Aurinkokeräin kehrää

Aurinkokeräin kehrää lämpöä sisään joulukuussakin - vähän, mutta kehrää! Aurinkokeräimen pumppu käynnistyy kun lämpötila keräimissä ylittää vesivaraajan alosan veden lämpötilan.  Talvinen aurinko ulottuu keräimiin vain osin, mutta riittävästi, joten kävin uteliaisuuttani lukemassa mittarin:  lämpötila varaajan alaosassa oli +29 astetta ja keräimissä nesteen lämpötila nousi juuri +50 asteeseen (klo 13). Nestettä kierrättävä pumppu kehräsi hiljaa, mutta varmasti. Lämpöasteet valuvat suoraan lattialämmitykseen, sillä lattilämpöön menevä vesi otetaan varaajan alaosasta. Muutoin talvisin  varaajan lämminvesi (venden lämpömittari on 1000 litran akkuvesivaraajan puolessa välissä)  pysyy noin + 50 asteessa vesikiertoisella puuhellalla - ja tarvittaessa ekosähköllä.

Rukki on palvellut moitteettomasti jo yli kymmenen vuotta. Ainoat huoltotoimenpiteet ovat liittyeet lattialämmityksen kiertovesipumpun uusimiseen ja yhden tiivisteen vuotoon - ja nekin kaksi operaatiota vasta aivan viime vuosina.

Suosittelen lämpimästi! Parhautta on hybridinen järjestelmä.  Kuluvana vuonna olemme saaneet kokea kylmänväristyksiin asti sen miten aurinko saattaa pysyä raskaiden pilviverhojen takana pitkään ajanjaksoina jotka yleensä ovat lämpimiä ja tuottoisia.

Aurinkosähkö kiinnostaa myös yhä enemmän.

Ukkometso ja auringonnousu

Ystäväni oli kaivanut sortuneen autiotalon raunioista maalauksen, taulun, joka oli niin iso, ettei se mahtuisi hänen mökkinsä seinälle! Hän vihjasi siitä meille.  Emmin, sillä oli vaikea ottaa vastaan esinettä, jonka alkuperästä ei ollut tietoa - kun ei oikein tiedä minne ja kenelle taulu oikeasti kuuluisi. Päätin kuitenkin antaa taululle "mahdollisuuden", uuden kodin, vaikka kangas oli pahoin vaurioitunut tai ehkä jopa siksi: säälin maalausta.

Metsotaulu on 130 cm korkea ja 210 cm leveä; on siinä öljyvärimaalaukselle kokoa! Taulun kankaassa on muutamia reikiä, mutta kokonaisuutena se näyttää eheältä: yksityiskohtainen maisemamaalaus, jonka etualaa hallitsee aihkimännyn oksalla kiikkuva ukkometso. Taustalla kuohuva köngäs ja kallioita käkkärämäntyineen sekä kaiken kruunaava auringonnousu. Onko metso lähdössä, tulossa vai katseleeko alas maahan, ja mihin siellä - on ollut yksi taulun kirvoittama keskustelun aihe. Maalaus tuntui aluksi oudolta, mutta samalla kiinnostavalta ollakseen liian isokokoinen "toritaiteeksi" - hauskakin ja loppujen lopuksi "ei huonosti maalattu" metso jylhässä kansallismaisemassa.

Taulu päätyi tuolloin lastenhuoneen hirsiseinälle ja on pysynyt niillä sijoillaan lähes 25 vuotta. Taulukankaaseen on tullut tosin muutama lisäreikä. "Kuulapyssystä" -ovat lapset tunnustaneet. Epäilin myös kaarijousella metsoa ammutun, mutta ei kuulemma ole, joten suurin reikä olkoon autiotalo-aikojen peruja. Metso on pysynyt koulumme opettajan kamarin hirsiseinällä läpi huoneen monien muutosten: nukkumaparvien rakentamisen, niiden purkamisen, eteläseinän lahovaurion korjauksen (jolloin huoneessa ei ollut vähään aikaan lainkaan ulkoseinää). Taulua on ollut vaikea siirtää syrjään kokonsa vuoksi. Maalaukselle ei löytynyt toista tarpeeksi suurta yhtenäistä seinää edes vanhasta koulurakennuksesta. Ymmärrän, että se on ehkä tästä samasta syystä aikanaan hylätty. Sittemmin metsotaulu on sulautunut niin hyvin paikoilleen ja osaksi kotimme sisustusta, ettei siihen juuri kukaan kiinnitä enää huomiota - ei edes vieraat.

Taulun uusi löytyminen

Hirsiseinän korjaus-operaation jälkeen opettajan kamarista ja ns lastenhuoneesta on tullut nuorimmaisen koti sisarusten lennettyä maailmalle. Myös hän on kiintynyt metsotauluun. Muistan joskus löytäneeni siitä signeerauksen, mutta en saanut siitä silloin oikein mitään tolkkua. Tänään katselimme poikani kanssa taulua - ja sitä, miten hyvältä se näyttääkään! Mietimme, että teoksen tekijällä on täytynyt olla edessään maisema, jota hän on maalannut. Maalaustyyli kertoo siitä, että maalauksen lähtökohtana on elävä luonto tai ainakin tarkka luonnos tietystä maisemasta. Taiteilija on tarkkaillut metsoja ja ehkä sommitellut metson osaksi linnun kotiseutua. Joenuoma, kivet joessa ja jokeen virtaavat pienet norot kertovat luontomaalauksesta, jolla on alkukoti. Arvelemme kuvatun luontotyypin löytyvän Kuusamosta. Jylhien kallioiden piirittämä vuolas virta on todennäköisesti olemassa (Kiutaköngäs?). Kaivoin esiin lukulasit ja löysin signeerauksen, mutta en vuosilukua.

Ejnar K... 

Pojalta kesti pari minuuttia löytää hakukoneelta signeerauksen tekijä. Tekijä on ollut tuottoisa maalari, joten oli helppo varmistaa signeerauksen oikeellisuus vertaamalla sitä netistä löytyviin teoskuviin. Hänen taulujaan ovat useat taidekauppiaat myyneet tai parhaillaankin myyvät - tosin yhtään näin isokokoista en löytänyt! Taulun on maalannut  jääkärikapteeni ja taidemaalari Ejnar Kohlmann (syntynyt 1.12.1888 Helsingissä ja kuollut 30. 5 1968 Tukholmassa.)

Auringonnousun metso -maisemamaalaus sai roikkua "anonyymina" seinällämme  25 vuotta 

Ejnar Kohlmannin taiteesta löytyy runsaasti kuvia.  Metso näyttää olevan yksi hänen lempiaiheistaan:  kanalinnut pohjoisen erämaassa. Ejnar Kohlmannin taiteilijaelämästä ei löydy juurikaan tietoja. Wikipedian mukaan Kohlmann erosi armeijasta v. 1923.  Sotilasuransa jälkeen hän työskenteli Sanduddin tapettitehtaalla varastonhoitajana vuoteen 1931 saakka ryhtyen tämän jälkeen kokopäiväiseksi taidemaalariksi. Ejnar Kohlmann on saanut taidekoulutuksen Ruotsissa, jonka tähden hänen teoksiaan löytyy paljon myös lahden takaa. 

Auringonnousun maisema saattaisi löytyä Norrbottenista, mutta muistuttaa huomattavasti Kuusamon Oulankaa ja vuolas virta kivineen Kiutakönkään kuohuja (joita ehkä harvemmin ihaillaan metson suunnasta):

Ejnar Kohlman (varhaistuotantoa? Vuosiluku puuttuu)

Taulu kaipaa hieman huoltoa. Varovainen taulun puhdistus toteutetaan parhaiten ranskanleivällä, joka täytyy ilmeisesti leipoa itse, sillä kaupan ranskanleipiin on lisätty öljyä - tällaisen neuvon sain. Kolhut saavat jäädä, mutta kiilakehyksien kiiloja naputtamalla kangas kiristyy ja taulu saa uutta ryhtiä. Taulussa on taiteilijalle tyypilliset "näyttelykehykset" eli kiilakehyksen ympärille naulatut listat. Harmi, kun teoksesta ei löydy vuosilukua. Arvelen metsotaulua Kohlmanin varhais-tuotannoksi kokonsakin puolesta -  varsinkin, kun taustan auringonnousun ympärillä näkyy paljon epävarmuutta, teknistä hapuilua, ehkä jopa keskeneräisyyttä.

On pimeää - tarvitsemme villaista auringonpaistetta!

Pimeys on vallannut maiseman. Lumen lohtu antaa odottaa etelä-Suomessa. Aurinkokeräimet heijastavat märkää hajavaloa taivaankappaleista. Matalalta säteilevä auringonkajo vain hipaisee silloin tällöin keräinten reunoja.

Talviaurinko kyllä lämmittää -mutta D-vitamiinin saantilähteeksi auringosta ei enää ole. Aurinko paistaa Pohjolassa tarpeeksi korkealta vain kesäisin noin neljän kuukauden ajan. Talvella auringon UVB-säteet (eli se ruskettava ja vitaminisoiva säteily) eivät yllä maahan, ja näin ihmisten D-vitamiinitasot romahtavat. Kesän D-vitamiinivarastoilla pärjäämme ehkä lokakuun alkuun asti... Pimeän Pohjolan perällä asuvan kansan d-vitamiinin saannin riittävyydestä onkin käyty depattia lehtien palstoilla ja lopulta vitamiinilisien käyttösuosituksiakin on varovaisesti tuplattu (muistaakseni 10 mg > 20 mg).  Löysin D-vitamiini-kirjoitusten lomasta myös uuden inspiroivan tiedonjyväsen: vitamiinipillereiden sisältämä D3 –vitamiini on peräisin lampaan villasta!

Pillereiden ja -tippojen D-vitamiini eristetään villan lanoliinista heksaanilla  (ei mikään ympäristöystävällinen tuote siis).  Voisiko rasvaisesta villalangasta kudottu ja jalassa huopuuntunut villasukka olla d-vitamiinin lähde? Villasukkia kuluu joka tapauksessa vanhan puutalon asukkaan jaloissa paljon. Entä miten toimii lampaanvillainen huopa?

Villan fysiikkaa ja kemiaa

Pehmeä villa huopuu herkästi emäksen (ph>7) vaikutuksessa. Usein huovutuksen apuna käytetäänkin saippuaa, jonka ph on 12 (esim mäntysaippua). Emäs tuhoaa villakuidun ulommaisen valkuiasaineista rakentuneen keratiinikuoren, jolloin villakuitujen suomut pääsevät takertumaan toisiinsa eli huopuuntuvat yhteen. Olisiko mahdollista että prosessissa vapautuu myös d-vitamiinia?  D-vitamiini on itse asiassa  hormonin kaltainen aine, jonka vaikutukset ihmiskehoon välittyvät nk. vitamiinireseptoreiden kautta. Jääkö kenties villan lanoliinin sisältämä d-vitamiini "vapautuvaan muotoon" huovan pinnalle - tai imeytyykö vitamiini huovuttajan käsien kautta kehoon? Reseptoreita on kaikissa soluissa ja myös iholla.  Kuten hyvin tiedämme, D-vitamiinin esimuotoa muodostuu nimenomaan ihossa auringonvalon vaikutuksesta.

Villa iholla on kuin talvista auringonpaistetta

Villa ja varsinkin villahuopa ovat olleet hoitavia ja parantavia substansseja kautta villaisen historian ja varsinkin paimentolaismaailman. Suomalaisille on tuttua painaa villaisella yhtä sun toista. Parhaiten villalla painaminen tepsii iskun aiheuttaman kivun lievitykseen. Loukkaantuneen kohdan välitön painaminen aidolla villalla lievittää kipua sekä ehkäisee kuhmun kohoamista ja sisäistä verenvuotoa eli mustelman syntymistä. Niin, miksi se toimi silloin ennen vanhaan... Nyt jos kerrot ohjeen nuoremmalle polvelle, he toteavat: koitettu on - ei toimi! Eipä tietenkään, sillä kaupasta ostetut villavaatteet ovat käsitelty konepesun kestäviksi eli huopuuntumattomiksi pinnoittamalla villakuidut synteettisellä hartsilla eli muovilla. Vanhastaan villavaatteita on käytetty paitsi kylmän ja lämmön eristämiseen, myös reumaattisten kipujen lievittämiseen. Kevyesti huovutetuista villalakanoista on hyviä kokemuksia pitkäaikaispotilaiden ja paljon pitkällään olevien vanhusten hoidossa: villa ehkäisee makuuhaavoja ja hieroo kevyesti vartaloa.

Toinen iho (T. Nikulainen/performanssi 1991 Moskova ja 1995 Turku). Kuva Nina Lindgren

Paimentolaisten hoitava ja parantava huopa

Paimentolaisille villan tärkein ja käytetyin muoto on huopa. Huovassa kaikki villan hyvät ominaisuudet ovat tiivistetyssä muodossa. Huopa myös usein valmistetaan tarkoin säädetyin rituaalisin menoin. Keskustelin turkkilaisen tuttavani (juuriltaan turkmeeni-nomadi) kanssa aiheesta - siitä on jo 20 vuotta - ja muistan villaisen tarinan pääköhdat hyvin. Hän kertoi huovan käytöstä ja merkityksistä paimentolaiselämään mm seuraavaa: vastasyntynyt kapaloidaan aina ensin huopaan. Paimentolaiset eivät tunne lainkaan eurooppalaista nk. itkuista koliikkivauva-ongelmaa. Vauvat ovat hyvin rauhallisia huopakääreissään. Vaippoina pidetään käytössä huopuuntunutta rasvaista villaa (lanoliini neutralisoi virtsan ja villa puhdistaa näin itse itsensä). Lasten kehdot ja makuualuset ovat aina villahuopaa.

Villaa käytetään myös hedelmällisyys-hoidossa. Mikäli raskaaksi tuleminen viivästyy, turvaudutaan huovutukseen: huovutetaan kaksi palaa, joista toiseen kuviodaan miesfiguuri ja toiseen nainen. Palat asetetaan vastakkain ja näin valmistettua huopalämmitintä pidetään vuorokausia (en muista aikaa) alavatsan kohdalla muun vaatetuksen alla. Huopahoidossa yhdistyvät sekä henkinen (parannusmagia), että fyysinen hoito elvyttäen näin kehon itseparantavia voimia. Villa sitoessaan kosteutta luovuttaa samallä lämpöä - ominaisuus, jota synteettisissä lämpökerrastoissa pyritään matkimaan. Olen arvellut villan tuottaman lämmön yhdessä villan hierovien ominaisuuksien kanssa avaavan tukkeutuneita munasarjoja. Mahdollisesti myös huovan sisältämällä aurinko-hormonilla on oma osuutensa...mene ja tiedä, mutta ainakin turkmeeni-paimentolaisilla tämä toimii.

Ehkä kuuluisin villalla parantumisen tarina liittyy Joseph Beuys´iin. Beuys toimi Toisen maailmansodan aikana radiolähettinä pommikoneissa. Hänen koneensa putosi Venäjän ja Saksan väliselle "ei-kenenkään-maa-alueelle". Muistikuviensa mukaan tataaripaimentolaiset löysivät hänet onnettomuuden jälkeen koneen hylyn ulkopuolelta lumihankeen paiskautuneena. Oli sydäntalvi ja pakkasta. Löydettäessä Beuysilla oli ruhjevammojen lisäksi palo- ja paleltumavammoja. Paimentolaiset sivelivät haavoihin lampaanrasvaa (lanoliinia) sekä hunajaa (antibakteerinen!) ja käärivät hänet huopiin. Beuys pääsi varsinaiseen sairaalahoitoon vasta useiden päivien kuluttua onnettomuudesta, mutta hän katsoo selviytyneensä hengissä paimentolaisten ensi-avun ja  nimenomaan huovan, hunajan sekä rasvan avulla. Sittemmin nämä substanssit säilyivät pitkään hänen taiteensa keskeisinä elementteinä. Joseph Beuys halusi myös korostaa sekä puolustaa taidetta maailmaa parantavana voimana ja inhimillisen kulttuurin  luovuuden mahtina.

Elävä lammas on arvokkain

Lammas on elävänä arvokkain, sillä se kantaa selässään kulttuuriperintöä. Keski-Aasian
paimentolaiset kunnioittavat puhdasta valkeaa huopaa pyhänä. Valkoiset villat erotellaan mustista, ja niistä valmistetaan seremonioissa käytettäävät huovat sekä pienten lasten peitteet, kapalot ja kantokassit. Lammas on mongolien viidestä kotieläimestä se tärkein, ei liharavintona, vaan elävänä villaisten voimien ja vaikutusten kantajana, sillä lampaan selässä kulkevat paitsi ainekset taiteeseen ja tarinoihin, myös materiaalit asuntoon (jurttaan) ja vaatteisiin sekä tarpeet parantamiseen.

Tuula Nikulainen: Villainen koti 1991

Villaista iholle!

Tavallisen palelijan ja kerrospukeutuvan retkeiljän vaatetuksen ensimmäinen kerros on aina villaa.

Voiko villalla olla myös vitaminisoivia tai hormonaalisia vaikutuksia?  Kannattaa uskoa villan hoitaviin vaikutuksiin ja käyttää villaisia alusvaatteita öljyteollisten teknisten alusvaatteiden sijaan - joka tapauksessa. Kannattaa myös tarkkailla villan tuotannon eettisyyttä ja ekologisuutta!

Vinkki 1: villaiset alusvaatteet eivät ala haisemaan epämiellyttävästi pitemmälläkään vaelluksella, kuten ne tekniset... sillä villan lanoliini neutralisoi myös aikuisten eritteet. Usein villan "pesuksi" riittääkin vain tuuletus.

Vinkki 2: Koiperhoset pitävät villasta, mutta koiperhoset ovat hitaita ja vain toukat käyttävät villaa ravinnokseen ja "kehräävät" kuiduista putkimaisen suojan ympärilleen. Vahingot eivät synny hetkessä, joten älä unohda villa-aarteitasi pitkiksi ajoiksi pimeään varastoon. Jos ja kun epäilet koivaaraa, vie villaiset vaatteet aurinkoon 4 tunniksi tai yöksi pakkaseen (alle -15). Keväällä, kun pakastearkuissa taas on tilaa, arvokkaat villavaatteet voi laittaa yöksi myös pakastearkkuun tai -kaappiin... Tosin koiperhoset ovat vähentyneet. Kannattaa myös opetella tunnistamaan laji, ettei turhaan listi kauniita yökkösiä! Vaatekoi on pienempi ja suipposiipinen, väritykseltään ruskehtavan vaaleanharmaa

Vinkki 3: Myös villan käytössä on tärkeää pohtia sekä etiikkaa että ekologiaa, sillä teollinen lampaiden kasvatus ei ole todellakaan sitä mitä meidän tulisi hyväksyä: se ei ole eettisesti eikä ekologisesti kestävää. Suomessa toistaiseksi lammastilat ovat suhteellisen pieniä ja eläinten hyvinvointia valvotaan hyvin. Kuitenkin suurin osa myytävistä villatuotteista on tehty villasta, jonka alkuperää emme tiedä. Tarkkana siis pitää olla! Keskustelua aiheesta: Luonto-liitto: Mitä pahaa villassa voi olla?  

(Kirjoitusta muokattu alkuperäisestä tekstistäni, joka on julkaistu toisessa blogissani 2011: http://tuulanikulainen.blogspot.fi/2011/01/villaista-auringonpaistetta-ja.html )

TallennaTallenna