Tapettinäytteitä Peksalan koulun seiniltä

Tapetit ovat ovat helposti katoava osa rakennuksien historiaa ja kulttuuriperintöä. Muodit ovat vaihtuneet nopeasti ja tapetteja on ollut helppo uusia - onhan se ollut myös samalla savuisen seinän puhdistus. Me revimme tyypillisesti koulun kaikki hirsiseinät esiin 80-luvulla. Tosin ennen meitä rakennusta katsomassa käyneet olivat jo repineet pinkopahveja irti seinistä tarkastaakseen hirsien kuntoa.

Museovirastoon on koottu korjausten ja inventointien yhteydessä tapettinäytteitä 1960-luvulta lähtien ja tapettinäytteiden kokoelma on julkaistu verkossa. Rakennushistorian osaston tapettitietokannasta voi hakea ajan, kuviotyyppien, värien tai kohteiden mukaan suomalaisia tapetteja. Tietokanta perustuu tapettifragmenttien luetteloon. Osa näytteistä on yksityisten henkilöiden lahjoittamia. Vanhimmat näytteet ovat 1700-luvulta, valtaosa on 1800-luvulta ja 1900-luvun alkupuolelta.

 Tapettien historiasta tietoa Museoviraston sivulta

Kotimaisia paperitapetteja alkoi olla saatavilla jo 1700-luvun puolivälissä. 1800-luvun puolivälissä tapettien käyttö yleistyi, kun ensimmäiset suomalaiset tapettitehtaat perustettiin. Tapettien valmistus ja käyttö kasvoi moninkertaiseksi, kun siirryttiin höyrykonevalmistukseen 1870-luvulla ja kun paperia alettiin valmistaa puusta. Tämän jälkeen tapettien käyttö levisi kaikenlaisiin asuntoihin.

Museoviraston tapettitietokanta

 Peksalan koulun opettajan asunnon vanhimmat tapettikerrokset:

Sali

Keittiön tapetteja yllä ja alla

 

Kamari

Peksalan koulun vintiltä löytyneitä tapettirullien päistä:

Peksalan koulun ison luokkahuoneen länsiseinään on jätetty kohta, jossa on kaikki pahvi- ja tapettikerrokset tallella.

Kansainvälinen huusi-päivä

Useammalla kännykkä kuin käymälä!

Usealla on sisävessa, mutta veikkaan, että vielä useammalla maailmassa on ulkohuusi, koska se on ratkaisuna helpompi ja raikkaampi - tai näin ajattelin ennen! Mutta nyt haaveilen sisävessasta. Vanha ruuviväännin-kompostivessa on palvellut hyvin kymmenen vuotta, mutta nyt rakenteet ruuvin ympäriltä ovat alkaneet lahoamaan. Ennen ruuvihuusia käytimme koulun vanhaa ulkovessaa, jossa istuimet olivat korkealla. Istuimen reikää vaihdettiin ulostevuoren huipun erottuessa aukosta. Vuori sai jäädä niille sijoilleen alku-kompostoitumaan. Toimi sekin. Liiketunnistimilla toimivat valot sekä lämmin styrox-istuin tekivät vessareissuista luxusta. Lapset eivät ainakaan valittaneet. Paitsi silloin, kun Halikon kunta mietti 80-90-lukujen taitteessa lapsille ulkonaliikkumiskieltoa klo 22 jälkeen (huh, mikä idea..). Asiasta kysyttiin vanhempien mielipidettä, johon vanhin poikani totesi "äiti, ei me voida suostua, meillä on ulkovessa!".

Entinen huusirakennus lokakuussa 2013

Koulun huusi-rakennus lokakuussa 1986

Jatkan huussivallankumouksen tiellä.  Edelleenkään vaihtoehtoihin ei kuulu vesivessa. Ulostaminen puhtaaseen veteen on yksi ihmiskunnan hulluuksia, josta olisi jo Tsingis Khanin aikana saanut maksaa hengellään.

Kuivakäymälä hakee vanhasta koulurakennuksesta edelleen paikkaansa - paikkaratkaisu ei ole helppo. Vinttiin vievän portaikon alla on pumppuhuone, jossa olisi tilaa myös huusille. Tila on kuitenkin lähes keskellä taloa. Seuraava suunnitelma oli sijoittaa ekohuusi ulkoeteiseen: ei, huusin valloittama tila pilaisi valoisan kuistin kauniine ikkunoineen. Ulkoseinän viereen rakennettu vessapömpeli olisi esteettinen uhraus joka huoneessa, joten huusisuunnitelma on palautunut rappusten alle. Talossa on korkea kivijalka, joten kuivakäymälän makkien tyhjentäminen on mahdollista periaatteessa myös keskeltä rakennusta.

Kuivakäymälää suunnitellaan kolmen tai neljän makin karuselliksi, josta astiat saa vetämällä ulos (pyörillä/kiskoilla?) tyhjennettävksi. Virtsa johdetaan omaan säiliöön. Eiköhän sitä jo ensi vuonna nautita sisävessasta!

Ruuvihuusi

Kuivakäymälän ansiosta jätevesien käsittely säilyy kevyenä. Meillä on käytössä rosterinen Willa-harmaavesipuhdistin. Toimii talvellakin hyvin eristettynä ilman sähkövastuksia. Ainoa miinuspuoli on suodatin-purupussin vaihto: purupussi ei kestä nostamista repeytymättä, joten märkä biomassa täytyy kauhoa tynnyristä ulos.

Vesi tippuu varaajan venttiilistä - ensimmäinen huolto!

Puoli vuotta on vierähtänyt kehräten edellisestä päivityksestä. Mitäs sitä päivitellä: kaikki hyvin, lämmintä vettä on riittänyt vaikka muille jakaa. Aurinko paistaa ja keräin kehrää lämpöä talteen yhtä varmasti kuin maa kiertää aurinkoa.  Marras on nyt maassa, keräimet aamulla jäähileessä, mutta  vesi keräimissä jo 35 asteista (klo 10.30). Pilvipeite lähestyy, joten ei taida keräimen kiertovesipumppu käynnistyä tänään (jälkihuomautus: olin väärässä, parhaillaankin lämmintä vettä virtaa varaajaan 65/100 nopeudella, klo 11.30)

Kesällä oli järjestelmän 9-vuotis-synttärit. Tänään ensimmäisen kerran piti hälyttää LVI-asentaja paikalle. Ylimmäinen venttiili lämminvesi-varaajasta vuotaa. Näin on auringonkehrääminen sujunut: yhdeksän vuotta ilman minkäänlaista ongelmaa tahi huoltoa!

Miksi venttiili sitten vuotaa. Epäilin itseäni: muutaman kerran on vesiventtiili jäänyt avaamatta, kun olen pitänyt tulia vesikiertohellassa.  Olen havahtunut venttiilin avaamiseen vasta kuullessani valtavan kiehumis-kuplimis-äänen... Ei se siitä, lohdutti LVI-asentaja, joka on myös asentanut vesikiertoisen puuhellan varaajan kylkeen. Ne tiivisteet vaan kuluu...Niinpä. Paineet ovat myös laskeneet, mutta kierto pelaa.

Olin huolissani myös alkuperäisen glykoli-nesteen pakkasen kestävyydestä. Asentaja lupasi mitata keräimissä kiertävän nesteen venttiilinvaihto-reissulla. Tuskin nestettä edes tarvitsee vaihtaa, mikä olisikin parasta, sillä ympäristömyrkystä on sentään kyse.  Opin taas asentajalta jotain uutta: glykolin kiehumispiste on paljon korkeampi, eli huoleni siitä, että kesällä keräimissä kiehuu (ja keräimet räjähtäisivät) on ollut turha, samoin sen, että varaajaan lisätty paine nostaa myös veden kiehumispistettä. Kesällä  tuhannen litran akkuvaraajassa on lähes sata-asteista vettä. Kierrätän lämpöä märkätilojen lattialämmityksen kautta. Suihku-ja saunatilat pysyvät kuivina, ei viihdy jalkasieni aurinkolämmittäjän lattioissa!


Sain palautetta. On jälleen kerran mietitty onkohan aurinkolämpöjärjestelmä maksanut itsensä takaisin, blogistani kun ei löydy tarpeeksi riippumattomia laskelmia...Hei, voin laittaa pääni pantiksi: aurinkoinen järjestelmä on maksanut itsensä takaisin jo neljä-viisi vuotta sitten. Nuorison asuessa vielä kotona lämpimän veden kulutus oli suurta ja veden lämmitys suurin kuluerä sähkölaskussa. Nyt on vesikiertoinen puuhellakin (keskuslämmitysliesi) maksanut itsensä takaisin. Lämminvesi-varaajaa ei enää tarvitse lämmittää sähköllä talvellakaan, vain poissaollessa. Pitäisikö meidän yrittää maksaa itsemme takaisin?

Minulle alkuperäinen kimmoke aurinkokeräimien asentamisen on ollut sekä periaatteellinen (ympäristö-) että rakennus-esteettinen päätös, jota vauhditti mielekiinto ylipäätään aurinkoenergiaa ja -teknologiaa kohtaan. Keräimen seuraaminen on myös viihdettä, joka sekin maksaa itsensä takaisin.