Tämä on kuin lapsuuden kevät 60-luvulla. Muistan elävästi, miten hiihdimme yli peltojen ja ojien Pähkinämetsän reunaan, jonka aurinko oli vapauttanut lumipeitostaan, katsomaan sinivuokkoja. Suurin osa oli vielä nupullaan, jotkut rohkelikot olivat jo raottaneet maailman kauneinta sinistä kohti aurinkoa. Taisimme viedä jokusen kotipihaankin, en ole varma. Isäni oli tunnettu sinivuokkojen levittäjä.
En ole vielä koskaan onnistunut kuvaamaan sinivuokon sineä. Enkä aio enää yrittääkään! Olkoon vain sanat ja muistot. Vuosien saatossa pihapiiriimme alun pieni sinivuokkorypäs on levinnyt valtoimeksi sinivuokkomereksi. Itäinen vuokko-rinne lepää vielä hangen alla. En halua puutarhaan varhaisia lumi- tai sinikelloja (vaan olen nyppinyt niitä jopa pois entisten asukkaiden jäljiltä!) , sillä sinivuokon täytyy saada olla ensimmäinen.
 |
| Sinivuokko 1960 |
Auringonkehrääjä hykertelee tyytyväisyyttään, sillä "oikean ja vanhan ajan mukaan", jo ennen kymmentä, alkoi keräimen pumppu kehrätä "täysillä" auringon lämpöä sisään. Jatkukoon korkeapaineet, kirpakat pakkaset: vähemmän rospuuttokelin aikaa -tai eihän sitä koskaan tiedä.
No, pitää siirtyä taas vastentahtoisesti "kesäaikaan" - vaikka vasta sinivuokoista kesäaika oikeasti alkaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti