Luonto valtaa Onnelan. Hämähäkkien suojelualue.

Kaikkia vanhoja puutaloja emme voi pelastaa, eikä niitä suinkaan tarvitse purkaa, sillä luonto hoitaa ja myös käyttää hyväkseen ihmisasutuksesta vapautuneet rakennukset. Tonttimme rajalla on kaksi puutalovanhusta, jotka ovat parhaimmat päivänsä jo ajat sitten ihmismielessä ohittaneet, mutta joissa edelleen on runsaasti elämää ja vakituista asutusta. Autiotaloiksi näitä rakennuksia ei voi oikein kutsua, sen verran vilkasta on elämä rakennusten sisällä ja ympärillä.  Naapuruston puuhat ulottuvat myös meidän pihapiirimme asti. Vakituisina asukkaina ja talojen hyödyntäjinä viihtyvät ainakin lehtopöllöt ja supikoirat. Jälkien sekä näköhavaintojen perusteella siellä liikkuvat myös lumikko, kärppä sekä mäyrä. 

Autiotalojen kauneus

Ränsistynyt ja hitaasti paikoilleen lahoava talo on kaunis sitä ympäröivän puuston ja sisätiloja valtaavan kasvillisuuden keskellä. Sammaleet katolla ja lahottajasienet rakenteissa kruunavat autiotalon sisustuksen. 

Talossa asui 50-luvulle asti kartanolla työskentelevää väkeä ja myös Peksalan koulun opettajia. Talossa ennen sotia lapsena asunut ystäväni on kertonut asuintaloa kutsutun Samppalinnaksi - miksi, sitä hän ei muistanut - "Se oli sellainen Samppalinna vaan" ja kansakoulua käytiin aivan kivenheiton päässä, viereisen mäen päällä suuressa valkeassa talossa (meidän nykyinen koti). Samppalinnan pihapiirissä on myös saunarakennus sekä sepänpajan jäänteitä. Ehkä Samppalinna oli eräänlainen Onnela - sillä Samppa-sana viittaa Sampo-tarustoon. Samppalinnassa taottiin rautaa ja kengitettiin kartanon suuria hevosia, kartanon hedelmällisillä merenrantapelloilla viljeltiin viljaa ja sokerijuurikasta.

Samppalinna sammaloituu

Yllä kuva pihapiiristä 40-luvun lopulta - ja sama piha alla 70 vuotta myöhemmin. 

Sisäänkäynti tupaan (kuva alla), jossa on punatiilinen hella, hellan vieressä isännän saappaat kuivumassa ja liedellä punakeltainen emalikattila. Hellan sivussa pino kuivia klapeja odottamassa tulen virittäjää. Viereisessä kamarissa tyhjä sänky, josta täkkien alta on joku juuri noussut...

Onnenkeinu 2014, valokuvaajien Andréa Vannucchi ja Kai Fagerströn yhteistyö  näyttelyssä Ajantilat/Salon taidemuseo.  Valokuva on toteutettu Samppalinnnassa.

Tulta ei parane enää Samppalinnan hellaan viritellä, sillä piipussa saattaa olla päivälevolla lehtopöllö - pöllö viihtyy myös talon vintin pienellä parvekkeella.

Samppalinnan vieressä seisoo vielä ryhdikkäänä tämä kaunotar, vaikka katossaan on jo ammottava aukko nykyisten asukkaiden mennä ja tulla. Erityisesti pidän talon ikkunapuitteista. Savitiilet pitävät pintansa, vaikka kariketta on kerääntynyt jonkinmoinen kerros tiilien päälle. 

 

Autiotalojen villielämää vuosikausia valokuvanneen salolaisen valokuvaaja Kai Fagerströmin fantastinen kuvareportaasi "Villit autiotalojen valtaajat" julkaistiin National Geographic:ssa, jonka jälkeen hänen hellyyttävät kuvat levisivät kulovalkean tavoin sosiaalisessa mediassa sekä ohi tekijänoikeuksien mitä erilaisimmissa sivustoissa, mm Boredpanda:ssa.

Peksalan koulun yhteisöelämää:

Samppalinnan lähinaapuri on vanha Peksalan koulu. Jaamme Koulukotimme ja pihapiirimme mm. pohjanlepakkojen, kärppien, lumikkojen sekä rantakäärmeiden kanssa. Hämähäkeillä on myös sisätiloissa erityinen suojelustatus: seittejä ei saa poistaa eikä hämähäkkien saalistustoimia häiritä. Hämähäkit saalistavat ruokatarpeikseen paitsi kärpäsiä ja hyttysiä myös pölypunkkeja ja muita petohyönteisiä.... Villien eläinten kanssa on parasta viettää sopuisaa yhteisöelämää ja tehdä yhteistyötä. Hyöty on yleensä molemminpuolinen.

Rantakäärmeet ovat aina viihtyneet Peksalan koulun pihapiirissä. Tässä ystävällinen rantis toivottaa minut tervetulleeksi kotiin ulko-oven vieressä. Rantikset viihtyvät meillä tallissa ja puuvajassa, halkopinojen väleissä ja lehtikompostikasoissa. Rantakäärmeen munia ja syntyviä lapsikäärmeitä olen onnekkaana saanut ihastella hevostallin lantalassa.