22.12.2015

Hiljaa - aurinkopeura synnyttää!

Hjul - Jul - Joulun pyörä


Mikään ei muutu. Maan auringonkiertoon perustuva kalenterimme kuljettaa meitä vääjämättömästi juhlasta juhlaan, riitistä toiseen - vuosikalenteri pyörii pysähtyen hetkeksi juhliin, riittien toteuttamisen aikaan. Joulu on kasvanut suurimmaksi ja ehkä myös kulttuurisesti monikerroksillisimmaksi kalendaari-juhlaksi. Nykymuotoisen joulun perinteiden taustat ovat kuitenkin hieman hämärän peitossa - ja varsinkin pesäpäivät, joista mm Kustaa Vilkuna kirjoittaa klassikkoteoksessaan Vuotuinen ajantieto.


Talvipesä, 2000 (huopa yksityisomistuksessa). Talven sydämellä, Jouluna, karhuäiti valmistautuu synnyttämään. Karhunlapset syntyvät talvi-helmikuussa, talvisen karhun-päivän aikoihin. Talvinen hidastuminen ja omaan pesään keskittyminen on ihmisillekin luontaista.

Pesäpäivinä rakennamme Puun. Yleensä puu kannetaan taloon sisälle koristeltavaksi valoin ja valoa heijastavin koristein. Puusta tulee hetkeksi keskuksemme ja kodistamme pesä puun juurelle. Perinteinen joulupuu syntyy metsästä kaadetusta kuusesta. Perinteet muuttuvat, vaikka hitaasti. Puu saa jäädä pian metsään.  Nyt on suunnaton tarve istuttaa lisää puita ja metsiä, hiilensitojia, rakentaa puusta kestäviä kotipesiä, kerrospesiä, puisia hiilinielutaloja, joiden katot ja seinustat kasvavat vehreää pensaikkoa lintujen ja perhoseten pesiä - aurinkopeuran lepytystä!

Joulu - elämänsuojelun juhla?


Linnuille pesiä, eläimille pesiä - pesätarpeita lahjoiksi ystäville ja niitä eniten tarvitseville. Tärkeintä jouluna on avustaa aurinkopeuran pesintää eli Päivän synnytystä.

Aurinkopeura-mytologia on vain yksi jouluinen kerrostuma, jossa on monia kosketuspintoja meidän nykyisiin jouluperinteisiin ja -tarinoihin.

Aurinkopeura, Aurinkoäiti ja -poika


Pesäpäivät? kysyi ystäväni. Katsos kun...aurinko jää talvipäivänseisauksena pesäänsä eikä hievahda sieltä ainakaan kolmeen päivään! Siltä se ainakin tuntuu, kun käsillä ei ole sekuntikelloa, eikä horisontissa vaateria. Päivän pituus tai sen olemattomuus pysähtyy auringon "pesinnän" ajaksi. Pesinnän päätyttyä Päivä tarttuu jouluna syntynyttä aurinkopeuran vasaa sen sarventyngistä kiinni ja palaa takaisin päivän ja yön rytmittävälle radalleen. Tätä, noin kolmen vuorokauden pituista maagista ajanjaksoa talvipäivän seisauksesta Jouluun, on vanha kansa nimittänyt pesäpäiviksi.

Aurinkopeuran synnytys palauttaa päivänkierron ennalleen. Hevoset ovat aurinkopeurojen maallisia lajitovereita ja näin saaneet juhlistaa uuden auringon syntymää joulunajan kilpa-ajoissa (Tapanin ajot) sitten roomalaisten aurinkojuhlien... Auringon paluun varmistamiseksi on sytytetty tulia, lahjottu metsäneläimiä ja henkiä sekä syöty tallissa uhriateria. Jouluna myös hellittiin synnyttävää aurinkopeuraa tuomalla keväinen varsa tupaan voimistavalle ja kasvun takaavalle jouluaterialle. Tapahtuma ikuistettiin merkitsemällä varsan korkeus  porstuan ovenpieleen. Toimitus oli kuin lupaus:  näin me myös uutta Aurinkolasta lupaamme kohdella ja kunnioittaa! Suomessa 1600-1700-lukujen noituus-oikeudenkäynnit koskivatkin usein jouluisia syömärituaaleja tallin puolella.

Peksalan kouluun tuotiin varsa tupaan (entiseen luokka-huoneeseen) Jouluna 2003


Aurinkohirvi ja -peura sekoittuvat toisiinsa. Elias Lönnrot rinnastaa hirven ja hevosen Kalevalan kosiorunossa: kosijan tehtävänä on ensin hiihtää hiiden hirvi ja sen jälkeen suitsittava hiiden hepo. Suomalais-ugrilaisten kansojen, mm komien ja udmurtien, muinaiset pronssikorut kuvastavat hevos- ja hirvi/peuramytologian kiinnittymistä aurinkoon. Pronssivalutekniikalla tehdyt pienoisveistokset ja korut ovat olleet naisten tekemiä, joista todisteena on useista naisten haudoista löydetyt valinkauhat ja upokkaat. Todennäköiseti korujen aurinkopeura on naaraspuolinen sarvipää - aurinkoäiti peuran hahmossa, joka kuljettaa reessään auringon antamia elämänlahjoja. Pronssi on kullan ohella "aurinkometalli".

AuRingon kultaiset vuoret


Länsi-Mongolian paimentolaiset kertoivat 90-luvun alussa pelkäävänsä kiinalaisten valloitusta, sillä Altai-vuoret ovat täynnä kultaa - ja josta vuoret ovat saaneet nimensäkin. Pelko oli aiheellinen, vaikka ei niinkään kiinalaisten osalta, vaan 2000-luvulla monikansalliset kaivosyhtiöt ovat varanneet Altai-vuorten rinteitä kullan, malmin ja uraanin etsintään...

Vietimme kumppanini ja vanhimman lapseni kanssa kaksi kuukautta Mongoliassa v. 1992.  Matkan tarkoituksena oli opettaa paimentolaisille unohtunutta huopasaappaiden valmistustaitoa Länsi-Mongoliassa Manhkanin kylässä. Saappaiden huovutus omaksuttiin nopeasti, sillä villa oli hyvää, huovutusperinne elävää ( olihan geerien eli jurttien katteet edelleen huopaa) ja tekijät innokkaita miehiä ja naisia. Yksi Mongolian-matkan mieleenpainuvin seikka oli naisten ja miesten tasaveroinen kumppanuus - ja molempien hevosenkäsittelytaidot. Kaikki arjen askareet suoritettiin yhdessä, ruuan laitosta pyykinpesuun. Naiset sensijaan hallitsivat tulta ja synnytykset. Miehet suorittivat ateriaksi päätyvien eläinten teurastuksen - ja vain synnyttänyt nainen saattoi osallistua teurastukseen.

Jäätyneet aurinkopeurojen ratsastajat


Nykymongolien esiäidit ja -isät olivat  2700 vuotta sitten Altai vuorten tasankoja laidunmainaan pitäneitä skyyttejä. Ajanjaksoa 700 eaa-200 eaa  kutsutaan hautalöytöjen paikan mukaan Pazyryk-kulttuuriksi. Paimentolaiset ovat haudannneet tietäjänsä, shamaaninsa ja muun ylhäisönsä palsamoituina ja hyvin varusteltuina tilaviin hirsistä rakennettuihin kurgaaneihin, jotka ovat syväjäätyneinä säilyneet meidän päiviimme asti. Runsaasti tatuoiduilla vainajilla on haudoissaan hevosia, jopa kokonainen valjakko, eli neljästä kuuteen vetohevosta lehtikullalla koristelluin valjain kuljettamassa vainajaa "auringon maille".

Venäläinen arkeologi Sergei Rudenko avasi ja tutki 40-50 -luvuilla useita Pazyrykin hautoja. Yksi mielenkiintoisimmista kurgaaneista kuului naiselle, jonka hevosilla oli peura-naamiot villasta ja nahasta muotoiltuine sarvineen. Hevosten valjaiden yksityiskohdat, soljet sekä remminjakajat olivat koristeltu pienillä lehtikullatuilla peuroilla. Samat kullatut peuraveistokset koristivat tatuoidun naisen villasta, hiuksista ja hevosenjouhista valmistettua peruukkia.  Pazyryk-kulttuuri tuli suuren yleisön tietouteen Rudenkon työtä jatkavan arkeologin Natalya Polosmakin löydettyä  90-luvulla harvinaisen täysin koskemattoman haudan. Löytynyt vainaja on sittemmin nimetty Ukokin jääprinsessaksi ja Siperian jääneidoksi - ja hänen maalliset jäänteensä on nostettu kurgaanista pois tutkimuksia varten.  Jääprinsessan vartaloa kiertävät upeat tatuoinnit, joista ehkä huomattavin on olkavarteen hakattu peura auringonsäteitä muistuttavine sarvineen (ks kuvia: Siberiantimes).

Mielenkiintoinen Pazyryk-kulttuuriin liittyvä yksityiskohta löytyy Rudenkon muistiinpanoista:  naisten palsamoitujen ruumiiden ompeleet ovat hevosten jouhta, miesten hamppulankaa. Naiset synnyttäjinä on liitetty hevosen kautta aurinkooon, auringon antamiin elämänvoimiin ja uutta aurinkopoikaa synnyttävään aurinkoäitiin. Ei siis ihme että myös kristillisessä maailmassa, jonka uskonnon alkujuuret ulottuvat paimentolaisten maailmankuvaan, äiti Maria synnytti poikansa hevostallissa. Molemmat, sekä äiti ja poika ovat sittemmin saaneet myös auringonkehrät päidensä ympärille.




Lähteitä matkan varrelta mm.
Autio Eero (2000) Kotkat, hirvet, karhut : permiläistä pronssitaidetta.Rudenko, Sergei (1970):  Frozen Tombs of Siberia The Pazyryk Burials of Iron-Age
Vilkuna Kustaa (1950): Vuotuinen ajantieto
Kirjoitelma muokattu vanhasta blogikirjotuksestani  vuodelta 2009


Talviunilta herännyt neitoperhonen siivitti ajatuksiani tätä kirjoittaessa .





2 kommenttia: