Talomaalarin parhaat apulaiset: painepesuri, juuriharja, kunnon rakennustelineet ja pensselit sekä muistilista

Neljäs remppakesä

Vuodet vierii! Nyt keväällä tajusin, että olemme asuttaneet tätä sielukasta 112 vuotiasta vanhaa rakennusta kohta 30 vuotta.  Ostimme koulun syksyllä 1986 ja asetuimme taloksi helmikuussa 1987 (josta oma tarina tässä). 

Kuulostaa ehkä hullulta, mutta kouluvanhus ei ole minulle vain rakennus, vaan sielukas perheeni kumppani ja majakka, joka luo elämälle sisältöä, suuntaa ja suojaa, ja jota täytyy säännöllisesti hoivata ja rapsuttaa - ja jonne on aina hyvä palata. Koskaan ei ole varsinaisesti ollut tunne, että "kaikki on kesken" tai "nyt se on valmis", vaan asuminen ja eläminen vanhassa rakennuksessa on ollut purjehtimista vuodenajasta toiseen erilaisten taloon liittyvien prosessien mukana. Asuimme kaksi ensimmäistä vuosikymmentä tekemättä muutoksia eli remonttia koulurakennukseen - paitsi maalasimme koulun punaiseksi. Nyt rakennus muuttuu uudismaalaamalla takaisin lähemmäs alkuperäistä ilmettään.

Parhaillaan siis meneillään oman väen toinen maalauskierros ja sen kolmas kesä. Vanha koulurakennus on opettanut: "ei ole kiirettä, pysyn pystyssä kyllä". Ensimmäisen talomaalauksen toteutti edesmennyt isäni ja pappa yhdessä appiukon kanssa. Nyt kunnostan julkisivua lasten kanssa ja nuoriso, vaikka asuvatkin muualla, ovat ottaneet myös remonttien toteutuksen itselleen. Ihan pelkkä maalaus ei ole riittänyt, vaan olemme joutuneet vaihtamaan myös hirsikerroksia. Remonteista lisää klikkaamalla tästä. 

Peksalan koulu ostovuonna 1986. 

Toukokuussa parhaimmat maalauskelit

Peksalan koulun läntinen julkisivu sai kunnon rakennustelineet. Koulu on rakennettu jyrkänteisen kallion reunalle, joten nosturilla pääsy seinustan viereen olisi ollut mahdotonta.

Läntinen seinusta onkin eniten kärsinyt auringosta ja tieliikenteen nostattamasta pölystä sekä hiukkaspäästöistä. Myös sateet ja tuulet pieksivät jyrkänteen laella seisovan koulun peltomaisemaan avautuvaa seinää.

Painepesurilla pohjatyöt helpottuvat

Onneksi on painepesuri. Koulurakennus on (1904) valmistettu parhaista raaka-aineista ja jopa länsi-seinän alkuperäinen laudoitus on sen kuntoinen, että uusiminen olisi liioittelua -ja hulluutta. Vastaavanlaista tiheäsyistä mäntylautaa kun ei oikein enää tahdo edes saada.

Höylätty ja maalattu lautaseinä kestää hyvin painepesurin. Painepesurin käyttö on kuitenkin mahdollista ainoastaan taloissa, joissa on hengittävät rakenteet - ja silti käyttö vaatii huolellisuutta -ja hellyyttä! Vesi tunkeutuu väkisinkin rakoihin - ja jopa tuulettuvan vintin eristepuruihin - vaikka kuinka varoen pesua suorittaisikin.

Pesujälki erottuu likaantuneesta seinästä hyvin. Räystään varjostama seinä oli tumman möhjän peitossa, jota joku epäili homeeksi. Ehkä sitäkin, mutta perusmassa on tummunutta siitepölyä. 

Kuvassa näkyy jälkiä, jotka syntyvät jos käyttää pesuria liian kovalla paineella.  Ohuen maalikerroksen alla puupinta on hieman karvaantunut.

Punainen maalikerros on vuoden 1987 Tikkurilan maalia (jonka nimeä en muista), johon piti lisätä erikseen vernissa. Onneksi. Vielä silloin, ilman että osasimme edes vaatia, meille myytiin "oikeaa talomaalia".  Maalin pinta on lähes 30 vuoden jälkeen tasaisesti jauhoontunut, mikä on pellavaöljymaalille toivottu ominaisuus.  Irronnut maali on helppo harjata ja pestä pois - työlästä maalin irroittamista kaapimalla eli skrapaamista ei tarvita.

Seinusta maalattu kahteen kertaan. Pohja 30% umbra ja listat 50% maavihreä.  Perinnerakentamisen keskus Antiikkiverstaan sekoittamat maalit. Kaikki lisäaineet luonnonmateriaaleja.

Talomaalarin muistilistaa - virheistä oppii muistilistaamaan

Talomaalarin muistilistassa oli tällä kertaa isolla: muista kuivikeliuos! Viime kesänä se yhdestä maalisatsista unohtui. Sen seurauksena maali kuivui hyvin hitaasti keräten pintaansa ötököitä. Lisäksi pintaan jäi joitain valumajälkiä. Talkoolaiset olisi pitänyt kädestä pitäen opettaa pellavamaalin maalaamiseen: ohuita kerroksia hiertäen!

Toinen tärkeä muistilistan tuote oli pellavaöljysuopa, jolla pesee ilokseen sekä siveltimet että maalarin kädet. Molemmat pysyvät näin hyvässä kunnossa. Tein myös ennen maalauksen aloittamista pensseli-inventaarion. Kaikenlaisia näyttää kertyneen kohtuullisen iso nivaska...Paiskasin suurimman osan viime kesien talkoisiin pikaisesti hankituista siveltimistä roskiin.  Hylkyyn johti joko liian veltto tai jäykkä harjas, tai  siveltimen keskeltä puuttuva "maalitila". Kas, käyttöön jäivät vain Sokevan puuvartiset siveltimet. Niillä on ilo maalata: maali pysyy pensselissä, eikä valu vartta pitkin - ja maalia saa kerralla nostettua seinälle kunnon satsin! 

Miksi maalata pellavaöljymaalilla?

Maalaaminen on ihanaa. Värit! Minä pidän erityisesti värien synnyttämisestä, väripigmenttien sekoittamisesta - siksi halusin sekoittaa itse myös oman talomaalini - tai sen alkumaalin (suuret määrät sekoitettiin koneellisesti).

Uuden värin valinta Peksalan koulukotimme julkisivuun kesti minulta useamman vuoden. Ensin sekoitin kirkkaita, aurinkoisina pitämiäni värejä. Kokeilin erilaisia sekoituksia sisäpintoihin ja ulkolautoihin, punaista, keltaista ja oranssia - punamultaa, kelta- ja kultaokraa.

Varsinkin talvella vanhan värin marjapuuromaisuus korostui (2012)

Koulumme on suojeltu, joten kysyin mielipidettä väristä myös museovirastolta. Sain heiltä vastauksen: "Voit maalata koulun ihan minkä väriseksi haluat, koska rakennus on nyt taiteilijan koti." Wau! ...olen siis osa koulun kulttuurihistoriaa  (niin, olemmehan me kaikki omien talojemme...) Museoviraston kanta oli hyvä kuulla, silloin ikään kuin vapauduin.  Ehkä siksi lähdinkin ensin iloittelemaan väreillä ja kuvittelin koulun syksyisen pihavaahteran väreissä:

Vuonna -87 maalasimme lähes valkoisen koulumme punaiseksi, joka oli jonkin sortin "tyylirikko". Hain punaisella värillä romanttista kodinomaisuutta. Olin ikiajoiksi ihastunut ystävieni punaiseen koulukotiin Heinävedellä ja luulen, että sillä oli vaikutusta. Punamulta sopiikin hyvin pystyvuoratuille seinille ja raakalautapinnoille. Sen sijaan höylätyillä ponttipaneeleilla vuoratut komeat rakennukset ovat perinteisesti maalattu punamultaa arvokkaammilla vaaleilla värisävyillä. Silloinen maalivalintamme oli Tikkurilan Teho -öljymaali, koska paremmasta emme tienneet ja punamultaa ei voinut maalata kertaalleen öljymaalatun talon pintaan. Maaliin kuului sekoittaa erikseen pellavaöljyvernissa. Muutaman (ehkä viiden) vuoden jälkeen tumma punainen alkoi haalistua marjapuuron väriseksi (kuva) - maalin pigmentti petti. Tehtaalta myönnettiin, että aito punamultapigmentti oli juuri tuolloin vaihdettu synteettiseen väripastaan. Saimme reklamaationa (vaikka maalauksesta oli vierähtänyt jo 10 vuotta) talomme uudelleen maalamiseksi Lin-pellavaöljymaalia, mutta en luottanut enää... Olin tutustunut tuolloin Antiikkiverstaan maalarimestari Wilma Patomäkeen sekä hänen pigmenttivarastoonsa. Wilman ohjauksessa opin sekoittamaan itse maalini aidoista pigmenteistä. Siitä lähtien olenkin maalannut lähes kaiken vain aidoilla pellavaöljymaaleilla (joissa aidot pigmentit!) , oli kohde mikä hyvänsä, sisällä tai ulkona.  Yksinkertaista: eipä tarvitse vuosien jälkeen enää miettiä "mitä tämä kaapinovi on oikein syönyt", vaan uuden maalin voi sivellä vaivattomasti ja surutta päälle - kevyen pohjustustyön jälkeen.

Tältä koemaalaus näytti 2013

Miksi aito pellavaöljymaali?

Pellavaöljymaali hengittää, eikä siitä synny puun päälle kalvoa. Synteettiset maalit muodostavat muovisen kalvon, jonka alle päässyt kosteus mädättää puuta. Vanhetessaan aito pellavamaali liituuntuu kauniisti (jauhomainen pinta), maali ei rapise. Puun pinnasta kuoriutuvat palaset kielivät maalin olevan synteettistä ja sisältävän muoviainesosia. Vanha pellavaöjymaalipinta on helppo harjata puhtaaksi ja uusintamaalata. Onneksemme tämä Tikkurilan 80-luvun Teho-pellavaöljymaali oli puoliksi vielä "oikea pellavaöljymaali" ja pinnaltaan tasaisesti liituuntuva. Uusintamaalausta suunnitellessani myös museoviraston tutkija kävi tutustumassa rakennukseen ja totesi maalipinnan olevan niin hyvän, ettei sitä edes tarvitsisi vielä uusintamaalata, mutta jos värin haluaa muuttaa... Ja minähän halusin!

Millainen on aito pellavaöljymaali?

Hyvälaatuinen aito pellavaöljymaali on tehty kylmäpuristetusta keitetystä pellavaöljystä. Aidossa pellavaöljymaalissa kaikki raaka-aineet, pigmentit ja sideaineet on saatu luonnosta.

Väripigmentit ovat pellavaöljymaalin sydän. Pigmentit eivät ole liuenneena maalin sideaineena toimivaan pellavaöljyyn tai reagoineet sen kanssa kemiallisesti. Pigmentit antavat maalille värin ja sen kylläisyyden, hohdon sekä peittävyyden samalla parantaen myös maalin säänkestävyyttä ja myös siveltävyysominaisuuksia.

Väripigmentit ovat joko orgaanisia (peräisin eläin- tai kasvikunnasta, kuten hiili) tai epäorgaanisia (alkuaineita, mineraaleja ja kristalleja). Erilaisia sävyjä saadaan raaka-aineita pelkistämällä tai kuumentaamalla  - prosesseilla, jotka luonnossa tunnistamme ruostumisena, palamisena tai eroosiona. Epäorgaaniset värijauheet ovat erilaisten kiviainesten ja kristallien murskeita. Väripigmenttien partikkelikoko vaihtelee (0,01µ-1,0µ). Kaikki tietyn maalin pigmentit eivät kuitenkaan ole samankokoisia. Muodoltaan eri pigmenttien partikkelit voivat olla pallomaisia, neulamaisia tai kuutiomaisia.

Luonnon raaka-aineista valmistetut maalitkaan eivät välttämättä ole mitään terveystuotteita. Ympäristöystävällisyyskin on myös vähän niin ja näin: ekologisinta olisi olla maalamatta ja antaa vain ajan patinoida!

Osa maalien raaka-aineista on uusiutumattomia tai hyvin hitaasti uusiutuvia. Lisäksi monet epäorgaaniset värit ovat myrkyllisiä (mm. lyijy-, kupari- ja arseenivärit). Perinteisistä pigmenteistä esimerkiksi kadmiumin keltainen on raskasmetalli, joka kertyy luontoon ja siellä eliöiden elimistöön aiheuttaen nopeasti vaurioita. Lyijyvalkoinen on ollut paljon käytetty kestävä perinteinen perusmaali, mutta on sittemmin syystä kielletty. Sinkkivalkoinen on ollut pellavaöljymaaleissa se viimeisin homekasvua estävä luonnonaine, mutta varsinkin vesieläimiin kerääntyvänä myrkkynä sinkin käyttöä maalaamisessa tulisi rajoittaa. Noin 10% sinkkimaali-pitoisuus riittää suojelemaan maalatun pinnan ei toivotulta kasvustolta - tiesi kertoa entisöijä Panu Martiskainen.

Miksi maalata ylipäätään?

Maalaaminen ja värjääminen on niin voimakas ja perimmäinen osa ihmisenä olemisen kulttuuriamme, että siitä on todella vaikea luopua. Ympäristöystävällisiä ratkaisuja pohdittaessa on tärkeä tutkia myös kokonaisuutta eli koko prosessin elinkaarta. Pellavaöljymaalilla on myös suojaavia ominaisuuksia: esineiden ja rakennuksien käyttöikä pitenee - varsinkaan kun rakennuspuuaineksi ei meillä ole enää sitä tiheäsyistä ikihonkaa, joka säilyy rakenteissa maalamattakin sen 500 vuotta...Oikein maalattu ja hyvänä pidetty puutalo on ikuinen.

Käyttöturvallisuudesta ja ympäristöstä huolehtien aito luonnonmaali on kuitenkin se ympäristöystävällisin vaihtoehto.

Löysin hyödyllisen tietopankin maalamisesta ja väreistä. Maalariopiskelijan opinnäytetyö:
Luomumaalia etsimässä  jossa erillinen sivu myös ekomaaleista yleisesti.

Mistä sitten erottaa aidoilla pigmenteillä maalatun talon?

Aidot pigmenttijauheet ovat siis kristalli-, mineraali- maajauhoja, joissa eri hiukkasten omanlaisensa pinnan muotoilu heijastaa valoa eri tavoin. Väri on valoa. Vaikka olemme saaneet maalattua koulukodostamme vasta puolet, en voi olla ihailematta maalipinnan värikkyyttä, siitä miten voimakkaasti vihreä umbra (väri) vaihtelee valosta riippuen. Marjapuuron punaisen talon ilme oli aina se sama, säällä kuin säällä, vain tummuus vaihteli sen mukaan oliko pinta kuiva vai kostea. Mutta tämä uusi väripinta on  häkellyttävän ilmeikäs (on vielä kuvaamatta se totinen pilvisen sään ilme) - en tiedä tuleeko ilmiö kuvissa esiin, mutta kokeilen:

Otsalauta odottaa vielä vaihtamista - ja väriä (2014).

Oranssia sentään oviin! (2015)

Suojeltujen rakennusten korjausavustukset ovat haussa > 30.10.2015!

Yleisön pyynnöstä - kiitos mielenkiinnosta! - palaan blogin äärelle ja kerron maakuntakaavassa suojellun Peksalan wanhan koulun ikuisuusprojektista lisää. Palaan ensin hieman taaksepäin, mistä tämä viimeinen remonttiaalto oikein alkoi. No se alkoi siitä, kun poikani huomasivat eteläseinällä ylimmän vesilistan vääntyneen sisäänpäin, ja löysivät listan ympäriltä hieman lahoa - ja sitten sitä lahoa olikin vähän enemmän. Siltä seisomalta alkoi "tuumasta toimeen" projekti, jonka kuvaus löytyy blogista Remppakesä 2012. Olimme onnekkaita ja saimme myös avustuksen ELY-keskukselta maakuntakaavassa suojellun koulun korjauskustannuksiin - joka oli noin 1/3 arvioidusta kokonaiskunnastuksista - ja kuten arvaatte, niin arvioidut kokonaiskustannukset myös paisuivat. Huomaa avustukset kulttuuriperinnön hoitoon ovat avoinna ja myös rakennusten korjausavustukset - mutta hakemuksella on kiire, sillä hakemuksen viimeinen jättöpäivä on 30.10.2015. Avustukset on tarkoitettu rakennussuojelulain (60/1985) tai rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain (498/2010) nojalla suojeltujen sekä muiden kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten korjauksiin. Avustuksia myönnetään yksityisille tai yhteisöille. Lisätietoja: www.nba.fi/fi/entavustus . Hyviä neuvoja ja suosituksen avustuksen pohjaksi saimme Maakuntamuseosta (Museovirasto).

Eteläseinustan korjaus ja maalaus valmistuivat viime vuonna - paitsi otsalauta odottaa vaihtoa edelleen. Olen enemmän kuin tyytyväinen väreihin! Pohjamaali sekä vuorilautojen vihreä sekoitettiin omien kokeilujeni jälkeen Perinnerakentamisen keskus Antiikkiverstaalla. Ikkunapokiin maalataan Antiikkiverstaan englannin punaista. Olisin halunnut hieman heleämmän tai oranssiin taittuvamman maalisekoituksen ikkunoita kehystämään, mutta päädyin "standardiväriin" tulevia uusintamaalauksia helpottaakseni. Ja se olikin viisasta, sillä talitinttien hakkaamia kittireikiä olen jo nyt joutunut paikkaamaan -ja maalaamaan.

Koulun julkisivumaalaus on aloitettu!

Väri valikoitui bongaamalla vanhoja koulu- ym kookkaita höylätyin paneelein vuorattuja rakennuksia, joissa oli jauhonvalkoinen perusväri vihreillä vuorilaudoilla. Myös Peksalan koulun vuorilaudoissa näkyy käytetyn maavihreää. Maali on Perinnerakentamisen keskus Antiikkiverstaalla sekoitettu 15% vihreä umbra ja vuorilaudoissa 50% maavihreä. Nostin hieman pohjavärin tummuutta jauhonvalkoisesta harmaaseen, koska alla on tumma punainen pohjamaali (öljymaali). Minulle riittäisi pelkkä harmaanvalkoinen (kuvassa) ilman muun värisiä korostuksia, mutta nuoriso haluaa vihreät vuorilaudat ja englannin punaiset ikkunapuut, joten enemmistön mielipiteen mukaan maalataan:

Maalausoperaatioon (klikkaa tästä) albumi 

…jatkuu ensi keväänä!

Värileikkiä

Peksalan kolun uuden maalin lähtökohdaksi on valikoitunut Perinnerakentamisen keskus Antiikkiverstaan vihreä umbra. Alunperin koulu on maalattu harmahtavalla tai kittivalkoisella ja vuorilaudat maavihreällä tai ns jugendin vihreällä. Ikkunapokat ovat olleet myös vihreät. Koulu on rakennettu 1904-1905 ja on ollut jonkin aikaa hirsipinnalla, ilman laudoitusta, koska hirret on maalattu keltamullalla.

Kelon harmaata, männynhavunvihreää ja männynrungon oranssia:

Liian vaalea?

Liian tumma?

Liian Vihreä?

Talvi 2013 ja 80-luvulla tehty virhe: punamulta-oljymaali, jonka pigmentti petti muutaman vuoden jälkeen.  

1987