27.10.2015

Luokkahuone Suomen Suuriruhtinaskunnan eli autonomian ajalta


...ja niin mekin teimme SEN silloin - hieman kaduttaa, mutta onneksi jätimme seinään palan pahvia tapettikerroksineen historian tutkijoille...

Muutin perheeni kanssa asumaan Peksalan koulun keittolarakennukseen vuonna 1987 helmikuussa. Kun pitkä kova talvi kääntyi kevääksi, alkoi reuhominen: revimme koulun puolelta kaikki pinkopahvit ja myös lähes kaikki paneelit pois: hirret piti saada näkyviin, kauniit, piilukirveellä veistetyt! (Tänään toimisin toisin...)



Peksalan koulu oli toiminut erilaisina verstaina  (ja jäljet näkyivät seinissä) sitten koulun lakkauttamisen (1958): luokissa on ainakin veistetty veneitä ja käsitelty lasikuitua, korjattu ikkunoita, sorvattu leluja ja parsinsieniä sekä Marimekon puunappeja, valmistettu myrskylyhtyjä sekä dreijattu keramiikka-astioita. Hurahdin huovutustekniikkaan 80-luvun alussa ja Peksalan koulu sai taas uuden käsityöverstaan, nyt huovutusta varten, ensin veistoluokkaan ja myöhemmin koulukeittola-rakennukseen. Siksi luokan sisustus on suurimmaksi osaksi lampaan villaa ja huovutuksia - isot seinätekstiilit ns. hevoshuovutuksia
(Ks Yle Oppiminen videoita jotka on tehty Peksalan koululla: Huovutusmuistoja kurdistanista, huovutusteknikan juurilla  ja Paimentolaistuoli).  

Villatekstiili on lämmin. Villan lämmöntuntu perustuu sen fysikaaliskemiallisiin ominaisuuksiin: samalla kun villa imee itseensä kosteutta, se luovuttaa lämpöä. Paitsi villa, koulua pitää lämpimänä 7 erilaista uunia. Asuinmukavuutta lisäävät lämpimät nukkuma- ja oleskeluparvet. Parhaimmillaan, lasten asuessa vielä kotona, erilaisia parviluomuksia olikin joka huoneessa. Peksalan koulussa on kaksi luokkahuonetta ja opettajan asunto, jossa keittiö ja kaksi kamaria. 

Kehitys kehittyy! Viime vuonna paitsi rakensimme ulkohuusin rinnalle sisäkuivakäymälän, asensimme kolmen sisäyksikön ilmalämpöpumppu-järjestelmän, joka pitää yllä koulussa peruslämpöä. Enää ei tarvitse aina kotiin palattuaan aloitta lämmitystä alusta - vaan pumpuilla pidämme +17C peruslämmön talossa. Luksusta! Varsinaista luksusta on asua komeista hirsistä rakennetussa hengittävässä talossa, jota ympäröi vanha metsä ja luonnon monimuotoisuus.

Luokkaa käytän myös kurssitilana.

Kuvia isosta luokkahuoneesta:




Raput isoon parveen, jossa voi pienet ihmiset seistä, korkeutta 1,5 metriä. (Luokkahuone on 4,3 m korkea)
Luokan kompassia mukaileva tähtikatto alkuperäiskunnossa myös - maalaamattomat paneelit tummuneet ajan saatossa .
Komeaa piilukirveen jälkeä ja veistäjän signeeraus 1904 I. Salo
Ensimmäinen mosaiikkityöni (-88) ison parven alla (entisen) iltapesupaikan takana.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti