Luonto valtaa Onnelan. Hämähäkkien suojelualue.

Kaikkia vanhoja puutaloja emme voi pelastaa, eikä niitä suinkaan tarvitse purkaa, sillä luonto hoitaa ja myös käyttää hyväkseen ihmisasutuksesta vapautuneet rakennukset. Tonttimme rajalla on kaksi puutalovanhusta, jotka ovat parhaimmat päivänsä jo ajat sitten ihmismielessä ohittaneet, mutta joissa edelleen on runsaasti elämää ja vakituista asutusta. Autiotaloiksi näitä rakennuksia ei voi oikein kutsua, sen verran vilkasta on elämä rakennusten sisällä ja ympärillä.  Naapuruston puuhat ulottuvat myös meidän pihapiirimme asti. Vakituisina asukkaina ja talojen hyödyntäjinä viihtyvät ainakin lehtopöllöt ja supikoirat. Jälkien sekä näköhavaintojen perusteella siellä liikkuvat myös lumikko, kärppä sekä mäyrä. 

Autiotalojen kauneus

Ränsistynyt ja hitaasti paikoilleen lahoava talo on kaunis sitä ympäröivän puuston ja sisätiloja valtaavan kasvillisuuden keskellä. Sammaleet katolla ja lahottajasienet rakenteissa kruunavat autiotalon sisustuksen. 

Talossa asui 50-luvulle asti kartanolla työskentelevää väkeä ja myös Peksalan koulun opettajia. Talossa ennen sotia lapsena asunut ystäväni on kertonut asuintaloa kutsutun Samppalinnaksi - miksi, sitä hän ei muistanut - "Se oli sellainen Samppalinna vaan" ja kansakoulua käytiin aivan kivenheiton päässä, viereisen mäen päällä suuressa valkeassa talossa (meidän nykyinen koti). Samppalinnan pihapiirissä on myös saunarakennus sekä sepänpajan jäänteitä. Ehkä Samppalinna oli eräänlainen Onnela - sillä Samppa-sana viittaa Sampo-tarustoon. Samppalinnassa taottiin rautaa ja kengitettiin kartanon suuria hevosia, kartanon hedelmällisillä merenrantapelloilla viljeltiin viljaa ja sokerijuurikasta.

Samppalinna sammaloituu

Yllä kuva pihapiiristä 40-luvun lopulta - ja sama piha alla 70 vuotta myöhemmin. 

Sisäänkäynti tupaan (kuva alla), jossa on punatiilinen hella, hellan vieressä isännän saappaat kuivumassa ja liedellä punakeltainen emalikattila. Hellan sivussa pino kuivia klapeja odottamassa tulen virittäjää. Viereisessä kamarissa tyhjä sänky, josta täkkien alta on joku juuri noussut...

Onnenkeinu 2014, valokuvaajien Andréa Vannucchi ja Kai Fagerströn yhteistyö  näyttelyssä Ajantilat/Salon taidemuseo.  Valokuva on toteutettu Samppalinnnassa.

Tulta ei parane enää Samppalinnan hellaan viritellä, sillä piipussa saattaa olla päivälevolla lehtopöllö - pöllö viihtyy myös talon vintin pienellä parvekkeella.

Samppalinnan vieressä seisoo vielä ryhdikkäänä tämä kaunotar, vaikka katossaan on jo ammottava aukko nykyisten asukkaiden mennä ja tulla. Erityisesti pidän talon ikkunapuitteista. Savitiilet pitävät pintansa, vaikka kariketta on kerääntynyt jonkinmoinen kerros tiilien päälle. 

 

Autiotalojen villielämää vuosikausia valokuvanneen salolaisen valokuvaaja Kai Fagerströmin fantastinen kuvareportaasi "Villit autiotalojen valtaajat" julkaistiin National Geographic:ssa, jonka jälkeen hänen hellyyttävät kuvat levisivät kulovalkean tavoin sosiaalisessa mediassa sekä ohi tekijänoikeuksien mitä erilaisimmissa sivustoissa, mm Boredpanda:ssa.

Peksalan koulun yhteisöelämää:

Samppalinnan lähinaapuri on vanha Peksalan koulu. Jaamme koulukotimme ja pihapiirimme mm. pohjanlepakkojen, kärppien, lumikkojen sekä rantakäärmeiden kanssa. Hämähäkeillä on myös sisätiloissa erityinen suojelustatus: seittejä ei saa poistaa eikä hämähäkkien saalistustoimia häiritä. Hämähäkit saalistavat ruokatarpeikseen paitsi kärpäsiä ja hyttysiä myös pölypunkkeja ja muita petohyönteisiä.... Villien eläinten kanssa on parasta viettää sopuisaa yhteisöelämää ja tehdä yhteistyötä. Hyöty on yleensä molemminpuolinen.

