19.11.2013

Kansainvälinen huusi-päivä


Useammalla kännykkä kuin käymälä!

Usealla on sisävessa, mutta veikkaan, että vielä useammalla maailmassa on ulkohuusi, koska se on ratkaisuna helpompi ja raikkaampi - tai näin ajattelin ennen! Mutta nyt haaveilen sisävessasta. Vanha ruuviväännin-kompostivessa on palvellut hyvin kymmenen vuotta, mutta nyt rakenteet ruuvin ympäriltä ovat alkaneet lahoamaan. Ennen ruuvihuusia käytimme koulun vanhaa ulkovessaa, jossa istuimet olivat korkealla. Istuimen reikää vaihdettiin ulostevuoren huipun erottuessa aukosta. Vuori sai jäädä niille sijoilleen alku-kompostoitumaan. Toimi sekin. Liiketunnistimilla toimivat valot sekä lämmin styrox-istuin tekivät vessareissuista luxusta. Lapset eivät ainakaan valittaneet. Paitsi silloin, kun Halikon kunta mietti 80-90-lukujen taitteessa lapsille ulkonaliikkumiskieltoa klo 22 jälkeen (huh, mikä idea..). Asiasta kysyttiin vanhempien mielipidettä, johon vanhin poikani totesi "äiti, ei me voida suostua, meillä on ulkovessa!".

Entinen huusirakennus lokakuussa 2013
Koulun huusi-rakennus lokakuussa 1986
Jatkan huussivallankumouksen tiellä.  Edelleenkään vaihtoehtoihin ei kuulu vesivessa. Ulostaminen puhtaaseen veteen on yksi ihmiskunnan hulluuksia, josta olisi jo Tsingis Khanin aikana saanut maksaa hengellään.

Kuivakäymälä hakee vanhasta koulurakennuksesta edelleen paikkaansa - paikkaratkaisu ei ole helppo. Vinttiin vievän portaikon alla on pumppuhuone, jossa olisi tilaa myös huusille. Tila on kuitenkin lähes keskellä taloa. Seuraava suunnitelma oli sijoittaa ekohuusi ulkoeteiseen: ei, huusin valloittama tila pilaisi valoisan kuistin kauniine ikkunoineen. Ulkoseinän viereen rakennettu vessapömpeli olisi esteettinen uhraus joka huoneessa, joten huusisuunnitelma on palautunut rappusten alle. Talossa on korkea kivijalka, joten kuivakäymälän makkien tyhjentäminen on mahdollista periaatteessa myös keskeltä rakennusta.

Kuivakäymälää suunnitellaan kolmen tai neljän makin karuselliksi, josta astiat saa vetämällä ulos (pyörillä/kiskoilla?) tyhjennettävksi. Virtsa johdetaan omaan säiliöön. Eiköhän sitä jo ensi vuonna nautita sisävessasta!

Ruuvihuusi

Kuivakäymälän ansiosta jätevesien käsittely säilyy kevyenä. Meillä on käytössä rosterinen Willa-harmaavesipuhdistin. Toimii talvellakin hyvin eristettynä ilman sähkövastuksia. Ainoa miinuspuoli on suodatin-purupussin vaihto: purupussi ei kestä nostamista repeytymättä, joten märkä biomassa täytyy kauhoa tynnyristä ulos.


14.11.2013

Vesi tippuu varaajan venttiilistä - ensimmäinen huolto!

Puoli vuotta on vierähtänyt kehräten edellisestä päivityksestä. Mitäs sitä päivitellä: kaikki hyvin, lämmintä vettä on riittänyt vaikka muille jakaa. Aurinko paistaa ja keräin kehrää lämpöä talteen yhtä varmasti kuin maa kiertää aurinkoa.  Marras on nyt maassa, keräimet aamulla jäähileessä, mutta  vesi keräimissä jo 35 asteista (klo 10.30). Pilvipeite lähestyy, joten ei taida keräimen kiertovesipumppu käynnistyä tänään (jälkihuomautus: olin väärässä, parhaillaankin lämmintä vettä virtaa varaajaan 65/100 nopeudella, klo 11.30)





Kesällä oli järjestelmän 9-vuotis-synttärit. Tänään ensimmäisen kerran piti hälyttää LVI-asentaja paikalle. Ylimmäinen venttiili lämminvesi-varaajasta vuotaa. Näin on auringonkehrääminen sujunut: yhdeksän vuotta ilman minkäänlaista ongelmaa tahi huoltoa!

Miksi venttiili sitten vuotaa. Epäilin itseäni: muutaman kerran on vesiventtiili jäänyt avaamatta, kun olen pitänyt tulia vesikiertohellassa.  Olen havahtunut venttiilin avaamiseen vasta kuullessani valtavan kiehumis-kuplimis-äänen... Ei se siitä, lohdutti LVI-asentaja, joka on myös asentanut vesikiertoisen puuhellan varaajan kylkeen. Ne tiivisteet vaan kuluu...Niinpä. Paineet ovat myös laskeneet, mutta kierto pelaa.

Olin huolissani myös alkuperäisen glykoli-nesteen pakkasen kestävyydestä. Asentaja lupasi mitata keräimissä kiertävän nesteen venttiilinvaihto-reissulla. Tuskin nestettä edes tarvitsee vaihtaa, mikä olisikin parasta, sillä ympäristömyrkystä on sentään kyse.  Opin taas asentajalta jotain uutta: glykolin kiehumispiste on paljon korkeampi, eli huoleni siitä, että kesällä keräimissä kiehuu (ja keräimet räjähtäisivät) on ollut turha, samoin sen, että varaajaan lisätty paine nostaa myös veden kiehumispistettä. Kesällä  tuhannen litran akkuvaraajassa on lähes sata-asteista vettä. Kierrätän lämpöä märkätilojen lattialämmityksen kautta. Suihku-ja saunatilat pysyvät kuivina, ei viihdy jalkasieni aurinkolämmittäjän lattioissa!


Sain palautetta. On jälleen kerran mietitty onkohan aurinkolämpöjärjestelmä maksanut itsensä takaisin, blogistani kun ei löydy tarpeeksi riippumattomia laskelmia...Hei, voin laittaa pääni pantiksi: aurinkoinen järjestelmä on maksanut itsensä takaisin jo neljä-viisi vuotta sitten. Nuorison asuessa vielä kotona lämpimän veden kulutus oli suurta ja veden lämmitys suurin kuluerä sähkölaskussa. Nyt on vesikiertoinen puuhellakin (keskuslämmitysliesi) maksanut itsensä takaisin. Lämminvesi-varaajaa ei enää tarvitse lämmittää sähköllä talvellakaan, vain poissaollessa. Pitäisikö meidän yrittää maksaa itsemme takaisin?

Minulle alkuperäinen kimmoke aurinkokeräimien asentamisen on ollut sekä periaatteellinen (ympäristö-) että rakennus-esteettinen päätös, jota vauhditti mielekiinto ylipäätään aurinkoenergiaa ja -teknologiaa kohtaan. Keräimen seuraaminen on myös viihdettä, joka sekin maksaa itsensä takaisin.






5.7.2013

Naapurin Siiri



Naapurissamme asustaa lehtopöllöperhe. Metsään on laitettu pöllölle oma pönttö, jossa emo hautoi muniaan yhden kuukauden. Kuoriuduttuaan poikaset kasvoivat pöntön suojissa vielä toisen kuukauden, ennen kuin tohtivat kiipeillä lähipuiden oksilla ja aloittaa lentoharjoitukset.

Pöllökuvat Pasi Airike. Lehtopöllön poikanen suunnittelee lentoon lähtöä toukokuun lopulla.

Miksi pöllö valitsee ihmisen tekemän pöntön "luonnonmukaisen" sijaan? Luonnontilaiset metsät ovat vähentyneet vähenemistään. Suurintaa osaa metsiä hyödynnetään kaatamalla puusto niin nopeasti, että puut eivät ehdi viettää vanhuutta ja tarjota koloja ja onkaloita kolopesijöille, kuten lehtopöllölle. Sen suosituimpia pesäkoloja ovat vanhan tammen lahonneiden oksien tilalle syntyneet onkalot. Lehtopöllö nimensä mukaisesti suosii lehtometsiä. Myös muihin vanhoihin lehtipuihin, esim koivuun, saattaa syntyä pöllön mentäviä jättikoloja. Palokärjen tekemät kolot ovat aivan liian pieniä lehtopöllön kaltaiselle otukselle.

Siiri uuden asuntonsa kuistilla

Olemme antaneet lehtopöllö-emolle nimeksi Siiri edesmenneen hyvän ystävän ja naapurin mukaan. Siirin poikaset ovat jo varttuneet isoiksi ja ne vierailevat öisin pihallamme pitäen outoa kähisevää ja vinkuvaa kerjuuääntä. Emo vastailee maukuen. 

Pönttö on ollut hyljättynä jo jonkun aikaa ja nyt näyttää siltä, että Siiri on muuttanut poikineen uuteen asuntoon: autiotaloon, naapurimme Siirin lapsuudenkotiin, jota myös Samppalinnaksi kutsuttiin. Hauska sattuma, josta myös Siiri pitäisi! Nyt on pöllöillä tilaa, vaikka muille jakaa. Alakerrassa asustaa supikoiraperhe. Näin luonto eläimineen valloittaa takaisin ihmisten hylkäämiä vanhoja rakennuksia.

Kaikkia taloja, varsinkaan puutaloja, ei kannata siis purkaa! Voimme auttaa eläimiä selviämään muuttuvassa maailmassa rakentamalla pönttöjä niin linnuille, myrkkypistiäisille kuin perhosillekin ja vaikka kelluvia puutarhasaaria monimuotoiselle lajistolle mikrobeista lintuihin. Kaikessa on sama ajatus taustalla: korvata ihmistoiminnan seurauksena tuhoutuneita elinympäristöjä ja turvata luonnon monimuotoisuutta.

Mennään ajassa hieman taaksepäin, toukokuun puoleen väliin:

Lehtopöllön poikasia kävi tervehtimässä rengastaja. Siiri-emo suhtautui toimenpiteeseen sangen joustavasti. Rengastaminen voi näyttää hurjalta, mutta se tehdään hyvin tietäen ja taitaen.
Voit kurkata lisätietoja rengastuksesta Luonnontieteellisen keskusmuseon rengastustoimistosta.  

Rengastustoimisto vastaa lintujen rengastuksesta ja rengaslöytöjen kokoamisesta Suomessa. Luonnontieteellinen keskusmuseo antaa rengastusluvat ja kerää rengastuksen avulla tietoa linnuista. niiden muutosta, iästä, kuolevuudesta, kuolinsyistä ja vuosittaisista kannanvaihteluista. Rengastuksella saatava tieto edistää myös lintujen suojelua.











Alkoi nukuttamaan mokoma touhu!



Samppalinnan vintin valloittaja

8.4.2013

Luminen yllätys, vaan ei yllätys.

Laulujoutsenet kyyhöttivät jäällä lumikerroksen alla, päät tiukasti taivutettuina siipien alle, eilen illalla palatessamme kotiin. Osa parvesta oli paikoillaan vielä tänä aamunakin. Muita muuttolintujen parvia ei ole juuri näkynyt lossiväylällä.

Lumi on ollut maassa pian puoli vuotta. Uutta lunta santoi vanhojen päälle ja myös keräimet peittyivät lumeen. Uusi lumi on vanhan surma, vielä ei surmaa näy, mutta keräinten pinnasta lumi suli nopeasti.  Lämpöä kehrääntyy sisään, vaikka taivaalla seilaavat raskaat pilvet. Sunnuntaisaunan jäljiltä varaajan vesi oli aamulla jäähtynyt lähes 40 asteeseen. Aamu-puuroa keittämällä ja päiväkahvitulilla akkuvesi nousee yli 50 asteeseen. Aurinkokeräimet + vesikiertohella (tai keskuslämmitysliesi) on kyllä lämpimästi suositeltava yhdistelmä!



Matot saivat lumipesun, samoin lasten solmima kuutti:


5.4.2013

Laulujoutsenia ja kilowatteja

Tästä ei kevät enää parane! Aurinkoa ja yöpakkasia. Käärmehaukat saapuneet takaisin kotimetsään, laulujoutsenperhe lossirantaan. Aurinkokeräin kehrää lämpöä mökkiin aamukymmenestä iltapäivän puoli kolmeen. 


Laskin pitkästä aikaa auringonkehruun tuottoa oikein laskukaavalla:


Akkuvaraajassa on yläosa ja alaosa, ja aurinkokeräimen pumpun mittari antaa molemmista lukemat:


Saalinlaskentaa:

Yläosan 400 litraa x +14C = 23520 kj
Alaosan 600 litraa x + 21C =  529200 kj

Kilojouleet saat muunnettua kilowattitunneiksi kWh muuntimella.

Päivän saalis: 21,2 kWh






1.4.2013

Värileikkiä

Peksalan kolun uuden maalin lähtökohdaksi on valikoitunut Perinnerakentamisen keskus Antiikkiverstaan vihreä umbra. Alunperin koulu on maalattu harmahtavalla tai kittivalkoisella ja vuorilaudat maavihreällä tai ns jugendin vihreällä. Ikkunapokat ovat olleet myös vihreät. Koulu on rakennettu 1904-1905 ja on ollut jonkin aikaa hirsipinnalla, ilman laudoitusta, koska hirret on maalattu keltamullalla.

Kelon harmaata, männynhavunvihreää ja männynrungon oranssia:

Liian vaalea?


