Miksi valaat ovat aurinkoja?

Merenpohjaan vajonnut aurinko

Valaat lisääntyvät hitaasti, elävät pitkän elämän, jonka kaari muistuttaa hyvin paljon ihmisten elämänkaarta lapsuudesta nuoruuteen ja vanhuuten. Kuoltuaan valaat painuvat merten syvyyksiin. Suurten valaanruhojen hajoamisprosessi merenpohjassa kestää vuosikymmeniä. 

Tutkijat löysivät 70-luvulla fotosynteesin rinnalle toisen yhteyttämisen muodon, kemosynteesin, jossa lehtivihreättömät bakteerit pystyvät yhteyttämään hiilidioksidia saamansa kemiallisen energian avulla – eli yhteyttämään ilman auringon valoa.  Kemosynteesiä tapahtui merenpohjan kuumien lähteiden läheisyydessä. Myöhemmin huomattiin (1987 meribiologi Craig Smith/University of Hawaii), että myös hitaasti hajoavissa öljyisissä valaanruhoissa mikrobit ja arkkieliöt hapettavat valaan ruhosta vapautuvia yksinkertaisia epäorgaanisia aineita kuten rikki- ja typpiyhdisteitä sekä metaania. Kemiallisesta hapetuksesta syntyy eliöiden tarvitsemaa energiaa, hiilihydraatteja. Kemosynteesin arvellaan olevan eliöiden varhaisin energiantuotantomenetelmä. Kuollut valas on ikäänkuin merenpohjaan vajonnut aurinko. Näin valasauringot muodostavat yhdessä merten syvyyksien mustien savuttajien kanssa meriluonnon ja koko planeetan monimuotoisuutta ylläpitävän tärkeän verkoston. 

Teollinen valaiden metsästys on tehnyt mittaamattoman aukon tähän verkostoon - ja samalla myös luonnon monimuotoisuuteen. Tämä on yksi merkittävä, jopa sivuutettu tekijä, miksi valaiden suojelu on erityisen tärkeää. Valailla on paljon muitakin ekosysteemin ylläpitoon ja säätelyyn liittyviä tehtäviä: vasta hiljattain on paljastunut, miten monien syväsukeltajien, erityisesti kaskelottien, merenpohjasta nostama rauta ylläpitää monimutkaista ravintoverkostoa planktoneista merilintuihin. Kaskelotti käyttää ravinnoksen syvänteissä eläviä pohjaeläimiä, kuten kalmareita ja mustekaloja. Kaskelottien punertava rautapiroinen uloste on arvokasta ravintoa planktonille - ja rauta myös tehostaa merten kykyä sitoa hiilidioksidia. 

***

Vuodenvaihteessa olin onnekas. Pääsin avustajaksi valassafarilaivalle, ja opin taas yhden uuden asian: valaat ovat tärkeässä asemassa ekosysteemin tasapainon ylläpitäjinä. Valaita ei turhaan lueta kuuluvaksi ns lippulaivalajeihin eli flagship species . 

Tunnelmia valassafarilta:

Mitä kaikkea voikaan arktinen talven syli tarjota: aurinkoja! 

Keskellä kaamosta, jolloin auringon oranssi valo on läsnä vain hetken vuorten lumisilla huipuilla, miekka- ja ryhävalaiden valkeissa evissä sekä valaiden hengityksessä, aurinko on läsnä kaikkialla. Auringonpilkut maalaavat revontulia taivaalle, jota halkoo auringoista koostuva linnunrata, ympärillä auringon valoa heijastavia planeettoja.

Tromssassa on parhaillaankin meneillään myös ihmeellinen aurinkonäytelmä: ympäröiviin vuonoihin on kerääntynyt suurin osa Barentsin meren ryhävalaista sillin pyyntiin - ryhävalas-perheitä, nuorisoa, uroksia sekä naaraita. Ne, tai oikeastaan he, ovat olleet siellä jo marraskuusta lähtien, ja todennäköisesti suuntaavat takaisin Karibialle laulamaan ja lisääntymään helmikuun lopulla. Ryhävalaat vaeltavat vuosittain Karibialta Barentsin merelle, mutta Tromssan vuonojen silliparvet on humpakeille (Humpback whales) uusi löytö, sillä ensimmäiset kaksi valasta ilmaantuivat näille seuduille vasta noin viisi vuotta sitten. Seuraavana vuonna ryhävalaita olikin jo 50, sitten parisataa ja nyt ainakin 700 yksilöä.

Kuva: Lauri Pietikäinen/Kalastaja kuivalla maalla-blogissa. Auringonvalo heijastuu ryhävalaan  hengityssuihkuun.

Jos valaat kiinnostavat, voit lukea lisää ryhävalaista Arctic Whale Toursin oppaan Lauri Pietikäisen blogista mm. siitä, miksi ennakkoluuloista huolimatta valaat ovatkin tervetulleita lisäkalastajia vuonoihin. Saalista riittää kaikille, myös ihmisille. Valaat pitävät sillit liikkeellä ja estävät niiden liikalisääntymisen. Toisin sanoen valailla on tässäkin kohtaa merkittävä tehtävä ekosysteemissä tasapainon ylläpitäjinä. Ilman valaita vuonoissa hillittömästi lisääntyvät sillit ovat aiheuttaneet happikatoa, josta pahimpina vuosina on seurannut ekokatastrofi eli kalojen massakuolema. Ilmastonmuutoksen arvellaan olevan yksi tekijä tässä uudenlaisessa kuviossa.

Uusi lähimatkailukohde on vielä sangen tuntematon

Pohjois-Norjan kaamos houkuttelee turisteja - Tromssa kuhisee matkailijoita, ja jopa hyvin kaukaa: Aasiasta, Australiasta, Afrikan ja Amerikan mantereilta. Monet ovat tulleet nähdäkseen revontulia  ja poroja ja kokeakseen lumen. Tromssassa valassafarilla mukana ollut ystäväni ihmettelikin: turistikaupat ovat täynnä poro- ja revontuliaiheisia pipoja, -paitoja ja kahvimukeja, mutta missään ei näkynyt valaanpyrstön kuvaakaan mukaan kotiin vietäväksi, vaikka lähivesillä on koko ajan meneillään tämä mitä ihmeellisin näytelmä! 

Tromssan päiväkirjasta:

29.12.2015
Arctic Whale Tours  Tänään kaiken nähnyt oppaamme, Lauri Pietikäinen, hihkui "uskomatonta, uskomatonta". Valaita oli kaikkialla ja ne tulivat lähelle. Ryhävalaiden talvinen viipyminen näillä vesillä, näin sankoin joukoin, on uusi ilmiö - Karibia saa odottaa, sillä täällä on runsain mitoin rasvaista silliä. Ja me turistit olemme kuin lapset karkkikaupassa: kaamosauringon pinkki-laikkusiksi värjäämät miekkavalasperheet piirittävät joka puolelta hiljakseen keikkuvaa laivaamme, jonka kannelta ahmimme näitä ihmeellisiä olentoja herkeämättä katseillamme. Isoäitiensä ohjaamina miekkavalaat pyytävät ja kokoavat sillejä. Samaan aikaan tarkkakorvaiset ryhävalasnuorukaiset, jotka eivät vielä taida laumansa kupla-verkkokalastus-yhteistyötä, käyttävät hyväkseen miekkavalaiden ruokapöytiä - kaikessa sovussa, sillä norjalaiset miekkavalaat ovat lempeitä, eivätkä ne saalista ryhävalaiden poikasia. Jänniä nämä valaskulttuurit, sillä Karibian lisääntymisalueilta ryhävalailla on karuja perheidenhajoamis-kokemuksia: sikäläiset miekkavalaat tappavat ryhävalaidenkin poikasia. Pohjoisessa voi toisiin luottaa, sillä täällä toimii valaillakin sosiaalidemokratia.

30.12.2015
Olen valasmummojen valtakunnassa. Valaiden suurperheissä se on isoäiti joka sanoo missä silliparvi seisoo. Meillä ranta-apinoilla ja valailla on muutakin yhteistä: vaihdevuodet - ja se vasta hienoa onkin, sillä siihen perustuu mahdollisuus isovanhemmuuteen ja viisauteen. Ollan valaiksi.

31.12.2015 

Työnsin lumella täyteen sullotun kahvipannun kotatulille ja läksimme joukolla vuonon rantaan. Porot seurasivat mukana - ei kahvinporot, vaan kesyt peurat, ne joiden naaraillakin on sarvet eli aurinkopeurat - kokonainen tokka! Haalean vihreät revontulet peittyivät varkain ammuttujen leijuvien hätärakettien punaan, joka valaisi oudolla tavalla lumivalkean maan ja sen porot. Rannassa avautui Tromssan taivas. Laivojen sireenit ulisivat vuodenvaihteen kunniaksi. Äänimeri resonoi ympäröivien vuorien kanssa muuttuen ryhävalaiden trumpetin mataliksi soinnuiksi, samalla kuin taivas täyttyi joka suuntaan räjähtävistä värikkäistä silliparvista. Porot eivät olleet moksiskaan taivaallisen meren näytelmästä, vaan kuopsuttivat tuoreen lumen alta jäkälää ja heinää.

Mutta mitä ajattelivatkaan ryhävalaat! Vuoden ensimmäisenä päivänä saimme seurata kymmenien ryhävalaiden ruokailua runsaiden silliparvien äärellä, ruokariittiä, jossa valaat eviensä ja vartaloidensa liikkeillä kokoavat silliparvet kuplaverkkoon lähelle veden pintaa. Vesi kiehuu silmiemme edessä, ja pian kuohunnan keskeltä nousevat valaat, kaikki yhtä aikaa, ylös vedestä vyötäröjään myöten valtaisat suut ammollaan - kuin tanssien. Hopeiset sillit kirpoavat tanssijoiden suista kuin ilotulitteet paikalle juhlimaan saapuneille merilokeille ja merikotkalle lahjoiksi. Ja tämä näytelmä toistuu, joka puolella laivaa, paikalla on useita parvia. Uskomatonta. Vuoden ensimmäinen päivä painuu vuorten taakse. Auringon punainen kajo hiipuu, laivamme salonki täyttyy punaposkisista ja autuaan onnellisista valasrakastajista.

***

Arctic Whale Tours on ainoa valassafareita tarjoava toimija Tromssassa, jolla on WDCS (Whale and Dolphin Society) sertifikaatti toiminnalleen. Sympaattisen Jacquelyne-laivan miehistö ja oppaat noudattavat yhdessä valaiden suojelujärjestön kanssa luotuja pelisääntöjä. Oleellista on se, että liikkuvia valaita ei seurata, ja ruokailevien parvien ympärille jätetään vähintään 100 metriä tilaa. Opas Lauri Pietikäinen tuntee valaat kuin parhaat ystävänsä - ja hän muistuttaa laivan vierailijoille:  pysähdymme, maltamme odottaa, niin valaat tulevat -ja se toimii. Valaat ovat myös oppineet käyttämään laivan seinää hyödykseen saalistaessaan sillejä: ryhävalaat ajavat sillit kohti laivan kylkeä. Laivan varjon huomatessaan silliparvi tekeekin äkkikäännöksen ja ryhävalaat ovat valmiina haukkaamaan suuriin suihinsa panikoivan silliparven. Valaiden keittiöt sijaitsevat usein juuri jyrkänteiden läheisyydessä. Vedenalaiset jyrkänteet ovat ekologisia hotspotteja, sillä vedenalaisten jyrkänteiden suojissa ja reunoilla luonnon monimuotoisuus kukoistaa monikerroksisina hyllyinä.

Hyviä kuvia valasretkiltämme löytyy Arctic Whale Safarin sivuilta.

Linkkejä:

Suosittelen myös vierailua paikallisella porotilalla, jota isännöi nuori saamelaisperhe: Tromsø Arctic Reindeer Farm. Sekä Arctic Whale Tour että  Tromsø Arctic Reindeer Experience löytyvät luonnollisesti myös facebookista.

Lapin Kansan -juttu valasturismista 2.2.2016 - myös Lauri Pietikäisen haastattelu.

Valastarkkailu-juttuja vanhasta blogistani:

Azorit:
Tulivuoren sydämestä syntyneet

Viena:
Valastarkkailua Vienanmerellä

Valasturismi ja merenpohjaan vajonnut aurinko  (vanha tekstini, joka on ollut jutunjuurena tässä)

Ilppi huokailee katonrajassa. Taustatukea puulämmittäjälle.

Ilppi eli ilmalämpöpumppu on hurissut koulun vintillä kaksi talvea tuoden helpotusta "sen seitsemän uunin lämmitys-souvviin". Souvvi jatkuu edelleen, sillä ilmalämpöpumppu ja sen kolme sisäyksikköä ovat pakkasilla lähinnä taustalämmittäjän roolissa. Ilppi pitää taloa myös peruslämpimänä asukkaiden poissa ollessa. Kotiinpaluun ei enää tarvitse olla "kaiken aloittamista alusta" (huokaus) eli autiotalomaiseksi viilentyneen rakennuksen lämmittämistä takaisin kodiksi. 

Päältä sytytetty. Se onkin helpointa. Loppujen lopuksi.

Olen säätänyt sisäyksiköiden lämpötilan 18/20 asteeseen. Kahdeksantoista astetta on minusta riittävä peruslämpö - ja tuttua 70-luvun energiakriisin ajoilta, jolloin asunnon lämpötila ei saanut olla korkeampi. Tosin toivottu lämpötila toteutuu katon rajassa, joten lisälämpöä toimintakorkeuteen loihdin edelleen uuneilla. Lisäksi onhan tulipesästä huokuva lämpö ihan omanlaistaan ihon alle ulottuvaa lämpöä!

Koulun huonekorkeudet ovat asunnon puolella yli kolme metriä ja luokissa yli neljä.  Jokaisessa huoneessa on alunperin ollut peltikuorinen pönttöuuni, isossa luokassa kaksi uunia, joista toisen tilalle ovat entiset omistajat vaihtaneet Angelniemen kirkon vanhan kaminan. Kamina on edelleen se nopein huoneiston ylös-lämmittäjä,  ja se myös varaa hieman lämpöä kaminaan myöhemmin muurattuun tiilisisukseen.  Ns opettajan kamariin on muurattu rikkoutuneen uunin tilalle tiiliuuni, keittiössä on puuhella. Lisäksi koulun keittolassa eli nykyisessä ateljee-rakennuksessa on leivinuuni sekä vesikiertoinen hella osana hybridijärjestelmää, joka lämmittää aurinkokeräinten kanssa vesivaraajaa. Sauna lämpenee puilla ja saunasta löytyy myös tulipesällinen pata, jota käytän vain harvoin. On näitä tulipesiä riittämiin, kaiken kaikkiaan kymmenen. Nuohoojalle tämä onkin lähitienoon monitulipesäisin kohde.

Ilmalämpöpumppu arveluttaa

Mietin ilmalämpöpumpun hankintaa koulurakennukseen pitkään. Emmin, koska sehän on tavattoman ruma ja pitää ääntä. Tuskallisinta olisi katsella härveliä suojellun koulurakennuksen seinässä - eikä vain ilpin ulkoyksikköä, vaan myös niitä putkia! Se ei olisi enää oikeaa rakennusperinnön vaalimista - ajattelin.

Asennutin ilmalämpöpumpun vanhaan keittolarakennukseen jo noin kahdeksan vuotta sitten, joten minulla oli kokemusta. Vaikka se olikin periaatteessa hiljainen (ja asennettu pihan perälle päin), ulkoyksikön kompressorin synnyttämä hurina toi uudenlaisen äänimaiseman aikaisemmin luonnonääniseen ympäristöön, jonka hiljaisuuden rikkoivat vain harvakseen lossin tahtiin mäen alapuolisella maantiellä kulkevat autot. Käytin ilppiä vain talvilämmitykseen. Luonnollisesti hengittävissä taloissa ei jäähdytystä tarvita. Mutta tämä ilppi päätti olla käynnistymättä 6 talven jälkeen. Olin tuolloin aloittanut koulun remontin (Peksalan wanhan koulun kunnostus), joten en ehtinyt murehtia vanhaa ilppiä ja sen tuomia ongelmia.

Peksalan koulun koulun remontin toteutuksesta vastannut poikani suositteli minulle sinnikkäästi ilppiä myös koulun puolelle. Ilpit olivat kuulemma kehittyneet. Ja olinhan jo mummuiässä - ja elämässä voisi helpommallakin päästä. Lisäksi hän lupasi asentaa ulkoyksikön putkineen niin, ettei se häiritsisi koulun ulkonäköä. Suostuin - enkä kadu! Onhan tämä luksusta. Tulia voi viritellä enimmäkseen innostuksen ja tunnelman luomisen halusta kuin pakon edessä. Ja ääniin vain tottuu.

Ilpin piilotus

Koulussa on nyt parhaillaankin hurisemassa ilppi kolmella sisäyksiköllä. Ulkoyksikkö asennettiin vinttiin. Tiedän: ohjeissa se nimenomaan kielletään. Mutta koulun korkeudesta puolet muodostuu suuresta avovintistä, jonka sisällä harjakorkeus yltää viiteen metriin. Aikanaan on ehkä varattu vinttiin tilaa koulun laajennusta varten - tosin 30-luvulla tehdyt jyrkät ja kapeat vintinrappuset kertovat laajennussuunnitelmien hautautuneen. Vintti saa jäädä meidänkin käytössä avoimeksi.

Vintille asennettu ilmlämpöpumppu hyötykäyttää yläpohjan hukkalämpöä. Näin ilpin hyötysuhde muodostuu hieman paremmaksi kuin ulkoasennuksessa. Vintin ilma on myös ulkoilmaa kuivempaa,  joten lämpöpumpusta muodostuu näin vähemmän kondenssivettä - ja tarvitaan vähemmän sulatuksia. Keittolarakennuksen ulkoseinän ilmapumppu oli kovina pakkastalvina jääpuikoilla koristeltu, toisinaan lähes kokonaan jäämöykyksi naamioitunut - ja jatkuva sulatus kompensoi pumpusta saatavan lämpöhyödyn kokonaan.

Ulkoyksikkö vinttiin asennettuna mahdollisti koulun julkisivun säilymisen koskemattomana. Kaikki ilmalämpöpumpusta lähtevät kuusi putkea kolmeen sisäyksikköön kulkevat nyt piilossa. Tarkkasilmäinen voi vielä hahmottaa räystään alta harmaan ritilän, jonka kautta ulkoyksikkö puhaltaa ulos jäähdytetyn ilman, josta laite on ottanut lämmön talteen ja siirtänyt sen sisäyksiköiden kautta takaisin kiertoon. Ritilää tuskin enää erottaa seinästä koulun maalausurakan valmistuttua.

Siellä se on, vaalean ritilän takana. Rännin vieressä näkyy musta putki, josta ilpin vedet valuvat ulos. (Koulumme länsiseinä on vielä maalamatta.  Päädyssä  uusi maalipinta ja maalaustalkoot jatkuvat keväällä.)




Ilmalämpöpumppu pysyy vintissä sulana. Pumpun alapuolella on allas, josta vedet johdetaan lämmityskaapelilla varustettua putkea pitkin ulos (ks yläkuva) . Ulostuloputki on mitattu niin, että vesi valuu riittävän kauas talon seinästä, samaan ojaan kuin rännivedet.

Putket kulkevat vintiltä piilossa sisäyksiköihin, joita siis kolme.

Tarkoitus oli koteloida nämä rumilukset piiloon, mutta...

....päätinkin vain koteloida nuo letkut, jotka jäävät tässä installoinnissa näkyviin, koska niitä ei tuoda lämpöpuhaltimen takaa ulkoa sisälle, kuten yleensä. Jotenkin nämä sisäyksiköt häviävät tänne korkeisiin huoneisiin ja ylenmääräinen kuorittaminen toisi ne visuaalisesti merkityksellisiksi -ja osaksi sisustusta - jota en siis halua tavoitella. Olkoon noin. 

Tyytyväinen. Suhde puulämmitykseen on virkistynyt, teen sitä edelleen todella paljon. Varsinkin näillä talvipakkasilla vasta uunien lämpö tuo kodikkuuden ja oikean lämmön tunnun. Lämpöpumput ovat parhaimmillaan - taloudellisestikin - siinä nollakelin molemmin puolin.

Ilmeisesti muotolijat eivät ole innostuneet vielä ilmalämpöpumpuista!?

Lämpöä eristävä lumijalka

Vanhassa puutalossa asuvalle vuodenkierto ja sen muuttuvat sääolosuhteet tarkoittavat aina erilaisia suojaustoimenpiteitä. Olemme kuin valppaat metsän eläimet. Talvi on meille haasteellinen, lumi suoja.

Vastasatanut pakkaslumi, viti, on kuohkeaa ja siinä on paljon ilmaa.  Ilma on hyvä eriste ja siksi monet eläimetkin hakeutuvat mielellään talvisin lumen suojaan. Metsäkanalinnut, myös jotkut pikkulinnut, kuten urpiainen, osaavat tehdä suojakseen lumikiepin. Hylkeet synnyttävät kuuttinsa lumiluolaan. Pikkunisäkkäät elävät talven lumen suojissa, hirvieläimet lepäävät mielellään lumikuopissa talvisten ruokapaikkojensa läheisyydessä. Lumi suojaa puun juuristoja, aluskasveja ja monia hyönteisiä pakkasen puremilta. 

Lumi suojaa myös ihmisasumusten vesijohtoja ja viemäreitä. Ikiaikainen tapa pitää pakkanen talon ulkopuolella on kasata vitilunta kivijalan ympärille. Kivijalan lumisaappailla on huomattava vaikutus meidän 110-vuotiaan koulurakennuksen lattioiden lämpötilaan -ja talviseen asuinmukavuuteen. Lumen sulaessa huolehdimme vain märät lumet pois listojen ja muiden puuosien päältä ja annamme talon hengittää. Talon alapohjan tuuletusluukut jäävät myös lumikerroksen alle, mutta se ei haittaa - yleensä luukut suljetaan talveksi.

Mielenkiintoista nähdä ja kokea millaisia talviyllätyksiä etenevä ilmastonmuutos tuo tullessaan. Ilmeisesti ainakin rajua vaihtelua. Kovat pakkaset ilman lumen suojaa ovat pohjoisen lumimetsävyöhykkeen eläimille ja kasveille todella rankkoja - myös kylmää kyytiä kivijalkaisen vanhan puutalon asukkaille.

 Talosta huokuva lämpö yhdessä talviauringon vienosti lämmittävien säteiden kanssa sulattaa ja tiivistää lunta. Peitämme raot uudella vitilumella.

Tammikuinenkin matalalta paistava aurinko lämmittää kivijalkaa.

 Rakennuksen alustassa asustavat eläimet löytävät tiensä kotipesään kivijalkaan luodusta huolimatta. Koulun alla asustaa aiakin kärppä - lumikkokin on pihapiirissä nähty ja sen epäillään asuvan vanhan keittolarakennuksen kivijalassa.

Lumikko talvivalmiudessa. Kuva: Pasi Airike

Eteläseinustan korkeaaa kivijalkaa peittämään ei riitä vielä lumi, joten tilkitsin kivien raot lumella umpeen.

Talon lumieristystä vuonna 2011. Koulun entinen keittolarakennus ja navetta.