Rantakäärmeet ovat aina viihtyneet Peksalan koulun pihapiirissä. Tässä ystävällinen rantis toivottaa minut tervetulleeksi kotiin ulko-oven vieressä. Rantikset viihtyvät meillä tallissa ja puuvajassa, halkopinojen väleissä ja lehtikompostikasoissa. Rantakäärmeen munia ja syntyviä lapsikäärmeitä olen onnekkaana saanut ihastella hevostallin lantalassa.

Naapurin Siiri

Naapurissamme asustaa lehtopöllöperhe. Metsään on laitettu pöllölle oma pönttö, jossa emo hautoi muniaan yhden kuukauden. Kuoriuduttuaan poikaset kasvoivat pöntön suojissa vielä toisen kuukauden, ennen kuin tohtivat kiipeillä lähipuiden oksilla ja aloittaa lentoharjoitukset.

Pöllökuvat Pasi Airike. Lehtopöllön poikanen suunnittelee lentoon lähtöä toukokuun lopulla.

Miksi pöllö valitsee ihmisen tekemän pöntön "luonnonmukaisen" sijaan? Luonnontilaiset metsät ovat vähentyneet vähenemistään. Suurintaa osaa metsiä hyödynnetään kaatamalla puusto niin nopeasti, että puut eivät ehdi viettää vanhuutta ja tarjota koloja ja onkaloita kolopesijöille, kuten lehtopöllölle. Sen suosituimpia pesäkoloja ovat vanhan tammen lahonneiden oksien tilalle syntyneet onkalot. Lehtopöllö nimensä mukaisesti suosii lehtometsiä. Myös muihin vanhoihin lehtipuihin, esim koivuun, saattaa syntyä pöllön mentäviä jättikoloja. Palokärjen tekemät kolot ovat aivan liian pieniä lehtopöllön kaltaiselle otukselle.

Siiri uuden asuntonsa kuistilla

Olemme antaneet lehtopöllö-emolle nimeksi Siiri edesmenneen hyvän ystävän ja naapurin mukaan. Siirin poikaset ovat jo varttuneet isoiksi ja ne vierailevat öisin pihallamme pitäen outoa kähisevää ja vinkuvaa kerjuuääntä. Emo vastailee maukuen. 

Pönttö on ollut hyljättynä jo jonkun aikaa ja nyt näyttää siltä, että Siiri on muuttanut poikineen uuteen asuntoon: autiotaloon, naapurimme Siirin lapsuudenkotiin, jota myös Samppalinnaksi kutsuttiin. Hauska sattuma, josta myös Siiri pitäisi! Nyt on pöllöillä tilaa, vaikka muille jakaa. Alakerrassa asustaa supikoiraperhe. Näin luonto eläimineen valloittaa takaisin ihmisten hylkäämiä vanhoja rakennuksia.

Kaikkia taloja, varsinkaan puutaloja, ei kannata siis purkaa! Voimme auttaa eläimiä selviämään muuttuvassa maailmassa rakentamalla pönttöjä niin linnuille, myrkkypistiäisille kuin perhosillekin ja vaikka kelluvia puutarhasaaria monimuotoiselle lajistolle mikrobeista lintuihin. Kaikessa on sama ajatus taustalla: korvata ihmistoiminnan seurauksena tuhoutuneita elinympäristöjä ja turvata luonnon monimuotoisuutta.

Mennään ajassa hieman taaksepäin, toukokuun puoleen väliin:

Lehtopöllön poikasia kävi tervehtimässä rengastaja. Siiri-emo suhtautui toimenpiteeseen sangen joustavasti. Rengastaminen voi näyttää hurjalta, mutta se tehdään hyvin tietäen ja taitaen.
Voit kurkata lisätietoja rengastuksesta Luonnontieteellisen keskusmuseon rengastustoimistosta.  

Rengastustoimisto vastaa lintujen rengastuksesta ja rengaslöytöjen kokoamisesta Suomessa. Luonnontieteellinen keskusmuseo antaa rengastusluvat ja kerää rengastuksen avulla tietoa linnuista. niiden muutosta, iästä, kuolevuudesta, kuolinsyistä ja vuosittaisista kannanvaihteluista. Rengastuksella saatava tieto edistää myös lintujen suojelua.

Alkoi nukuttamaan mokoma touhu!



Samppalinnan vintin valloittaja