Joulupäivänä aurinko nousee pesästään ja päivä pitenee myös aamun puolelta. Tarkkaan ottaen jo pesäpäivien aikana valo haukkaa ensimmäisen minuutin illan puolelta, mutta aamulla aurinko on edelleen "eilisellä paikallaan" - siitä arvelisin käsityksen pesäpäivistä syntyneen.
Napapiirin pohjoispuolella pesäpäivien ja valon todellisuus on aivan toinen. En tiedä erottuuko kaamoksena horisontin päällä lepäävässä auringonkajossa talvipäivänseisauksen jälkeistä pesintää. Pisimmillään kaamos Suomessa alkaa Utsjoella marraskuun lopulla jatkuen aina tammikuun puoleen väliin.
Jouluinen riitti onnistuu
Helpotuksen huokaus, ilo ja onni! Pesäpäivien päätteeksi poltetut tulet auttoivat auringon pesinnän päättymisessä ja valon onnistuneessa synnytyksessä. Varta vasten kaadettu kuusipuu paloi ulkona iloisesti räiskyen ja lämmittäen auringonpesää.
Kiltteys, hyvät teot ja lahjat luonnonhaltijoille sekä
sielulintujen ruokinta eivät ole menneet hukkaan, sillä auringonvasa hymyili ensimmäisen kerran aamuisella taivaanrannalla. Hevosten ja erityisesti varsoihin kiinnitetty erityinen huomio saivat aurinkopeuran palaamaan luottavaisena nelistäen radalleen. Joulupäivänä pesintä on onnistuneesti ohi. Valon paluuta tullaan vielä kiihdyttämään kilpaa hevosilla ajaen.
Hepona
Hevonen -sanan alkuperä hepo, hepona, heponen juontaa todennäköisesti kelttien hevosella ratsastavan hedelmällisyyden jumalattaren
Eponan nimestä. Suomalais-ugrilaiset naiset ovat ikuistaneen pronssikoruihinsa sarvipäisellä hevosella tai aurinkohirvellä ratsastavan aurinkojumalattaren. Sarvipäinen eläin on suvulleen todennäköisesti peura, eli
rangiferus, sillä myös peuran vaatimella eli naaraspeuralla on sarvet. Peurat kuuluvat hirvien heimoon
Cervidae.
 |
Tuula Nikulainen: Emoluonto 2003, 450 x 180 cm, hevoshuovutus
|
Kalevalainen hevoskuiskaaja
Elias Lönnrotin luoman Kalevala-eepoksen keskeinen koossa pitäjä on hevonen: reki vierii runosta toiseen. Taustaa Kalevan hevosten runsaudelle löytyy, paitsi Lönnrotin omista hevoskokemuksista (tosin hän ei ollut lainkaan
hevosmies)
ja metsäsuomalaisten silloisesta hevoskulttuurista, myös kansanrunoissa usein esiintyvästä aloitussäkeestä, jossa lähdetään "kuloharjan kuunteloon". Kalevalaan on siirtynyt Lönnrotin taiteellisten valintojen kautta paljon aineksia vienalaisista häärunoista, joissa korostuvat hevosen arvo ja asema hää-siirtymäriitissä. Hevonen on myyttinen eläin, jonka hallitseminen vaatii erityisiä lahjoja. Hevosen kesyttäminen on matka luonnonvoimien ytimeen ja ymmärtämiseen. Lönnrot ihaili markkinoille matkaavien metsäsuomalaisten tapaa pitää hevosiaan vapaina taukopaikoilla: miksi hevoset eivät karkaa, hän ihmetteli. Hevosen kohtelu korpien keskellä poikkesi silloisesta länsi-suomalaisten kartanoiden työhevoskulttuurista, joka kiinnitti nuoren naturalistin ja luonnonsuojelijan huomion.
Lukekaapa uudelleen Kalevalasta Hiidenhirven hiihto ja upea Lemminkäisen kohtaaminen villihevosen kanssa, jossa lopulta hiidenhepo painaa vapaaehtoisesti päänsä shamaanin koltsasiin eli päitsiin - hevoskuiskausta ennen hevoskuiskaajaa! (Tätäkään kohtausta ei ole kerätyissä/alkuperäisissä kansanrunoissa. Lönnrot koki olevansa myös itse runonlaulaja. Kalevala on tässä mielessä kuin "kuorolaulua" - tai yhteisöllinen runoteos)
Keppihevosia
Hevonen on paitsi auringon karjaa myös tietäjien välittäjä- ja apueläin ihmisen ja
tuonpuoleisen välillä. Shamaanin rumpua kutsutaan toisinaan myös hevoseksi. Siperian shamaaneille (Burjatit) keppihevoset ovat olleet työkaluja ja rituaaliesineitä, joiden avulla tietäjä matkasi hakemaan neuvoja johonkin pulmaan tai sairauden parantamiseen ylisen maailmoista. Suomen kielessä keppihevonen on irronnut alkuperäisistä yhteyksistään ja juurtunut osaksi poliittista retoriikkaa: keppihevonen tarkoittaa kuvannollisesti keinoa tai veruketta, jota käytetään omien tavoitteiden ajamiseen.
Noitien lentoluuta on saattanut olla alunperin keppihevonen -kuka tietää, ja ehkä vain naamioitu luudaksi...
Joitain vuosia sitten keppihevonen palasi lasten suosikkileluksi- ja on sitä edelleen. Perinteisten puu-keppihevosten rinnalle on syntynyt valtava lauma taidokkaasti itsetehtyjä, myös kierrätysmateriaaleista valmistettuja keppihevosia. Netti on pullollaan keppihevosten valmistusvinkkejä, keppariharrastajien kerhoja ja -blogeja sekä tietoa kepparikilpailuista. Arvaan, että jouluaattona moni on saanut kuoria joululahjakääröistä esiin uuden loistokkaan keppihevosen talliinsa -tai sen ihka ensimmäisen.
