6.6.2017

Jo 30 kevättä on juotu kahvia sama kivirappu takapuolen alla.

Raikasta. Sade pyyhkinyt viimeiset omenapuun kukat maahan. Tämä on aikaa, - aamukahvilla kivirappusilla - jolloin haluaisin jakaa ystäville tämän ympäröivän maiseman, sen äänet - ja puhtaan ilman. Maiseman, jota kehystää kaunis vanhan metsän syli aihkimäntyineen ja jättihaapoineen, ja jonka edustalla valkea syreeni puhjennut juuri kukkaan hämmentäen alkavan kesän tuoksumaailmaa. Koulunaikaiset kirsikkapuut ovat odotuksen tilassa, villiintynyt omenapuu hipoo korkeusennätystä. Pian aukeavat kaivon ympäriltä kukkaloistoonsa juhannusruusut, taustalla pihlajankukat levittäytyvät arvokkaasti keloutuvan männyn sivustoille. Äänimaisema huumaa: kuin kaikki maailman linnut laulaisivat juuri täällä.

Ystäväni ihmetteli: "miten joku voi asua samassa paikassa 30 vuotta". Minä voin, ihan vaan tämän takia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti