Lokakuun kehruut

Niin se vaan aurinkokeräin kehrää matalaa lämpösäteilyä talteen! Lokakuu on ollut tavanomaista kuivempi ja kuulaampi ja näin ollen kehrääjälle harvinaisen antoisaa aikaa.


Puolen päivän jälkeen keräinten nesteen lämpötilamittari näytti +60 astetta ja lämminvesivaraajassa veden lämpötila oli noussut +55 asteeseen. Oleellista on, että varaajan alaosan lämpötila on aina alempana kuin keräinten lämpötila, jotta kiertovesipumppu lähtee käyntiin (alle 30 asteen). Olen jo joitain päiviä pitänyt yösähköä päällä. Ajastin on asennettu pariksi aamuyön tunniksi +40 asteeseen (mitattuna varaajan yläkeskiosasta). Tänään on tullut plussaa auringosta ainakin 15 astetta. Vesikiertohellassa kahdet kahvi/soppatulet päivässä riittäisi lämpimän veden ylläpitoon. Yösähkö on hyvä varapaimen. Tosin hyvässä akkuvaraajassa lämpö sailyy päiviä. Lämminvesi kiertää meillä myös märkätilan ja saunan lattiassa.



Kuvassa etualalla Peksalan koulun varjo:

Syksyn kehruut, sateet ja sammalet

Lämmin syyskuu on pitänyt suihkuvedet lämpimänä - olen polttanut syyskuussa vain muutama pesällisen puuta lämminvesivaraajaan kytketyn kiertovesihellan uunissa. Aurinkokeräimistä on kehrääntynyt sisään uskomattoman lämmintä, lähes +70 asteista, vettä säilöön.

Syyssateita on ollut toistaiseksi vähän. Sateiden vähäisyydestä kielivät paitsi metsään kuivunut alun lupaava sienisato ja tiilikaton sammalet. Talon eteläseinustaa varjostavan komean männyn neulaset ovat kellastuneet ja varisevat. Ne muutamat syksyiset sadekuurot ovat olleet sitäkin rankemmat: vettä on tullut alas kuin aisaa. Koulun vanha tiilikatto ja alkuperäinen päre-aluskate eivät enää pidätelleet rankkasadetta. Vesitihkua valui sieltä täältä katolta alas vinttitilaan. Toisen jiirin alle jouduin laittamaan vesisaavin. Kastuminen ei sinänsä ole vielä katastrofi, sillä vintti on avoin ja korkea hyvin tuulettuva tila. Olemme nyt sen tosiasian edessä, että kaunis sementtitiilinen sammalkatto on korjattava/uusittava.

Ks. arkistosta juttu kauniista sammalkatosta

Kosteina kausina katto on kaunis ja vehreä. Sammalten suodattamaa vettä valuu ränneistä tynnyreihin vielä päiviä sateiden jälkeen. Sammaleet pidättävät vettä - ja myös lisäävät katon painoa. Kattorakenteissa emme ole huomanneet painosta johtuvia muutoksia. 

Päivitys lokakuulta:

Ensiapua eli rikkoutuneiden tiilien vaihtoa (onneksi on varatiiliä). Nuorimmainen vaihtoi yhteensä viisi katto- ja kaksi harjatiiltä:

Talomaalarin parhaat apulaiset: painepesuri, juuriharja, kunnon rakennustelineet ja pensselit sekä muistilista

Neljäs remppakesä

Vuodet vierii! Nyt keväällä tajusin, että olemme asuttaneet tätä sielukasta 112 vuotiasta vanhaa rakennusta kohta 30 vuotta.  Ostimme koulun syksyllä 1986 ja asetuimme taloksi helmikuussa 1987 (josta oma tarina tässä). 

Kuulostaa ehkä hullulta, mutta kouluvanhus ei ole minulle vain rakennus, vaan sielukas perheeni kumppani ja majakka, joka luo elämälle sisältöä, suuntaa ja suojaa, ja jota täytyy säännöllisesti hoivata ja rapsuttaa - ja jonne on aina hyvä palata. Koskaan ei ole varsinaisesti ollut tunne, että "kaikki on kesken" tai "nyt se on valmis", vaan asuminen ja eläminen vanhassa rakennuksessa on ollut purjehtimista vuodenajasta toiseen erilaisten taloon liittyvien prosessien mukana. Asuimme kaksi ensimmäistä vuosikymmentä tekemättä muutoksia eli remonttia koulurakennukseen - paitsi maalasimme koulun punaiseksi. Nyt rakennus muuttuu uudismaalaamalla takaisin lähemmäs alkuperäistä ilmettään.

Parhaillaan siis meneillään oman väen toinen maalauskierros ja sen kolmas kesä. Vanha koulurakennus on opettanut: "ei ole kiirettä, pysyn pystyssä kyllä". Ensimmäisen talomaalauksen toteutti edesmennyt isäni ja pappa yhdessä appiukon kanssa. Nyt kunnostan julkisivua lasten kanssa ja nuoriso, vaikka asuvatkin muualla, ovat ottaneet myös remonttien toteutuksen itselleen. Ihan pelkkä maalaus ei ole riittänyt, vaan olemme joutuneet vaihtamaan myös hirsikerroksia. Remonteista lisää klikkaamalla tästä. 

Peksalan koulu ostovuonna 1986. 

Toukokuussa parhaimmat maalauskelit

Peksalan koulun läntinen julkisivu sai kunnon rakennustelineet. Koulu on rakennettu jyrkänteisen kallion reunalle, joten nosturilla pääsy seinustan viereen olisi ollut mahdotonta.

Läntinen seinusta onkin eniten kärsinyt auringosta ja tieliikenteen nostattamasta pölystä sekä hiukkaspäästöistä. Myös sateet ja tuulet pieksivät jyrkänteen laella seisovan koulun peltomaisemaan avautuvaa seinää.

Painepesurilla pohjatyöt helpottuvat

Onneksi on painepesuri. Koulurakennus on (1904) valmistettu parhaista raaka-aineista ja jopa länsi-seinän alkuperäinen laudoitus on sen kuntoinen, että uusiminen olisi liioittelua -ja hulluutta. Vastaavanlaista tiheäsyistä mäntylautaa kun ei oikein enää tahdo edes saada.

Höylätty ja maalattu lautaseinä kestää hyvin painepesurin. Painepesurin käyttö on kuitenkin mahdollista ainoastaan taloissa, joissa on hengittävät rakenteet - ja silti käyttö vaatii huolellisuutta -ja hellyyttä! Vesi tunkeutuu väkisinkin rakoihin - ja jopa tuulettuvan vintin eristepuruihin - vaikka kuinka varoen pesua suorittaisikin.

Pesujälki erottuu likaantuneesta seinästä hyvin. Räystään varjostama seinä oli tumman möhjän peitossa, jota joku epäili homeeksi. Ehkä sitäkin, mutta perusmassa on tummunutta siitepölyä. 

Kuvassa näkyy jälkiä, jotka syntyvät jos käyttää pesuria liian kovalla paineella.  Ohuen maalikerroksen alla puupinta on hieman karvaantunut.

Punainen maalikerros on vuoden 1987 Tikkurilan maalia (jonka nimeä en muista), johon piti lisätä erikseen vernissa. Onneksi. Vielä silloin, ilman että osasimme edes vaatia, meille myytiin "oikeaa talomaalia".  Maalin pinta on lähes 30 vuoden jälkeen tasaisesti jauhoontunut, mikä on pellavaöljymaalille toivottu ominaisuus.  Irronnut maali on helppo harjata ja pestä pois - työlästä maalin irroittamista kaapimalla eli skrapaamista ei tarvita.

Seinusta maalattu kahteen kertaan. Pohja 30% umbra ja listat 50% maavihreä.  Perinnerakentamisen keskus Antiikkiverstaan sekoittamat maalit. Kaikki lisäaineet luonnonmateriaaleja.

Talomaalarin muistilistaa - virheistä oppii muistilistaamaan

Talomaalarin muistilistassa oli tällä kertaa isolla: muista kuivikeliuos! Viime kesänä se yhdestä maalisatsista unohtui. Sen seurauksena maali kuivui hyvin hitaasti keräten pintaansa ötököitä. Lisäksi pintaan jäi joitain valumajälkiä. Talkoolaiset olisi pitänyt kädestä pitäen opettaa pellavamaalin maalaamiseen: ohuita kerroksia hiertäen!

Toinen tärkeä muistilistan tuote oli pellavaöljysuopa, jolla pesee ilokseen sekä siveltimet että maalarin kädet. Molemmat pysyvät näin hyvässä kunnossa. Tein myös ennen maalauksen aloittamista pensseli-inventaarion. Kaikenlaisia näyttää kertyneen kohtuullisen iso nivaska...Paiskasin suurimman osan viime kesien talkoisiin pikaisesti hankituista siveltimistä roskiin.  Hylkyyn johti joko liian veltto tai jäykkä harjas, tai  siveltimen keskeltä puuttuva "maalitila". Kas, käyttöön jäivät vain Sokevan puuvartiset siveltimet. Niillä on ilo maalata: maali pysyy pensselissä, eikä valu vartta pitkin - ja maalia saa kerralla nostettua seinälle kunnon satsin!