Näytetään tekstit, joissa on tunniste taide. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste taide. Näytä kaikki tekstit

19.4.2016

Pihapiirin ystävät sisustuspuuhissa - vai taiteilevatko?

Minulla on ollut tapana pitää keväisin heinäverkossa hieman villoja pesänrakentajille. Suurin osa tarjolle asetetuista villoista on tavallista pässinpökkimää, valkeaa kerittyä suomenlampaan villaa:


Tälle kaverille ei ole kelvannut valkeat luomuvillat, vaan hän on nyppinyt tarpeikseen hieman oranssia ryijynnukkalankaa:
Kuva: Pasi Airike

Tämä töyhtötiainen pitää ilmeisesti keltaisesta - ovatko villat vain pehmusteita vai haluaako tintti tehdä kenties vaikutuksen tulevaan puolisoonsa?
KUva: Pasi Airike


Taiteilijoita vai lavastajia?


Näistä oman pihapiirin lavastajaystävistäni tulivat mieleeni "oikeat mestarilavastaja-linnut". Lavastajat (Ptilonorhynchidae) ovat pienikokoisiin varpuslintuihin kuuluva heimo. Luonnonvaraisina näitä taiteilija-lintuja löytyy pääosin Australian ja Uuden-Guinean trooppisilta alueilta. Lavastajat tunnetaan parhaiten lajien koiraiden tavasta hurmata naaras taidokkailla ja värikkäillä gallerioillaan.

Koiraat rakentavat tehdäkseen naaraisiin vaikutuksen värikkäitä teoksia heinistä, kukkien terälehdistä, kivistä ja hedelmistä. Linnut hiovat kokoelmiaan loputtomiin. Osa linnuista jopa värittää asetelmiaan hiilellä ja marjoilla puunkuori siveltimenään. Naaras valitsee parittelukumppanikseen koiraan, jonka bower eli "häähuone" ja sitä kehystävä galleria miellyttää eniten. Tämä tapa johtaa myös siihen, että useat koiraat jäävät ilman naarasta, ja parhaat taiteilijat parittelevat usean naaraan kanssa.

Lavastaja-lintu on englanniksi bowerbird - klikkaa, niin näet koiraiden tekemiä teoksia!

Linnut kierrättävät teoksissaan luonnonmateriaalien rinnalla myös löytämiään keinotekoisia esineitä. Lavastajien heimoon kuuluvat satiinilinnut tekevät teoksensa aina sinisestä. Aikaisemmin sinisiä kukan terälehtiä käyttänyt lintu kokoaa nykyään galleriaansa teoksia, jotka se valmistaa turistien jälkiinsä jättämistä sinisistä muovikorkeista ja mehupilleistä. Satiinilinnun teokset suorastaan vaativat sinistä. Jopa niin paljon, että eläintarhan vankeudessa ne ovat valmiita tappamaan sinisen linnun, jotta saisivat teokseensa sinistä. Onko sinisellä värillä näin vahva kilpailuetu naaraiden silmissä? Mutta kuinka ollakaan: se kaikkein sinisin ei näytä takaavan naaraiden suosiota. Tutkijoiden seuranta paljaastaakin vallan muuta: naaraat näyttävät arvostavan harmonista kokonaisuutta eli pesän rakenteellista kauneutta ja gallerian teosten keskinäistä yhteen sopivuutta. Tärkein valintakriteeri lopulta näyttääkin olevan koiraan soidintanssi, jonka on parasta olla hyvä - ja sopiva - sillä ylisuorittamisesta ei naaras satiinilintu pidä.

Mikä meidät ihmiset oikein erottaa muista eläimistä? Eipä juuri mikään. Olemme kaikki kipua tuntevia, empaattisia ja kauneudentajuisia - ja ilmeisesti eri asteilla huumorintajuisia. Ja miten vähälle huomiolle onkaan jäänyt kauneuden merkitys evoluutiossa vaikuttavana tekijänä. Jo Darwin tuskaili evoluution ja selviytymisteorian äärellä: mitä kilpailuetua voi tuoda muka riikinkukon pyrstö - niin raskas ja epäkäytännöllinen kapistus, mutta kaunis ja komea!

***

Jos kiinnostuit aiheesta, niin kuuntele David Rothenbergin esitelmä Survival of the Beautiful  Why there is so much beautiful in the nature? Häneltä löytyy myös samanniminen teos.

27.10.2015

Luokkahuone Suomen Suuriruhtinaskunnan eli autonomian ajalta


...ja niin mekin teimme SEN silloin - hieman kaduttaa, mutta onneksi jätimme seinään palan pahvia tapettikerroksineen historian tutkijoille...

Muutin perheeni kanssa asumaan Peksalan koulun keittolarakennukseen vuonna 1987 helmikuussa. Kun pitkä kova talvi kääntyi kevääksi, alkoi reuhominen: revimme koulun puolelta kaikki pinkopahvit ja myös lähes kaikki paneelit pois: hirret piti saada näkyviin, kauniit, piilukirveellä veistetyt! (Tänään toimisin toisin...)



Peksalan koulu oli toiminut erilaisina verstaina  (ja jäljet näkyivät seinissä) sitten koulun lakkauttamisen (1958): luokissa on ainakin veistetty veneitä ja käsitelty lasikuitua, korjattu ikkunoita, sorvattu leluja ja parsinsieniä sekä Marimekon puunappeja, valmistettu myrskylyhtyjä sekä dreijattu keramiikka-astioita. Hurahdin huovutustekniikkaan 80-luvun alussa ja Peksalan koulu sai taas uuden käsityöverstaan, nyt huovutusta varten, ensin veistoluokkaan ja myöhemmin koulukeittola-rakennukseen. Siksi luokan sisustus on suurimmaksi osaksi lampaan villaa ja huovutuksia - isot seinätekstiilit ns. hevoshuovutuksia
(Ks Yle Oppiminen videoita jotka on tehty Peksalan koululla: Huovutusmuistoja kurdistanista, huovutusteknikan juurilla  ja Paimentolaistuoli).  

Villatekstiili on lämmin. Villan lämmöntuntu perustuu sen fysikaaliskemiallisiin ominaisuuksiin: samalla kun villa imee itseensä kosteutta, se luovuttaa lämpöä. Paitsi villa, koulua pitää lämpimänä 7 erilaista uunia. Asuinmukavuutta lisäävät lämpimät nukkuma- ja oleskeluparvet. Parhaimmillaan, lasten asuessa vielä kotona, erilaisia parviluomuksia olikin joka huoneessa. Peksalan koulussa on kaksi luokkahuonetta ja opettajan asunto, jossa keittiö ja kaksi kamaria. 

Kehitys kehittyy! Viime vuonna paitsi rakensimme ulkohuusin rinnalle sisäkuivakäymälän, asensimme kolmen sisäyksikön ilmalämpöpumppu-järjestelmän, joka pitää yllä koulussa peruslämpöä. Enää ei tarvitse aina kotiin palattuaan aloitta lämmitystä alusta - vaan pumpuilla pidämme +17C peruslämmön talossa. Luksusta! Varsinaista luksusta on asua komeista hirsistä rakennetussa hengittävässä talossa, jota ympäröi vanha metsä ja luonnon monimuotoisuus.

Luokkaa käytän myös kurssitilana.

Kuvia isosta luokkahuoneesta:




Raput isoon parveen, jossa voi pienet ihmiset seistä, korkeutta 1,5 metriä. (Luokkahuone on 4,3 m korkea)
Luokan kompassia mukaileva tähtikatto alkuperäiskunnossa myös - maalaamattomat paneelit tummuneet ajan saatossa .
Komeaa piilukirveen jälkeä ja veistäjän signeeraus 1904 I. Salo
Ensimmäinen mosaiikkityöni (-88) ison parven alla (entisen) iltapesupaikan takana.