut talonrakentaja.
Telineiden rakentaminen laudoista on hidasta. Kaikki työvaiheet korjauksista maalaamiseen ja ikkunoiden kunnostuksiin tehtiin yksi seinä kerrallaan, valmiiksi asti. Monivaiheiset työt pystyi tekemään huolella ja omaan tahtiin ilman vuokratelineistä aiheutuvaa palautus-stressiä. Kivijalaltaan korkeampi talon itäpääty eteisineen vaati nosturin apua.
Ulkopuolinen urakoitsija
Kaikkein stressaavin remontin vaihe oli ulkopuolisen kattourakoitsijan työn seuraaminen ja oma-valvonta. Turha kiltteys ja empatia työntekijöitä kohtaan pitäisi osata työntää syrjään, varsinkin silloin kun alkaa tuntua, että jotain on pielessä.
Ei siis tullut ihan priimaa, mutta niin sitä silmä tottuu jopa huonoon työn jälkeen: repsottaviin otsalautoihin, jatkettujen lautojen irvistäviin saumoihin ja katon oikomisen puutteisiin, sekä kohtaan, jossa naulapyssyllä on paukutettu 9 naulaa samaan kohtaan, joista 7 hutia (onneksi piilossa). Naulapyssyä on käytetty katon viimeistelyssä, räystäs- ja tuulilautojen kiinnityksissä, kohteissa, joissa naulapyssyä ei tulisi käyttää lainkaan.
Sinisilmäisenä maksoin urakan viimeisen erän etuajassa urakoitsijan nätisti sitä pyydettyä "...jotta saisin työntekijöille maksettua palkan..." Tämän jälkeen ei ollut enää "asetta", millä reklamoinnin olisi saanut maaliin. Kattoremontista jäi ikävä maku: lopun palkat saattoivat urakoitsijalta jäädä sittenkin työntekijöilleen maksamatta, koska ammattitaitoiset timpurit tekivät katolla silmiinpistävän huolimatonta jälkeä. En tiedä, paitsi sen, että yritys meni konkurssiin - pian urakan jälkeen.
Täytyy kuitenkin ilolla mainita, että katto ei vuoda ja seitsemän vuoden remppaa on tukenut Museovirasto, sillä talo on maakuntakaavassa suojeltu. Tukea ovat saaneet piipunpellitykset (90-luvulla), katon sekä ikkunoiden kunnostus. Pieni helpotus, suuri ilo ja arvonanto!
Museoviraston vuoden 2020 rakennusten ja kulttuuriympäristökohteiden entistämisavustusten hakuaika on 1.10.2019 kello 9:00 - 11.11.2019 kello 15:00.
Tästä se kaikki alkoi, lokakuussa 1986 kävimme katsomassa vanhaa koulua: ihastuin! Hyvä kodiksi sekä työpaikaksi - ja teimme kaupat. Kevättalven -87 paukkupakkasilla muutimme uuteen kotiin.
 |
| 1986 lokakuu |
Vanhan talon remontti -tunnisteella julkaistut tarinat päättyvät tähän.
Auringonkehrääjä jatkaa satunnaisesti luonto- ja käsityöaiheilla.