Liian tumma?
Liian Vihreä?
Talvi 2013 ja 80-luvulla tehty virhe: punamulta-oljymaali, jonka pigmentti petti muutaman vuoden jälkeen.  
1987

31.3.2013

Sinivuokkojen vielä nukkuessa

Keväässä, niin hitaalta kuin kevät juuri nyt tuntuukin, on jotain minulle tuttua ja lempeää. Piti oikein kaivaa muistin sopukoita tunnistaakseni tämän tunteen -ja se löytyi:

Tämä on kuin lapsuuden kevät 60-luvulla. Muistan elävästi, miten hiihdimme yli peltojen ja ojien Pähkinämetsän reunaan, jonka aurinko oli vapauttanut lumipeitostaan, katsomaan sinivuokkoja. Suurin osa oli vielä nupullaan, jotkut rohkelikot olivat jo raottaneet maailman kauneinta sinistä kohti aurinkoa. Taisimme viedä jokusen kotipihaankin, en ole varma. Isäni oli tunnettu sinivuokkojen levittäjä.

En ole vielä koskaan onnistunut kuvaamaan sinivuokon sineä. Enkä aio enää yrittääkään! Olkoon vain sanat ja muistot. Vuosien saatossa pihapiiriimme alun pieni sinivuokkorypäs on levinnyt valtoimeksi sinivuokkomereksi. Itäinen vuokko-rinne lepää vielä hangen alla.  En halua puutarhaan varhaisia lumi- tai sinikelloja (vaan olen nyppinyt niitä jopa pois entisten asukkaiden jäljiltä!) , sillä sinivuokon täytyy saada olla ensimmäinen.

Sinivuokko 1960

Auringonkehrääjä hykertelee tyytyväisyyttään, sillä "oikean ja vanhan ajan mukaan", jo ennen kymmentä, alkoi  keräimen pumppu kehrätä "täysillä" auringon lämpöä sisään. Jatkukoon korkeapaineet, kirpakat pakkaset:  vähemmän rospuuttokelin aikaa -tai eihän sitä koskaan tiedä.  

No, pitää siirtyä taas vastentahtoisesti "kesäaikaan" - vaikka vasta sinivuokoista kesäaika oikeasti alkaa!

29.3.2013

Auringon taikaa, noitia ja tietäjiä

Aurinkoiset korkeapaineet ovat hellineet auringonkehrääjää kovista yöpakkasista huolimatta. Onhan tämä taikuutta: lämpöä kehräytyy varaajaan ilman loitsun loitsua jo aamu kymmeneltä, jatkuen aina pitkälle iltapäivään. Nyt iltapäivän puolelle tultaessa 1000 litran vesivaraajassa on jo +10 astetta lisälämpöä (alun +40 asteen päälle). Noituutta - vai tietäjyyttä?

Munivat pupujussit

Lapsuudessani jänöjussit toivat suklaamunan - siinä olikin ihmettelemistä. Noituutta?

Nopeasti ja tehokkaasti lisääntyvää jänistä on pidetty hedelmällisyyden vertauskuvana. Germaanien vanhoihin kevätuhreihin kuuluivat munien lisäksi jänikset. Kotieläiminä pidettyjä jäniksiä saatettiin myös antaa keväiseksi lahjaksi. Jo 1500-luvulla Keski-Euroopassa uskoteltiin lapsille, että juuri jänis tuo pääsiäismunat. Munia tuova, kätkevä tai jopa muniva pupu on 1600-luvulta lähtien ollut suosittu satuhahmo niin Saksassa kuin muuallakin, 1900-luvulla myös Suomessa.  Lähde SKS

Auringon ollessa aktiivinen ja sen pinnalla näkyy auringonpilkkuja, on Maassa silloin myös paljon jäniksiä (Atsteekit?).  Jänis on monissa kulttuureissa liitetty taivaankappaleisiin ja astrologiaan. Kuva: Pasi Airike


Itämisen juhlaa

Sana Easter (engl. Pääsiäinen) on peräisin hedelmällisyyden jumalattaren, Osteran, nimestä. Osteraa on juhlittu kevätpäivän tasauksen aikaan. Jumalatar on antanut nimensä myös ilmansuunnalle, jossa aurinko syntyy: East, itä. Ehkä suomenkielen "itäminen" on  peräisin auringonnousun ilmansuuntaa kuvaavasta nimestä.

Auringosta, päivän päästäjästä, saamme lemmenvirtaa D-vitamiinin muodossa,  joka saa meidät virittymään uudella tavalla elämään, uusiutumaan ja siemenemme itämään. Se tuntuu lumoavalta! Järkevimmänkin ihmisen valtaa hurmos, lempeys ja rakkaus vavisuttavat ruumiitamme. Noituutta!

 Ja noitavainoja: lemmekkäät naiset ja varsinkin lemmenyrttejä ja muita terveyttä vaalivia kasveja viljelevät naiset olivat pulassa...

Musta Jaana

Myös Suomessa (Ruotsissa) aikanaan joutuivat noidat käräjille, niin miehet kuin naiset, ja saivat myös kuolemantuomioita 1500- ja 1600-luvuilla (tosin kuolemantuomioita jaettiin Suomen puolella vähemmän ja nekin muutamat harvat tuomiot ruotsinkielisellä rannikolla ja Ahvenanmaalla). Luonnonuskonnon harjoittaminen oli ruotsinvallan aikana karkoituksen ja kuolemanrangaistuksen uhalla kiellettyä aina siihen asti kun Suomesta tuli osa Venäjää. Muistissani on legenda salolainen versio noidasta nimeltä Musta Jaana. Lähde on minulta kadonnut (tietääkö joku?).

Musta Jaana sai taikuuden harjoittamisesta kuolemantuomion, mutta katosi Turun linnan sellistä.  Kuulemaani Musta Jaanan salolaiseen paikallis-tarinaan on sulautunut osia Topeliuksen Välskärin tarinoiden Musta-Jaanasta eli Mainiemen noidasta sekä Musta Saara -legendasta.  Musta Jaana sai suojapaikakseen pienen saaren Halikonlahdelta, Kai-saaren, jossa eli lopun elämäänsä parantajana kasvattaen lääkeyrttejä. Kasvikartoitus kertoo saareen joskus tuodun vanhoja lääkekasveja.

Miksi noita lentää  luudalla?

Alueilla, joissa ei tietäjyyteen (noituuteen/shamanismiin) liittynyt matkarumpua, käyttivät naiset rummun sijaan "lentokeppiä". Ja koska toimiin liittyi uhka joutua käräjille ja tuomituksi kuolemaan, naiset naamioivat keppinsä luudiksi. Muistitietoa vai omaa mielikuvitusta - en ole tästä ihan varma.

Pieni pitkäperjantain tarina


Kaksitoista vuotta sitten, pitkänä perjantaina, lähti nuorimmaiseni syntymään. Kuinka ollakaan, luonto oli tehnyt tepposen ja pitkäksi kasvanut napanuora oli sykkyrällä synnytyskanavan edessä ja moninkerroin poikasen kaulan ympäri. Tuli kiire leikkaussaliin. Sängystäni laskettiin pääpuoli alaspäin, kätilö hyppäsi haarojeni väliin, otti topakan otteen poikasen päästä työntäen sitä takaisin päin luontaisia synnytysponnistuksiani vastaan. Siinä sitten yhdessä kiidettiin seinien rappaukset roiskuen alakerran leikkaussaliin. Hissiovella tuli vastaan vartioimies sotisopineen. Kätilö raotti lakanaa ja huikkasi haarojeni välistä vartijalle: "Tämä ei ole mikäään pääsiäisnäytelmä, vaan tosi tilanne!" .

Tarina päättyi onnellisesti.

Kätilöt, ne varsinaiset tietäjät, kevään pelastajat! Ikivanha naisten ammattikunta, lapsenpäästäjät, jossa yhdistyi tietäjyys, parantajuus ja noituus.

Ja takaisin aurinkoon: kristillisessä symboliikassa Jumalan äidin ja pojan päiden ympärillä on aina kuvattuna auringonkehrä.


Lasimaalaus kirkossa, Edinburgh (2010).
(C kuvat blogissani ovat omia, ellei toisin mainita!)


TallennaTallenna

22.3.2013

Osaava ja luotettava kirvesmies on korjausrakentamisen alku ja juuri

Peksalan vanhan koulun korjausremontin on toteuttanut kirvesmies Aarni Ihalainen (kuvakooste  Peksalan koulun lahovaurion korjauksesta).  Remontti jatkuu Aarnin käsissä, kunhan ensin lumet sulaa ja koulun luokissa vähän lämpimämpää - joka ei näytä ihan heti toteutuvan, sillä yöpakkaset jatkuvat vielä ainakin viikon - auringosta nauttien ja revontulia kuikuillen!

Osaava ja luotettavan korjausrakentajan löytäminen on suuri onni - ja varsinkin sellaisen joka ymmärtää vanhan talon sielua ja rakenteita.

Aarnia voin suositella - ja sen ovat huomanneet jo muutkin, koska Salon Seudun Sanomat tekivät Aarnin ja vaimonsa Sonjan oman kodin remontista mukavan artikkelin Koti ja rakentaminen-teema numeroon (21.3.2013, sivu 3), joka on ilmaiseksi luettavissa tästä linkistä.

Kuva: SSS-teemanumero Koti ja Rakentaminen 

Kuva: SSS-teemanumero Koti ja Rakentaminen 
Muutamia poimintoja artikkelista:
-Olemme pyrkineet tekemään mahdollisimman paljon itse ja välttelemään valmiiden, teollisten ratkaisujen ostamista. Haluamme säilyttää vanhan talon hengen. Kaapit ovineen, höylätyt listat, maalit, liisterit ja kangastapetit ovat omaa käsialaamme.

-Teemme löytöjä kirpputoreilta, huutokaupoista, rautakaupoista ja netistä...Välttelemme muovia ja pyrimme pysymään aidoissa materiaaleissa. Haluamme rakenteiden olevan hengittäviä, jolloin talo ja siinä asuvat ihmiset pysyvät terveinä, Sonja ja Aarni Ihalainen sanovat.

Trooppinen kuivakäymälä (Huippuhieno!)
Talossa oli puutetta säilytystilasta. Niinpä isot OSB-rakennuslevyistä valmistetut liukuovikaapit siirsivät vessan kuistille, jonne raivattiin tilaa myös nykyaikaiselle tekniselle tilalle ja siivouskomerolle. Oranssikuvioiset seinät, vanhaan tuoliin piilotettu wc-istuin, salaattikulhosta tuunattu lavuaari ja 180-litrainen akvaario värikkäine asukkaineen tuovat trooppisen tuulahduksen vanhaan taloon (sen ekovessaan!).
-Halusimme kuivakäymälän, sillä se on erityisesti haja-astusalueella hyvä ja ekologinen vaihtoehto. Monilla on mielikuva ulkohuussista, jossa haisee ja lentelee kärpäsiä, mutta oikein toteutettuna kuivakäymälä haisee jopa vähemmän kuin vesivessa.



14.3.2013

Visioita talon uudesta värityksestä...

Pieni käpylintu vieraili pihallamme ja vahvisti tulevan talomaalauksen värikarttaa:
Kelon harmaat seinälaudat, männynhavun vihreät vuorilaudat ja käpykaijan oranssia (joka on kuin auringonvalossa hehkuvan männyn rungon oranssia) ikkunapokiin:

Pieni käpylintu, kuva: Pasi Airike
Kuva: Pasi Airike
Männyn oksien oranssia 

8.3.2013

Kevään ensimmäinen aurinkosuihku naisten päivänä

Auringon paistaessa nyt pilvettömältä taivaalta (vihdoin!), pyörähtää aurinkokeräimen pumppu käyntiin aamupäivällä noin puoli yhdentoista aikaan ja siirtää yli 60 asteista vettä varaajaan parin tunnin ajan. Eilen keräimen lämpötila nousi lähes 70 asteeseen. Tänään naistenpäivän kunniaksi sää näyttäytyi oikullisena: aamulla pakkasta -20 C, aamupäivällä nopea lauhtuminen, iltapäivällä vuoroin aurinkoa, lumituiskuja ja tuulenpuuskia. Hankikantoa ja maata näkyvissä.


Maaliskuun kehruut aikaisempina vuosina, linkki.

24.2.2013

Helmetön helmikuu

Tänään valui  +54 asteista auringonlämpöä keräimistä vesivaraajaan. Määrää on vaikea arvioida, kun en ollut kirjannut ylös vesivaraajan lämpötiloja. Olisi mukava, jos mittari taltioisi lämpöasteet. 

Helmikuu on ollut miltei helmetön. Pilvisyyden takia tänään oli vasta vuoden toinen kehruupäivä. 

Lumet on luotu aurinkokeräimien päältä pois.

Akkuvesivaraajan kyljessä  aurinkoenergian laskukaava - ja kommentti, sekä auringon läiskiä ikkunaverhojen raoista.
Vieressä vesikiertoinen liesi, joka myös lämmittää vesivaraajaa.


Aurinkoisen päivän kruunasi täysikuu ja kuutamo.


Muutto pakkastalvena 1987

Ah, helmikuun aurinko, tätä ollaan odotettu ja aurinkokeräimet taas kerran lumipeitteen alta esiin kaivettu! Nyt helmikuussa on tullu täyteen 25 vuotta eloa Angelniemellä, entisessä Peksalan kansakoulussa.

Peksalan koulu on aikanaan perustettu Angelniemen kuntaan Kemiön saaren puolelle, Peksalan silloisen kartanonherra Wiklundin tontti-lahjoituksen turvin. Koulun rakentaminen on aloitettu 1904 ja se on ilmeisesti saatu päätökseen 1905 seinähirsistä löydettyjen signeerauksien perusteella. Koulun päiväkirjat ovat tallella vuodesta 1909 alkaen ja viimeiset merkinnät ovat vuodelta 1958, jolloin koulu lakkautettiin. Sen jälkeen koulurakennuksessa on toiminut ainakin puusepän verstas, veneveistämö ja keramiikkapaja. Keraamikko Meta Larnö-Djupsund oli ostanut koulun kunnalta 70-luvun lopulla ja me ostimme koulun häneltä loppuvuodesta 1986.

Haltioiden portin kautta kotiin

Olimme asuneet tuolloin pari vuotta pientilalla rintamamiestalossa Heinävedellä, mutta minussa eli voimakas kaipuu takaisin kotikonnuille etelään. Olin myös iki-ihastunut ystävieni kansakoulu-kotiin Viitalahdella ja aloin haaveilla jostain samanlaisesta, mutta rannikkoseudulta. Eikä mennyt pitkään kun oikea kohde löytyi.  Teimme kaupat Peksalan koulusta syksyllä 1986, mutta työt pitivät meitä Heinävedellä vuoden loppuun asti.



Halusimme muuttaa heti vuodenvaihteen jälkeen. Vuoden 1987 talvi oli ennätyksellisen kova, ja se viivytti lähtöä: vielä tammikuussa pakkanen paukkui Heinäveden Papinniemessä -40 korvilla, joten odottelimme ilmojen lauhtumista. Helmikuussa alkoivat "helteet", ja  -20 -asteen pakkanen tuntui leppoisan leudolta ja sopivalta muuttoreissuun. Varsinainen muuttokuorma lähti ystävän ajamana omia reittejään. Viimeiseksi pakkasimme punaisen farmari-Ladamme ja sanoimme hyvästit Papinniemelle.  Ladalla matkusti mukana myös lapsemme, 2 vuotias tyttö ja kymmenkuinen poika.

Helmikuu antoi parastaan ja matka Heinävedeltä Angelniemen Kokkilan lossirantaan sujui hyvin. Saavuttuamme lossirantaan päivä oli jo karannut keskiyön toiselle puolelle - ja lossi seisoi pimeänä salmen toisella puolen. Lossilaiturin sähkökaapin kyljessä näkyi kutsunappi, jota emme tohtineet painaa, koska pelkäsimme siitä seuraavan kustannuksia. Katseltuamme tovin karttaa, päätimme kiertää Sauvon sillan kautta. Matkaahan se tekisi lisää tähän retkeen vain vaivaiset 50 km ...

Jos ovat tiet täällä nyt eläväisen kiemuraisia ja kapeita, silloin ne olivat sitä vielä enemmän. Kemiön keskustaan päästyämme saimme todeta, ettei Angelniemelle johtavaa tietä oltu aurattu lainkaan. Lumen syvyys ei ollut kuitenkaan sitä luokkaa, etteikö Siperian-mersulla siitä ajamalla pääsisi. Ensin vauvan imetystauko ja sitten menoksi, sillä uusi kotikontu odotti enää 25 kilometrin päässä.

Tuuli oli pöllyttänyt peltoaukeilta lunta piilottaen maantien näkyvistä kokonaan. Auraus-näreissä oli säästelty, joten kävelin auton edessä tienpohjaa etsien muutaman taipaleen - matka eteni turvallisen verkkaisesti ja suuremmitta kommelluksitta, lapset nukkuivat takapenkillä tyytyväisinä. Aivan loppumetreillä, Angelniemen puolella nousi vastaan mäki, jonka juurella jopa tienviitta kertoi mäen jyrkkyydestä prosenttiluvuin (en muista prosenttia, sittemmin mäkeä on loivennettu). No siinäpäs olikin sitten yrittämistä -ja työntämistä. Auto ei päässyt mäen nyppylälle ei ihan ensimmäisellä, toisella eikä vielä kolmannellakaan kerralla, mutta sitkeys palkittiin. Lopulta sain kävellä herännyt poika huiviin kiedottuna auton kyntämää polkua mäen ylös.

Saavuimme kuulaana tähtikirkkaana pakkasyönä, kuun hopeisten helmien heijastuessa vaaleanharmaan kummitustaloa muistuttavaa rakennuksen seiniltä, uuden kotimme pihaan. Asetuimme tuolloin vanhaan koulukeittiöön, jonka edelliset asukkaat olivat kunnostaneet asunnokseen. Koulu oli lakkauttamisen jälkeen ollut lähes 30 vuotta verstaskäytössä ja suurimman osan ajasta kylmillään.

Nyt ajattelen, että muuttomatka sinetöi minut tänne, sen verran vaivannäköä se vaati, tai oikestaan:  on kuin olisi suorittanut haltioiden asettaman kokeen, josta selviää ratkaisemalla pulman kerrallaan, portti toisensa jälkeen avautuu ja lopulta pääsee perille haltioiden maahan.

Voi niitä aikoja ja luontoa! Meri niin lähellä, että jään paukkeen voi kuulla talon sisällä! Ympärillä vanhaa metsää aihkimäntyineen ja arvokkaine asukkaineen. Mutta se onkin toinen tarina, osin niin kipeä, että sen kirjoittaminen saa vielä odottaa. Aika ja arvot ovat muuttaneet ympäristöä rajuin ottein. Ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden hupeminen tuo jatkuvasti eteemme uusia haasteita.

Peksalan koulun pihaluonnon lumista monimuotoisuutta 90-luvun alussa:

Koulun piha täyttyi talvisin merinisäkkäistä

ja muista otuksista.
Muutimme ensin keittolan puolelle. Kuvassa nykyinen ovi. 


23.2.2013

Mosaiikkinen monitoimitila eli sauna

Vanhan koulukeittolan navettapuoli on työtilojen märkä- ja pesutilat sekä sauna. Remontoin saunan noin kymmenen vuotta sitten. 

Sauna on monitoimitila, kuten perinteisesti saunan kuuluukin olla: saunassa synnytetään yhtä sun toista,  värjätään,  kuivatetaan ja idäteteään. Tosin villan värjäämisen olen lopettanut. Saunassa on kaksi ikkunaa. Tämä ikkuna-aukko löytyi entisten saunarakenteiden alta. Aivan ikkuna-aukon vierestä löytyi myös vanhan navetan oven paikka, joka jätettiin piiloon. Navetta-karjakeittiö-rakennus on rakennettu todennäköisesti samaan aikaan koulun kanssa v. 1904. 
Kirpputoreilta kerätyistä kaakeleista tehtyä mosaiikkiseinää.
Märkätilojen ja saunan lattialämmityksen lämpö on peräisin aurinkokeräimistä ja talvella vesikiertoisesta puuliedestä. Saunassa on myös muuripata.
Saunan puoli erottuu pesutilasta kiukaan takana olevalla muuratulla puoli-väliseinällä. Aikaisemmin paikalla oli sauna ja saunan eteinen, jotka olen nyt yhdistänyt yhdeksi tilaksi.



21.2.2013

Pilvisen talven värit

Muutama päivä sitten uutisoitiin kuluvan talven olevan pilvisin sitten 25 vuoteen, keski-suomalaisilla jopa 50 vuoteen. Olemme sen toki merkille panneet ihmetellen arjen harmautta ja mielen raskautta itsessämme sekä lajitovereissamme. Näin tulee todennäköisesti jatkumaan: ilmaston lämpeneminen lisää pilvisyyttä. Mitä kaikkea pilvisyyden lisääntyminen sitten merkitseekään: heikentynyttä d-vitamiinin saantia ja laiskaa auringonkehruuta. Tosin muistan lukeneeni, että uusin tekniikka nappaa auringonlämpöä pilviverhonkin takaa. 

Eilen aurinko näyttäytyi ja sitä ahkerasti päivitettiin (vai päiviteltiin) somessa. Harmaus on palannut. "Harmaa on hyvä väri" ja mieli on keväässä. Valkoselkätikka jopa kävi koputtelemssa vanhaa koivikkoa pihapiirimme tuntumassa. Toivottavasti kumppani löytyy ja muuttopuuhat edistyvät. Meille vaan, täällä on hyvä asua!

Kuva: Pasi Airike



Pilvisyys ei ole estänyt haaveilemasta ensi kesän vanhan koulurakennuksemme maalaus-urakasta. Ehkä pilvisyys on vaikuttanut värimaailmaan: mieltymys voimakkaaseen kelta-punaokraan on nyt hiipunut (liian "kartanomaisena") ja olen alkanut pitää alkuperäistä värimaailmaa parhaana: harmaan valkoinen talo jugendin vihreillä vuorilaudoilla -ehkä oranssinpunertavilla pokilla (tai tikan vatsahöyhenien värisillä? ).  Tosin kaikkein vanhin maalikerros löytyy hirren pinnasta ja se on keltaokraa. 
Tästä värimaailmasta myös nuorimmaiseni (12v) pitää eniten: 



Kuvat ovat Kemiöstä entisestä koulurakennuksesta. 

Kuvissa (alla)  Peksalan wanha koulu ostovuonna 1986 ja maalauksen jälkeen 1987:



Kuvassa näkyy selkeästi, miten kivijalka oli alunperin peitetty kokonaan maan alle (ja nyt se on kaivettu esiin). Edelliset omistajat olivat teettäneet autotallin oven tilalle tyyliin sopivan kaksoisoven. Halusimme kuitenkin lämpöenergisistä syistä laittaa seinän umpeen. Seuraava kuva kertoo miten Tikkurilan öljymaalin pigmentti on haalistunut vuosien saatossa -tai oikeastaan väri oli jo tässä haaleudessaan ennen kymmentä ikävuottaan:


Tumma punainen on kokeilu itsetehdyllä öljymaalilla, jossa punamultaa.