Joulu ennen joulua
Ennen nykymuotoista joulua talvipäivän seisauksen ja pesäpäivien juhlinta keskittyi hevosten ympärille talliin, jossa nautittiin eläinuhri, jouluhauki tai -orava, uhriryyppyjen kera. Keski-aikaisista käräjäoikeuksien pöytäkirjoista voi lukea suomalaisille langenneen usein tuomiota juuri tallissa nautitusta uhriateriasta.
Jouluna myös varsa tuotiin sisälle tupaan syömään. Näin osoitettiin aurinkopeuralle, valon tuojalle ja luonnon kiertokulun ylläpitäjälle, kuuliaisuutta hoivaamalla hänen laumaansa erityisen huolella. Onhan pesäpäivät ollut jännittävää aikaa: jos ei Päivä nousisikaan! Kun joulupäivän sarastaessa taivaalla näkyivät selvät merkit aurinkopeuran paluusta radalleen eli aamuaurinko oli noussut pesästään, valjastettiin hevoset iloiseen kilpa-ajoon. Myöhemmin kilpa-ajo suuntautui joulukirkkoon.
Katolinen kirkko muutti muinaiset luonnonkiertoon kuuluvat juhlapäivät kristillisten pyhimysten päiviksi. Vuoden 350 jälkeen ajanlaskun tietämillä päätettiin että joulupäivästä tulee Jeesuksen syntymäpäivä ja Pyhästä Tapanista hevosten ja hevosihmisten suojelija. Näin varsinainen hevospäivä siirtyi toiseen joulupäivään eli Tapanin päivään. Suomeen kristillinen jouluperinne saapui hiljalleen vasta tuhat vuotta myöhemmin, ensin rannikolle ja myöhemmin metsä-Suomeen.
Joulun sekahedelmäsoppa
On mielenkiintoista katsoa millainen jouluinen sekahedelmäsoppa on syntynyt erilaisista perinteistä ja uskonnollisista aineksista joihon on sekoittunut voimakkaita kaupallisia mausteita. Hallitsevaksi joulun visuaaliseksi elementiksi on noussut Coca-Cola brändityöryhmän luoma joulupukki. Cokis-pukin puvustajat ovat tosin taustatyönsä perinteiden parissa tehneet: pukilla on piirteitä pyhimyksien ja vaeltavien munkkien ulkoisesta habituksesta ja ainakin takki muistuttaa etäisesti siperialaisten shamaanien punaiseksi värjättyä
parkaa, josta on valkoinen turkisreuna jätetty näkyviin. Cokis-brändi on liuennut pois joulupukin vaatetuksesta ja hänestä on tullut varsinainen monikansallinen tavarantoimittaja täyttäessään ihmisten mitä moninaisempia - ja aina uusia - materiaalisia toiveita. Pukin rekeen pääsystä kilpailevat nyt useat eri brändit. Joka jouluksi synnytetään uusia tuotteita, joista toivotaan
jouluhittiä ...
...niin hullukurista kuin kaikki vaan voi olla, auringon, uuden syntymän ja elämän suojelun juhlasta on tullut luonnonvarojen tuhlaukseen kannustava yltäkylläisyyden huipentuma. Toisenlaisiakin jouluja toki vietetään, vapaaehtoisesti tai pakon edestä, sillä myös ihmisten eriarvoisuus korostuu jouluna.
Eläinuhri
Kristillisyyden ja Jeesuksen syntymänjuhlan liittyminen jouluun ei ole poistanut muinaisia eläin- eli veriuhriperinteitä - vaikka Jeesuksen omana oppina pidetäänkin sanomaa, joka kehottaa veriuhraamisen sijaan nauttimaan "siunattua leipää ja viiniä".
Joulun eläinuhri on siirtynyt tallista tupaan monenlaista ruokaa notkuvan joulupöydän keskelle ollen usein sika (Sus scrofa domestica). Perinteiseen jouluateriaan kuuluvat lanttu-, porkkana- ja perunalaatikot muistuttavat vielä siitä "viimeisten nahistuiden vihannesten" todellisuudesta, jossa suomalaisetkin elivät ennen supermarketteja: vihannekset ja marjat hupenivat vääjäämättä ja viljalaarin pohja alkoi näkyä mentäessä kohti tammikuun talvennapaa, karhunpäivää (sittemmin Pyhän Henrikin päivää), jolloin karhu kääntää kylkeään pesässään todeten: "talvi puolessa ja nälkä suolessa" - jolloin karhuemo myös synnyttää!
Vanha suomalainen joulupukki (ennen Cokis-pukkia) on saanut piirteensä
Nuuttipukilta. Mutta joulu on myös ihan oikeiden pukkien aikaa. Pukit ja pässit tuotiin (ja tuodaan ehkä vieläkin?) juuri pesäpäivien aikoihin vuohitalliin ja lampolaan. Joulun toivottiin tuovan hedelmällisyyttä, sillä aikaisin keväällä syntyvät karitsat toisivat paitsi pehmeitä villoja myös piristystä muutoin varsin niukaksi käyneeseen ruokavalioon.
Hyvää uutta aurinkokierron vuotta!
 |
Joskus jouluna oli tällaista Etelä-Suomessakin...
Totta tosiaan: Vanhan metsän aihkimännyt ja ukkokuuset saivat tänään aavistuksen aikaisemmin auringonkehrän punaista harteilleen.
|
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti