19.7.2017

Kierrätystä 70-luvulta

Isoäidin kangaspuissa kutoma muovikassimatto kuivakäymälän lattialla.
Olen säilyttänyt aarteinani isoäitini kutomia muovisia räsymattoja. Räsyt on leikattu 70-lukuisista muovikasseista. Harmikseni yhtään maitopussi-nukkamattoa ei ole säilynyt. Voi luoja, miten näitä halveksinkaan kudontakoulua käydessäni 70-luvun lopulla: kangaspuissa kudottua ja ryijysolmeiltua muovia, yök! Mutta olihan se edelläkävijämäistä muovin kierrätystä. Tosin äitini kertoi, että esimerkiksi oransseja muovikasseja käytiin hakemassa varta vasten Valintatalosta. Ihmeen hyvin ovat muovimatot säilyneet. Valkopohjainen on vielä aivan ehjä, mutta pitkässä oranssi-harmaa-raidallisessa on reikiä.



Onhan muovissa oma hohtonsa...Kunpa se kiertäiskin vain tuotteissa..

Mikä lie rikkonut muovikuteen - jyrsijä? Tämä matonkude ei tunnu muovikassi-peräiseltä. Olisikohan  jotain merkkausnauhaa?


16.7.2017

Räsymatto-romantiikkaa


Perinnetiedon mukaan räsymatot tulee pestä aina ennen juhannusta, koska vain silloin ne kuivuvat kyllin nopeasti ulkona - ja pitkään märkänä seisoviin mattoihin tulee SE haju. Juhannuksen jälkeen alkavat yökasteet.
 

Se oli ennen se. Ilmastonmuutos muokkaa myös perinteitä ja työkalenteria. Epävakainen kylmä kesäkuu lykkäsi matonpesun heinäntekokuuhun. Tosin olin jo muutaman vuoden lykännyt ihan itse räsymattojen pesua - ja likaisia mattoja olikin kertynyt tuplat. Kaikesta ei voi syyttää ilmastoa.


Ennenvanhaan matot pestiin vesistöjen äärellä, rantakallioilla tai kelluvilla laitureilla, joissa matot roikkuivat laiturin reunan yli vedessä. Pesijät seisoivat laituriin upotetuissa tynnyreissä kuuraten mattonsa juuriharjalla ja mäntysaippualla.  Mäntysaippua on emäksistä, joka yhdessä matoista lähtevän lian kanssa rehevöittää vesiä. Vesiensuojelun sivutuotteina kunnat ja kylät ovatkin ahkerasti perustaneet kuivanmaan matonpesupaikkoja, jotka yleensä ovat viimeisen päälle hyvin suunniteltuja juuri matonpesijöiden tarpeisiin. Muutaman kerran olen käynyt, mutta märkien mattojen autolla kotiin raahaaminen ei tuntunut järkevältä.

Isäni mattopyykillä (60-luvun alku)
Nyt päätin kokeilla isäni tynnyripesupaikkojen jälkeisenä aikana kehittämää konstia, jossa pesu tapahtuu kotipihassa vanhan hetekan päällä kuuraten, myöhemmin painepesuria käyttäen. Näyttää saman keinon keksineet monet muutkin räsymatottojensa rakastajat. Vaan on rajua painepesurin lempi: kaikki eivät sitä kestä.  Matot, jotka on kudottu löyhästi ("norjalais-tyyppiset") tai joissa on pitkiä nastoja tai toimikasraitoja, pörrööntyvät tai jopa hajoavat. Toki riippuu myös räsyjen laadusta. Tiiviiksi kangaspuissa luhalla lyöty matto kestää parhaiten käyyön ja rajummankin pesun.

Käytin vanhan mäntysaippuapala-varastoni loppuun ja jouduin turvautumaan pullosaippuuaan, joka  ei välttämättä ole enää vain sitä itseään "mäntysaippuaa". Hankaan mäntysaippualla ja kuuraan vain selvät likakohdat.

Matonpesun lomassa katkon räsymaton rispaantuneen tai kuluneen pään pois ja solmin maton uudelleen. Tässä yksi perinteinen solmimistapa, jossa loikitaan ensin neljän loimen yli:



 Matot saavat odottaa jonkin aikaa pinossa. Pääsevät lattialle vasta viilenevien öiden alkaessa tuntua lattioiden pinnoilla. Vielä toinen mokoma pino odottaa pesemistä. Onnistuukohan elokuussa?

Räsymaton puhtaudessa on jotain erityistä hohtoa!